Miehistä viis-Salla Talvi & Eliina Mäkiranta: musiikillinen matka elämään suomalaisten naisartistien laulujen kautta


Tapahtuman tiedot


Porvoonseudun musiikkiopiston tuottama virtuaalinen konserttisarja Hetki konsertissa. Sarjaan sisältyy kaksitoista konserttia.

Sarjan konserttien sisältö on musiikillisesti hyvin laaja, luvassa on tangon lisäksi klassista musiikkia, suomalaista poppia ja viihdettä.

– Konsertteja julkaistaan aina perjantaisin klo 18 musiikkiopiston YouTube-kanavalla, ja konsertteja voi katsoa maksutta. Jokainen konsertti on kestoltaan noin 20 minuuttia, kertoo musiikkiopiston tuottaja Marika Kettunen.

Kulttuurinälkäisille katsojille ja kuuntelijoille on nauhoitettu yhteensä kaksitoista konserttia, joten konsertteja voi katsoa ja kuunnella koko loppukevään.

– Myös osa kesästä menee mukavasti niitä kuunnellessa.  Olemme nauhoittaneet seitsemän eri kokoonpanoa ja suuri osa niistä nauhoitti kaksi eri konserttia. Tällä tavoin saimme taltioitua yhteensä kaksitoista konserttia, sanoo Kettunen.

Konserttien suurin kokoonpano on trio ja jokaisessa kokoonpanossa esiintyy ainakin yksi musiikkiopiston opettaja ystävineen.

Hetki konsertissa -konserttisarjan ohjelma:

30.4 ja 18. 5. Tango del norte: Piazzolan suurimpia hittejä

7.5. ja 25.6.   WE- Liu & Zibulski: klassista kitaraohjelmistoa lännestä ja idästä

14.5. ja 1.7.   Philip Ljung pianon ääressä: Rahmaninov & Schubert

21.5. ja 8.7.   Duo Tuura&Huusko, musiikkia maailmalta kahdella viululla

28.5. ja 15.7. Klassisen musiikin helmiä: Anna Jaakkola, Samuli Peltonen, Anna-Mari Peltonen

4.6.                Miehistä viis-Salla Talvi & Eliina Mäkiranta: musiikillinen matka elämään suomalaisten naisartistien laulujen kautta.

11.6.              Rhapdsody Espagnol: Ravelia 4-kätisesti, Holländer & Pohjola

Konsertit jäävät musiikkiopiston YouTube -kanavalle, joten niitä voi katsoa myös uudestaan tai itselleen sopivana ajankohtana.

Musiikkiopiston YouTube-kanava löytyy osoitteessa www.youtube.com/c/porvoonseudunmusiikkiopisto