HUSin alueella asuvat voivat nyt varata itse ajan koronavirusnäytteenottoon Koronabotin kautta (huom. palvelu toimii muilla selaimilla paitsi IE:llä)

Keväällä käyttöönotetussa Koronabotissa käyttäjät ovat voineet arvioida tarvettaan käydä koronavirustestissä. Nyt Koronabottiin on lisätty Uudenmaan asukkaille mahdollisuus varata itse aika näytteenottoon. Helsinkiläisten itsepalvelukanava koronatestin ajanvaraukseen on edelleen Omaolo, jonne Koronabotti ohjaa helsinkiläiset.

Vastattuaan Koronabotin oireita ja altistumista arvioiviin kysymyksiin, käyttäjä voi varata itselleen sopivan ajan näytteenottopisteeseen. Ennen ajanvarausta asiakkaat täyttävät esitiedot.

Ajanvaraukseen tarvitaan pankkitunnukset tai mobiilivarmenne. Ajan varaaminen toisen henkilön puolesta, esimerkiksi lapsen, on mahdollista myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Uudistuksen uskotaan vähentävän ruuhkaa palvelunumeroissa

Koronavirustestiin HUSin alueella pääsee edelleen myös soittamalla oman kunnan ohjeiden mukaisesti koronaneuvontapuhelimeen, terveysasemalle, Päivystysapuun tai Omaolo-palvelun kautta. ”Toivomme, että koronabotin itsepalveluajanvaraus vähentää ruuhkia puhelinpalveluissa”, toteaa vastuualuejohtaja Sirpa Arvonen HUS Tietohallinnosta.

Ohjeet ja vastaus tekstiviestillä

Varattuaan ajan koronatestiin asiakas saa vahvistuksen näytteenottoajasta sekä tulo-ohjeet tekstiviestillä. Myös näytevastaukset saapuvat tekstiviesteinä testivastauksen valmistuttua.

Koronavirustestin tulokset näkyvät lisäksi Omakannassa, mutta terveydenhuollon organisaatioiden ja kuntien välillä on eroa siinä, millaisella viiveellä tiedot tulevat Omakantaan näkyviin.

Mikäli vastaus on positiivinen, kunnan tartuntatautiyksikön tartunnanjäljittäjä soittaa sairastuneelle ja kysyy altistumistietoja.

Palvelun ovat toteuttaneet HUSin Epidemiologinen yksikkö ja HUS Tietohallinnon Sähköiset asiointipalvelut.

Osoite:

koronabotti.hus.fi

koronabotti.hus.fi/sv

koronabotti.hus.fi/en