Yksityiset varhaiskasvatuspalvelut
Yksityistä varhaiskasvatuspaikkaa haetaan omatoimisesti suoraan yksityisistä varhaiskasvatusyksiköistä. Päätöksen yksityisen varhaiskasvatuspaikan saamisesta tekee palvelun tuottaja joko kirjallisesti tai suullisesti. Yksityisen hoidon tuki edellyttää kuitenkin kirjallista palvelusopimusta.
Yksityisen hoidon tuki haetaan Kelalta suoraan kunnan hyväksynnän jälkeen. Tästä pääset Kelan sivuille: Kela/Yksityisen hoidon tuki
Palvelusetelillä tuotetussa varhaiskasvatuksessa tehdään palvelusetelihakemus eDaisyn kautta; hakemukseen liitetään yksityisen palveluntuottajan kanssa tehty palvelu/varhaiskasvatussopimus sekä ilmoitetaan perheen tulotiedot (Tulorekisterin käytön hyväksyminen perheen huoltajien osalta tai liitetiedostoina tuloselvitykseen). Pornaisten kunnan hyväksymät palvelusetelituottajat: Varhaiskasvatuksen palvelusetelituottajat
Perhe voi palkata kotiin työsuhteisen lastenhoitajan ja toimia työnantajana hänelle. Tuki hoitajan palkkaamiseksi maksetaan suoraan Kelasta kunnan hyväksynnän jälkeen.
Ostopalvelu
Ostopalvelu varhaiskasvatuksessa tarkoittaa, että kunta hankkii varhaiskasvatuspalveluita yksityiseltä palveluntuottajalta tai toisesta kunnasta. Pornaisissa ostopalvelua käytetään lähinnä ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen järjestämiseen kunnan ulkopuolella; kunnassa ei tällä hetkellä ole ruotsinkielistä varhaiskasvatusta tarjolla ruotsia äidinkielenään puhuville lapsille.
Lisätietoja: varhaiskasvatuksen palveluohjaus, varhaiskasvatuksen asiantuntija Satu Komscha satu.komscha@pornainen.fi p. 040 1745088