Europarlamenttivaalien ulkomainonta

Europarlamenttivaalien ulkomainonta

Europarlamenttivaalit toimitetaan sunnuntaina 9.6.2024. Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 29.5. – 4.6.2024.

Ulkomainontapaikkoja valittaessa on otettava huomioon vaalilain säännökset, jotka edellyttävät, että vaalimainoksia ei sijoiteta ennakkoäänestys- ja äänestyspaikalle niiden läheisyyteen siten, että niiden voitaisiin katsoa vaikuttavan äänestäjien vaalivapauteen. Lähtökohtana voidaan pitää sitä, etteivät vaalimainokset näy vaalihuoneistoon tai sen sisäänkäyntiin.

Vaalimainoskehikot pystytetään Pormestarin aukiolla, Rantalantie 6, 07170 Pornainen, olevan parkkialueen reunaan 22.5.2024.

Asemakaava-alueella, Koskitien – Kulmatien välinen alue, ei vaalimainoksia saa asettaa.

Tienvarsimainontaa ja -ilmoittelua koskevat liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain linkki toiseen palveluun (Finlex) 52 ja 52 a §. Tilapäisiä vaalimainoksia saa pystyttää tien varsille aikaisintaan kuukausi ennen vaalipäivää ja ne tulee kerätä pois viimeistään viikon kuluttua vaalin päättymisestä.

Tienvarsimainonta ja -ilmoittelu

Tienvarsimainontaa ja -ilmoittelua koskevat liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain 52 ja 52 a §.

Liikenne- ja viestintävirasto (Traficom) on antanut määräyksen tienvarsimainonnasta ja –ilmoittelusta linkki toiseen palveluun. Traficom ohjeistaa vaalimainontaa maanteiden varsilla ja asemakaava-alueiden ulkopuolella sekä asemakaava-alueella maankäyttö- ja rakennuslain linkki toiseen palveluun (Finlex), 1.1.2025 alkaen Alueidenkäyttölain, 83 §:n 4 momentissa tarkoitetulla liikennealueella, esimerkiksi kuntien taajamien läpi menevien maanteiden varrella (valtion liikenneväylien varrella).

Tilapäiset vaalimainokset saa asettaa paikalleen aikaisintaan kuukausi ennen vaalipäivää, ja ne tulee kerätä pois viimeistään viikon kuluttua vaalin päättymisestä.

Maantien tiealueelle sijoitettavan tilapäisen ilmoituksen leveys tai korkeus saa olla enintään 120 senttimetriä ja enimmäiskoko 1 neliömetri. Ilmoitus ei saa sisältää tieliikenneasetuksen mukaisten liikennemerkkien sisältöä, tunnuksia tai väriskaalaa taikka muistuttaa liikennemerkeissä käytettäviä muotoja.

Ilmoitus ei saa häikäistä eikä siinä saa olla heijastavaa materiaalia tai pintoja. Ilmoitus ei saa olla valaistu tai itsevalaiseva. Traficomin määräyksessä on ohjeistettu myös muun muassa tilapäisen ilmoituksen sijoittamisesta ja kiinnittämisestä.

ELY-keskus valvoo alueellisesti vaalimainosten sijoittelua maanteillä,

https://www.ely-keskus.fi/asiointi-ja-yhteystiedot linkki toiseen palveluun.

 

Lähde: Suomen Kuntaliitto ja Pornaisten kunnanhallituksen päätös 19.2.2024 § 40: Europarlamenttivaalien ulkomainonta

 


Europarlamenttivaalit

Europarlamenttivaalit 2024

Varsinainen vaalitoimitus on sunnuntaina 9.6.2024 klo 9.00 - 20.00 seuraavissa äänestyspaikoissa:
001 Halkian äänestysalue, Parkkojan koulu, Alkutaival 16, Halkia
002 Laukkosken äänestysalue, Mika Waltarin koulu, Anttilantie 9, Laukkoski
003 Kirveskosken äänestysalue, kunnantoimisto, Kirkkotie 176, Pornainen

Kotiäänestys:

Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänestysrekisteriin hänen kotikunnakseen. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa tarkoitettu omaishoitaja, jos kyseinen kunta on merkitty äänioikeusrekisterissä hänen kotikunnakseen. Kotiäänestys toimitetaan 29.5. - 4.6.2024. Kotiäänestyksessä on oltava läsnä vaalitoimitsijan lisäksi yksi äänestäjän valitsema tai hyväksymä 18 vuotta täyttänyt henkilö. Kotiäänestykseen tulee ilmoittautua viimeistään tiistaina 28.5.2024 klo 16.00 keskusvaalilautakunnan sihteerille, puh. 040 174 5055.

Ennakkoäänestys:

Äänestyspaikkana on Pornaisten kunnantoimiston valtuustosali. Ennakkoäänestyspaikka on avoinna seuraavasti:

ke 29.5.2024      klo 10.00 – 15.00

to 30.5.2024      klo 10.00 – 15.00

pe 31,5.2024     klo 10.00 – 12.00

la 1.6.2024        klo 10.00 – 13.00

su 2.6.2024       klo 10.00 – 13.00

ma 3.6.2024     klo 10.00 – 15.00

ti 4.6.2024        klo 10.00 – 18.00

Kuulutus


Kunnanhallituksen myöntämät järjestö- ja seurantaloavustukset sekä yhteisöavustukset ovat haettavana 30.6.2024 mennessä

Kunnanhallituksen myöntämät järjestö- ja seurantaloavustukset sekä yhteisöavustukset ovat haettavana 30.6.2024 mennessä

Vapaamuotoiset hakemukset järjestö- ja seurantaloavustuksia sekä yhteisöavustuksia varten tulee toimittaa 30.6.2024 mennessä Pornaisten kunnanhallitukselle os. Kirkkotie 176, 07170 Pornainen tai kunta@pornainen.fi.

Kunnanhallitus on vahvistanut 4.3.2024 §:ssä 54 yhteisöavustusten jaossa noudatettavat seuraavat periaatteet:

  1. Avustettavan yhdistyksen tulee olla rekisteröity ja sen kotipaikka tulee olla Pornainen
  2. Yhdistyksen toiminta ei saa olla hyvien tapojen vastaista
  3. Kunnan myöntämä avustus ei saa olla toiminnan ainoa eikä pääasiallinen tulonlähde
  4. Yhdistyksellä tulee olla vastuuhenkilöt ja niiden muutoksista on ilmoitettava kunnalle
  5. Yhteisöavustusta ei myönnetä, mikäli yhdistys saa toiminta-avustusta Pornaisten kunnan muun avustusjärjestelmän kautta
  6. Avustushakemukseen tulee liittää edellisen vuoden tilinpäätös ja toimintakertomus sekä talousarvio ja toimintasuunnitelma
  7. Myönnetty avustus voidaan periä takaisin, mikäli sääntöjä rikotaan
  8. Avustusten hakuaika on vuosittain 30.6. mennessä
  9. Hakemukset käsitellään kerran vuodessa ja ne ilmoitetaan haettavaksi kunnan verkkosivuilla

Kunnanhallitus on vahvistanut 4.3.2024 §:ssä 55 järjestö- ja seurantaloavustusten myöntämisperiaatteet:

Vuoden 2024 talousarvioon on varattu 8.000,00 €:n määräraha järjestö- ja seurantaloavustuksia varten.

Järjestö- ja seurantaloavustusta ei myönnetä:

  • museorakennuksille, seurakuntien kiinteistöille ja urheiluseurojen kiinteistöille
  • kiinteistön peruskorjaukseen tai kunnostukseen
  • yhdistykselle, jonka pääasiallisena toimintana on kiinteistön vuokraus
  • yhdistykselle, joiden kotipaikka ei ole Pornainen

Kuulutus


Ilmoittautuminen kesäleireille ja ryhmiin aukeaa 16.4.

Vapaa-aikapalvelut järjestää kesällä jälleen monipuolista toimintaa lapsille, nuorille ja aikuisille.

Ohjelmasta löytyy muun muassa suositut kesäleirit lapsille sekä monipuolista ryhmäliikunta tarjontaa aikuisille ja senioreille. Uimakouluja ei valitettavasti tänä kesänä pystytty järjestämään.

Lasten leireille tulee ilmoittautua. Ilmoittautuminen tapahtuu Julius varausjärjestelmän kautta.

Lisää tietoa kesän toiminnoista löydät täältä

 

 


SWG-REKRYPÄIVÄ PORNAISISSA

Pornaisten kunnantalolla järjestetään SWG-REKRYPÄIVÄ!

 

Ilmoittautuminen Pornaisten SWG-REKRYPÄIVÄÄN 21.5. on avattu! Mikäli haluat napata itsellesi tuotantotyöntekijän paikan – ilmoittaudu heti mukaan.

Onko sinulla asenne kohdillaan & olet kätevä käsistäsi? SWG:n tuotantotyöntekijältä toivotaan ennen kaikkea tunnollisuutta ja työhön sitoutumista. Asenne ratkaisee!

Tilaisuus tarjoaa mahdollisuuden työnantajan henkilökohtaiseen tapaamiseen, sekä haastatteluun paikan päällä. Pääset kuulemaan ja kysymään lisätietoja avoimista työpaikoista.  Tarjolla on tuotantotyöstä kiinnostuneille 5-7 työpaikkaa Pornaisissa.

Ilmoittaudu tapahtumaan: https://link.webropolsurveys.com/Participation/Public/8e6cf171-0938-4849-8ea4-fee58aed1ee5?displayId=Fin3067680

Tapahtumaan ilmoittautuneisiin ollaan yhteydessä ja annetaan lisätietoa tapahtumankulusta.

Lisätietoja:

Palveluohjaaja Miia Valkonen

puh. 040 174 5069

 

Kuva, joka sisältää kohteen teksti, Ihmisen kasvot, mies, vaate, SWG, rekrypäivä

 

 

 


Pornaisten kirjaston Digiseniorihankkeelle rahoitusta Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta

Etelä-Suomen aluehallitus on myöntänyt valtionavustusta 8000 euroa Pornaisten kunnankirjastolle hankkeseen: Digiseniori diggaa digikuilun ylitse.

Hankeessa on mukana useita yhteistyökumppaneita. Tarkoituksena on opettaa vapaaehtoisille, mitä kaikkia palveluita on senioreille tarjolla verkon välityksellä. Vapaaehtoiset lähtevät tablettien kera senioreiden kotiin opastamaa netin turvallisessa käytössä ja seniori saa tabletin lainaan, jotta hän voi itsenäisesti kerrata oppimiaan asioita.

Lisäksi tulemme järjestämään senioripäivän yhdessä hankkeen yhteistyökumppaneiden kanssa.

Tavoitteena on, että kuvan rouvakin rohkaistuisi opastuksen jälkeen testaamaan digimaailmaa.

Kuva: Sanapaltti kuvatunniste tt016.

Hanke polkaistaan kunnolla käyntiin kevään ja alkusyksyn aikana.

Valtionavustushakemuspäätös


Kuntien yhteinen E-kirjasto avautuu

Valtakunnan uutiset ovat jo ehtineet kertoa kirjastomaailman suuresta uudistuksesta. Suomessa avautuu huhtikuun lopussa valtakunnallinen E-kirjasto. Pornaisten kunta on mukana siinä yli 200 muun Suomen kunnan kanssa.

Uudessa E-kirjastossa on e- ja äänikirjoja sekä joitakin kotimaisia aikakauslehtiä. Kirjoja on suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, myöhemmin myös muilla kielillä.

E-kirjastoa käytetään eri tavoin kuin Helle-kirjastojen muita e-aineistoja. Se toimii aluksi puhelimeen tai muuhun mobiililaitteeseen ladattavalla sovelluksella. Palvelu avautuu ja sovellus tulee ladattavaksi laitteiden sovelluskauppoihin aamulla 23.4. Päivää on perinteisesti juhlittu Kirjan ja ruusun päivänä.

Palvelun käyttöoikeus määräytyy asukkaan vakituisen asuinkunnan mukaan. Koska Pornainen on liittynyt E-kirjastoon, kaikilla pornaislaisilla on oikeus käyttää sitä. Sovelluksen voi ladata itse, mutta kirjastosta saa tarvittaessa neuvoja ja apua sen lataamiseen ja käyttöön. Kirjastokorttia ei tarvita, vaan palveluun rekisteröidytään ensimmäisellä kerralla vahvan tunnistautumisen avulla.

Lukuoikeuksia on rajallinen määrä, joten suosituimpia aineistoja voi joutua jonottamaan. E- ja äänikirjoihin voi kuitenkin tehdä varauksia. Aineistoja hankitaan jatkuvasti lisää, joten uutta luettavaa ja kuunneltavaa tulee viikoittain.

Helle-kirjastojen vanhat e-kirjapalvelut Ellibs ja Biblio siirtyvät uuden E-kirjaston myötä historiaan. Ne toimivat vielä jonkin aikaa uuden E-kirjaston auettuakin, mutta ne ajetaan alas kesän ja syksyn aikana. Jos sinulla on kirja kesken jommassakummassa niistä, muista lukea se ajoissa loppuun. E-kirjastossa ei ole samaa kirjavalikoimaa eikä lukemaasi kirjaa välttämättä löydy sieltä.

Muiden e-aineistojen osalta Helle-kirjastot jatkavat vanhaan malliin. Lehti-, elokuva- ja musiikkipalveluihin kirjaudutaan kirjastokortin numerolla ja nelinumeroisella tunnusluvulla. Kaikki Hellen e-aineistot löytyvät Helle-verkkokirjastosta.

Lue lisää e-kirjastosta


Pornaisten kunta suruliputtaa Vantaan kouluampumisen johdosta keskiviikkona 3.4.2024

Koko Suomi yhtyy suruliputukseen, jolla muistetaan ja kunnioitetaan kouluampumisen uhreja.

Lämmin osanotto ja voimia kaikille, joita asia on koskettanut.

 


Tilaa Pornaisten kunnan uutiskirjeet

Pornaisten kunta toimittaa jatkossa neljää säännöllisesti ilmestyvää uutiskirjettä. Yrittäjät, asukkaat, kulttuuri-ihmiset ja vapaa-ajan aktiivit on huomioitu omilla uutiskirjeillä.

Maaliskuun lopulla jo olemassa olevalle sähköpostilistalle lähti vapaa-aikapalveluiden ensimmäinen uutiskirje. Tänään 2.4.2024 julkaistiin ensimmäinen kulttuuriuutiskirje, joka lähetettiin pitkälti aiemman sähköpostilistan jäsenille.

Huhtikuussa on tulossa vielä yrittäjien uutiskirje ja viimeisimpänä julkaistaan kunnan oma uutiskirje toukokuussa, johon kerätään aktiivisesti tällä hetkellä tilaajia.

 

Uutiskirjeiden toimittajat

Yrittäjät - Tapani Tapiola (tapani.tapiola@pornainen.fi)

Kunta - Annu Kovalainen (annu.kovalainen@pornainen.fi)

Kulttuuri - Mari Ahokas (mari.ahokas@pornainen.fi)

Vapaa-aikapalvelut - Anne Partanen (anne.partanen@pornainen.fi)

 

Tilaa uutiskirjeitämme: https://uutiskirje.pornainen.fi/ ja ole yhteydessä toimittajiin, jos haluat tarjota sisältöä uutiskirjeisiin.