Vuorohoito
VUOROHOIDON LINJAUKSET
Vuorohoitoa järjestetään iltaisin, öisin, viikonloppuisin ja arki- ja juhlapyhinä tarpeen mukaisessa laajuudessa lapselle, joka tarvitsee sitä vanhemman tai muun huoltajan työssäkäynnin tai opiskelun vuoksi. (Varhaiskasvatuslaki 13 §)
- Pornaisissa järjestetään arkisin klo 6.00–18.00 välisenä aikana toteutettavan varhaiskasvatuksen lisäksi vuorohoitoa muina vuorokauden aikoina ja viikonpäivinä.
- Vuorohoitoon ei ole subjektiivista oikeutta. Vuorohoitoa tarjotaan ainoastaan molempien huoltajien /samassa taloudessa asuvien päätoimisesta opiskelusta tai työstä johtuvan säännöllisen vuorohoidon tarpeen mukaan.
- Harrastustoiminta tai sen ohjaaminen ei oikeuta vuorohoitoon, mikäli se ei ole huoltajan työ.
- Vuorohoidon tarve arvioidaan tilannekohtaisesti.
- Oikeus vuorohoitoon perustuu huoltajien toimittamien työnantajan tai oppilaitoksen todistuksiin vuorotyöstä sekä huoltajien työaika-/vuorotyölistoihin. Työaikalistat toimitetaan sähköpostilla osoitteeseen linnunlaulu@edu.pornainen.fi säännöllisesti aina, kun ne työnantajan toimesta huoltajille julkaistaan.
- Vuorohoidon tarpeen päätyttyä lapselle järjestetään mahdollisuuksien mukaan paikka muualta kuin vuorohoitoryhmästä yksiköiden vapaiden paikkojen tilanne huomioiden.
- Perheen muuttaessa toiseen kuntaan, oikeus vuorohoitoon Pornaisissa päättyy.
Vuorohoidon käytänteet
- Lapsen varhaiskasvatusajat varataan Daisy-sovelluksessa vähintään kaksi viikkoa etukäteen.Tämän jälkeen tulevia varhaiskasvatusajan muutoksia ei välttämättä voida toteuttaa tai varhaiskasvatusta tarjotaan vain klo 8–16 välillä. Lapsella tulee olla kuukaudessa viikonloppujen ja arkipyhien verran vapaapäiviä.
- Peruutukset varattuihin varhaiskasvatusaikoihin tulee ilmoittaa viipymättä päiväkodin johtajalle Daisyn kautta tai sähköpostitse.
- Vuorohoitoa ei tarjota huoltajan vapaapäivinä, sairaslomapäivinä tai jos huoltaja on kotona hoitamassa sairastunutta sisarusta. Tällöin lapsen hoitoajasta sovitaan erikseen niin, että se sijoittuu normaalille varhaiskasvatusajalle klo 8-16 välille.
- Ympärivuorokautisessa varhaiskasvatuksessa lapsi voi tulla päiväkotiin aikaisintaan klo 05.15.
- Yöhoitoa tarvitsevat lapset tulevat ympärivuorokautiseen hoitoon viimeistään kello 20.00 mennessä. Lapsi voi olla varhaiskasvatuksessa huoltajan yövuoron jälkeen huoltajan tarvitseman lepoajan.
- Lapset, jotka eivät jää yöhoitoon, tulee hakea päiväkodista klo 22.00 mennessä.