Tietoa yksinyrittäjän tuen käynnistymisestä

Yksinyrittäjät ovat voineet hakea 2000 euron toimintatukea kunnalta. Toimintatukea myönnetään niille yrittäjille, joilla Koronapandemia on leikannut merkittävän osan yritystulosta ja tukea myönnetään 16.3 alkaen syntyneisiin kustannuksiin.

Hakemuskanava avautui 15.4.2020. Hakemuksia on tullut 30.4.2020 mennessä 30 kappaletta. Kaikki tulleet hakemukset on käsitelty. Myönteinen tukipäätös on tehty 20 hakijalle. Seitsemälle hakijalle on tehty kielteinen päätös. Kielteisen päätöksen perusteena on ollut suurimmassa osassa hakijoita virheellinen kotikunta, joiden osalta hakijaa on ohjattu hakemaan tukea omasta kotikunnastaan. Muutama kielteinen päätös on tehty sillä perusteella, että yritystoiminnan päätoimisuuden kriteerit eivät ole täyttyneet.

Haku on auki 30.9.2020 saakka. Hakemusohjeet ja linkki sähköiseen hakemukseen löytyy Keuken sivuilta kohdasta: https://www.keuke.fi/ajankohtaista/yksinyrittajatuki/

 


Juttuluuri

Pornaisten JuttuLuuri

1.-9. lk koululaisille alkaa!

 

Puhelimessa tuttuja aikuisia, joiden kanssa voit höpötellä mistä vaan. Jutellaan vaikka fiiliksistä, elämästä, harrastuksista, koulusta tai kavereista. Tuu juttelee!

(puhelut maksavat ihan normaalin puhelun verran)

 

Soita tai laita viestiä!

 

 

ti klo 14-16

040 586 3577

Jemina Korkiamäki

seurakunnan nuorisotyönohjaaja

 

 

ke klo 14-16

040 736 8544

Hanna Laine

koulukuraattori

 

 

to klo 14-16

040 1745066

Mika Andersson

Vapaa-ajan ohjaaja

 

 

pe klo 14-16

Miia Valkonen

040 174 5069

kunnan etsivä nuorisotyöntekijä


Apua koronapandemian aikana yli 70-vuotiaille

Hyvä yli 70-vuotias pornaislainen

Pornaisten kunta tekee yhdessä eri toimijoiden kanssa yhteistyötä varmistaakseen ikääntyvien kuntalaisten selviytymisen kotona koronapandemian aikana. Toivomme tämän kirjeen antavan tarvitsemiasi yhteystietoja kunnan ja Keusoten palveluista tällä hetkellä. Kirje toimitetaan kaikkiin kunnan talouksiin ja se tullaan julkaisemaan myös sähköisillä kanavilla.

On tärkeää huolehtia omasta ja läheisten hyvinvoinnista vallitsevista rajoituksista huolimatta.

TÄSSÄ YHTEYSTIETOJA, MIKÄLI TARVITSET APUA

MITÄ TEET, JOS EPÄILET KORONAVIRUSTARTUNTAA?

 Keski-Uudenmaan sote-palvelujen yhteystietoja

 Jos epäilet koronavirustartuntaa

  • Nettipalvelu on avoinna 24/7 kuntayhtymän kotisivuilla,

www.keski-uudenmaansote.fi

Suora nettipalvelun osoite: pro.klinik.fi//contact/keusote

 

Jos sinulla on hengitystieinfektio, etkä pärjää kotihoito-ohjeiden turvin

  • Koronahoitopuhelin, joka päivä klo 8-20 numerossa 019 226 0099.

 

Neuvonta muihin koronatilanteesta johtuviin arjen haasteisiin 

  • Korona neuvonta- ja tukipuhelin, joka päivä klo 8-20 numerossa 019 226 0098.

 

Kiireellinen hoidon tarve, ei hengenvaaraa

Valtakunnallinen terveysneuvontapuhelin p. 116 117. Sieltä voit kysyä neuvoja äkillisiin terveysongelmiin. Sinut ohjataan oikeaan hoitopaikkaan tai saat ohjeita itsehoitoon.

 

Asiakasohjaus

Keski-Uudenmaan sote-palvelujen asiakasohjaukset tarjoavat neuvontaa ja ohjausta ikääntyneen kotona asumista tukevien palveluiden löytämiseksi ja käynnistämiseksi. Asiakasohjauksen neuvontapalvelut palvelevat arkisin ma-pe klo 8-15.00.

 

Mäntsälä ja Pornainen p. 040 314 6703 sekä seniorineuvonta.mapo@keusote.fi

Jos lähetät sähköpostia, ethän liitä siihen henkilökohtaisia tietojasi (esim. sosiaaliturvatunnus)

 

RUOKA- JA KAUPPA-APU

  • Pornaisten kirkon ruokajakelua koskevat tiedustelut diakoni Päivi Liu p. 040 526 5837 paivi.liu@evl.fi

 

HENKINEN TUKI / JAKSAMINEN

  • MIELI Suomen Mielenterveys ry:n valtakunnallinen kriisipuhelin
  • p. 09 2525 0111 arkisin klo 09-07, viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15-07,
  1. ruotsinkielinen linja, Kristelefon, p. 09 2525 0112 ma, ke klo 16-20 sekä ti, to, pe klo 9-13,

 

  • Kirkon valtakunnallinen palveleva puhelin: p. 0400 22 11 80 avoinna joka ilta klo 18–01, perjantai- ja lauantaina klo 03 saakka,
  • ruotsinkielinen kirkon palveleva puhelin 0400 22 11 90. Ruotsinkielinen päivystys on joka ilta klo 20–23

 

  • Päihdeneuvontaa: p. 0800 900 45 ilmaiseksi, anonyymisti, vuorokauden ympäri ja vuoden jokaisena päivänä.

 

  • HelsinkiMission Aamukorva p. 045 341 0504 auki klo 05-08.

 

  • Pornaisten seurakunta:
  • Diakoni Päivi Liu puh. 040 526 5837 ja seurakuntapastori Risto Poutiainen puh. 0400 922 866

 

  • Kirkon Palveleva puhelin: 0400 22 11 80 joka ilta klo 18-24 sekä netissä https://kirkonkeskusteluapua.fi/palveleva-netti/

PORNAISTEN KUNNAN PALVELUPUHELIN

Mikäli et ole kotipalvelun piirissä eikä sinulla ole lähipiirissä ketään, joka voisi esim. käydä kaupassa puolestasi, soita

Pornaisten kunnan palvelupuhelin, p. 040 174 5060

ma–pe klo 9–15

PYSTYTKÖ AUTTAMAAN?

 

Pääsetkö kauppaan, apteekkiin, postiin ikäihmisen puolesta?

Kerro, miten ja milloin voit auttaa, yhteystietosi ja suostumuksesi, että saamme lisätä sinut avustajarekisteriin.

Ilmoita yhteystietosi: kirjasto@pornainen.fi

 

Kirjaston henkilökunta yhdistää sinut avuntarvitsijan kanssa.

 

 

 

Toivotamme jaksamista näinä vaikeina aikoina

Pornaisten kunta

Pornaisten kunnan tiedote 24.3.