Varhaiskasvatuksen maksun tarkistaminen ja maksaminen, paikan irtisanominen
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain 29.12.2016/1503 12 § mukaisesti varhaiskasvatusmaksu määritellään toistaiseksi. Maksun perusteena olevat tulot tarkistetaan joka toinen vuosi samojen toimikausien alusta kuin indeksitarkistukset tehdään. Huoltajien tulee viipymättä ilmoittaa kirjallisesti varhaiskasvatuksen laskentasihteerille kunnantoimistoon toimikauden aikana maksuun vaikuttavat muutokset (työpaikan vaihdos, opiskelu, uusi perheenjäsen, avioero tms.). Varhaiskasvatusmaksua tarkistetaan, kun bruttotulot muuttuvat olennaisesti (+/- 10 %). Maksun määrittelyn perusteeksi toimitetut tiedot huomioidaan ko. kuukauden maksussa, mikäli liitteet toimitetaan viimeistään laskutettavaa kuukautta seuraavan kalenterikuukauden 5. päivään mennessä laskentasihteerille.
- Jos maksun määräämistä koskeva päätös on ilmeisesti perustunut asiakkaan tai hänen edustajansa antamiin virheellisiin tietoihin, voidaan maksu oikaista takautuvasti enintään vuoden ajalta.
- Jos vanhempien tulotiedot puuttuvat tai ne ovat puutteelliset, peritään korkein maksu.
- Varhaiskasvatusmaksua voidaan alentaa asiakkaan hakemuksesta erityisistä syistä, esim. taloudellisten tai sosiaalisten syiden perusteella. Päätöksen maksualennuksesta tai -vapautuksesta tekee asiantuntijan (sosiaalityöntekijä) lausunnon jälkeen sivistysjohtaja.
- Uuden varhaiskasvatussuhteen alkaessa huoltaja ohjeistetaan tekemään tuloselvitys eDaisyssä liitetietoineen tai vaihtoehtoisesti toimittamaan paperinen tuloselvityslomake liitteineen varhaiskasvatuksen laskentasihteerille
Varhaiskasvatusmaksun maksaminen
Varhaiskasvatus laskutetaan kalenterikuukausittain jälkikäteen. Kunnantoimistolta lähetetään pääsääntöisesti seuraavan kuukauden puolivälin jälkeen lasku viitepankkisiirtoineen, jolla maksu maksetaan eräpäivänä. Reskontra ja maksujen perintä on ulkoistettu ja maksumuistutuksen lähettämisestä perintätoimisto perii oman hinnastonsa mukaisen maksun. Varhaiskasvatuksen maksut ovat suoraan ulosottokelpoisia. Viivästyskorko on lainmukainen.
Varhaiskasvatuspaikan irtisanominen
Vanhempien tulee tehdä varhaiskasvatuspaikan irtisanominen eDaisyn kautta tai kirjallisesti pääsääntöisesti kaksi viikkoa ennen varhaiskasvatussuhteen päättymistä