Kupsenkylä

”Kaupunkilaisperheemme muutti Kupsenkylälle viime syksynä (2025). Ensimmäinen maalaistalvi toi varmuuden, että ratkaisu oli meille juuri oikea. Talven pimeydessä ihmettelimme tähtien määrää ja nautimme askelten äänistä narisevalla lumella. Kodin ikkunoista avautuvat Kupsenkylän kumpuilevat peltomaisemat. Kevään tultua kiurut kujertavat ja naapurin kukko kiekuu. Eikä mene enää kuin hetki ennen kuin viljapellot lainehtivat. Niin rauhallista ja kaunista on Kupsenkylällä.”

”Mielettömät mustikka- ja sienimetsät. Metsäneläimiä ja lintuja voi nähdä laidasta laitaan. Maaseutua parhaimmillaan. Hienot peltomaisemat. Naapurit asuu vähän kauempana, mutta ovat kultaakin kalliimpia ongelmatilanteissa: aina autetaan toisiamme, vaihdellaan kasveja ja satia keskenämme ja jos jotain uupuu kotoa, voi käydä lainaamassa
naapurista.”

Mattilan faija

Kotikielen Seura ja Suomalaisen Tiedeakatemian Keräilytoimisto järjestivät v. 1939 kilpailun Suomen murrenäytteiden kokoamiseksi. Pornaisista kirjoituskilpailuun osallistui jääkäriluutnantti Johan Sainio, jonka kirjoitus julkaistiin v. 1940 Suomen kansan murrekirja I:ssä Pornaisten murrenäytteenä.

Poterin vanha isäntä, “Poterin pappa”, sit kerto. Se vanha Poteri oli kyl vähä korvoton mies, ettei silt voinnu justii mitää udella, ko se ei kuullu. Se kerto, että täs Mattilas, Kupsenkylän Mattilas, on ollu ennen vanhaa aikaa yks isäntä erinomanen kävelemää. Ei se koskaa osannu toisten kans yhres mennä. Ensimmäinen se aina tahto olla ja pysy ensimmäisenä. Kirkkomatkoil ja muilkii matkoil, missä vaa jalkamiehii oli, se jätti aina toiset pitkät matkat taakkees. Sanovat, ettei se osannukkaa ensinkää hiljaa käirä.

Kerran oli riivattu lähtenny jalkapatikas menemää Hämeenlinnaa. Mikä rajariita-asia sill oli ollu maaherralle jätettävä. Se maaherra nääs asu silloin Hämeenlinnas saakka. Onko vissii ollu Hämeen läänin kans yhteinen taikka kuinka. Hämeenlinnaa oli vaa mies lähtenny kävellen menemää, vaikka talos olis ollu monta hevoist. Ja olikos enää pirumpaa ko tuli viel samal päiväl takasin.

Kylhää se mahto vissii hyvin aikasee aamul lähtee sille matkallees, niinko ne ihmiset ennen vanhaa olivat aikasii. Mut ei mikää mahrottoman myöhä ilta o sentää viel ollu, ko se on takasin tullu. Tuomalan väet ko on viel olleet pellol töis ja nähneet sen kotijatulon. Väsynny se oli sentää mies ollu.

Siin oli viel omalle raja-airallees kävelly, mut sitte oli istunnu airan päälle ja istuvillee nukkunnu. Ja siit oli sitte omat väet jo autelleet sisää.

Ko vielkii ajattelee sit vanhan Mattilan Hämeenlinnan matkaa niin imehrellä sit täytyy. Siin on jo sentää hyvälle hevosellekkii kahren päivän friski ajo, saatikka sitte miehelle. Esimerkiks torikuorman kans täält Pornasist menee jo Helsinkii tuloreisun kans kaks päivää, ja Hämeenlinnaa on vissii toisen verran pitempi matka. Eiköhä sinne ov vaa likemmäs sata virstaa, yhreksänkymment ny kumminkii luulis tulevan. Sen ko erestakasin päiväs menee niin saa sanoo, ette on siin ollu vaa ihme mies jaloistaas.

Siin samas Mattilas on ollu ennenvanhaa myöskin mahrottoman vahva ja kovasisunen koira. Kyl minä olen sen nimenkii kuullu vanhoilt ennen, mut en enää muista tarkkaan mikä se oli. Yks oli kuitenkii Moppe. Ja Moppe se taisi sekii koira olla. Nehää ennen panivat aina usein koirallekkii entisen vanhan koiran nimen. Ko vanha Moppe kuoli niin uuren nimeks tuli jällee Moppe, niiko isännäkkii olivat aina yhren nimisii monta miehen ikää takaperin.

Se vanha Moppe oli kerran joutunnu kolmen suden käsii. Ja siit oli tullukkii sitte kova tappelus. Ihmiset oli nähneet ko ne sudet kävivät koiran kimppuu eikä voinneet mitää, ko suuri lakee pelto ja joki oli välis. Nälissääs vissii ne sudet meinavat suurustaa koko koiran suuhiis. Mut ei olleet sudet saanneet urakkaa koirast. Kovan rähäkän olivat vaa pitänneet ja karkuun lähtö oli tullu lopuks vaikka olikii kolme yhtä vastas.

Olihaa sil Mattilan koiral kuitenkii ollu oikee pajassa raurotettu piikkipanta kaulas, ette siithää mahto sentää olla koiralle hyvää apuu. Sihin aikaa piti rustaa koirakkii piikkien kans, ko oli niin paljo susii. Mut kyl se koirakii sentää on ollu vahva ja suuri vissii ja pahasisunen tappelemaa. Ja täytykii olla, ko ajattelee kolmee sutta, ko ne eri haaroilt tuleevat hampaat irvis. Tietäähää mettän perot mitä ne onvat, ette leikki pois siin koiralkii on ollu.

Vanha mylly pitää sisällään monta tarinaa
Vappu Männistö

Lahankosken partaalla on sijainnut Kupsenkylän mylly, vanhoissa asiakirjoissa Kobsbykvarn vuodesta 1701. Myllyn omistivat Kupsenkylän talolliset, joilla on ikiaikainen oikeus Lahankosken vesivoimaan kolmen hevosvoiman edestä. Mylly on ollut pois käytöstä ja uudelleen rakennettu useaan kertaan. Viimeisen kerran mylly rakennettiin uudelleen vuonna 1912.

Tällöin myllyn uudelleen käyttöönoton innostajana oli Pornaisten mesenaatti Harald Bengelsdorff. Hän halusi kaikin tavoin tukea pornalaisten talollisten hyvinvointia. Jos he käyttäisivät hyväkseen kosken vesivoimaa, viljan jauhatus tulisi heille edullisemmaksi kuin vieraissa myllyissä. Kosken vesivoiman omistajiin kuului 14 talollista Kupsenkylästä, ja he kaikki osallistuivat uuden myllyn rakentamiskustannuksiin. Tämä mylly varustettiin turpiinilla.

Harald Bengelsdorff oli itse tiiviisti mukana myllyn uudelleen rakentamisvaiheissa. Hän teki tarkkoja merkintöjä kaikesta, mikä liittyi myllyn hankintoihin, ja oli hyvä kuuntelija. Hienointa oli, että hän kirjasi jälkipolville samalla arvokasta tietoa ja kulttuuriperintöä.

Vuoteen 1912 asti mylly oli varustettuna yhdellä parilla noin 1350 millimetrin läpimittaisilla luonnonkivillä. Uudet kivet pantiin myllyyn ennen vuotta 1912 viimeksi noin vuonna 1840. Silloin kivet tuotiin Orimattilan Keiturin kylästä. Siellä oli kallio, mistä myllynkiviä saatiin. Keiturilaiset ottivat myllynkiveä kalliosta, valmistivat kivet ja myivät tarvitseville.

Uudet kivet myllyä varten tuotiin noin vuonna 1840 joulun aikaan. Mies ja hevonen joka myllyn omistavasta talosta lähtivät kiviä Keiturin kylästä hakemaan. Toinen kivi pantiin toiseen rekeen ja toinen toiseen rekeen. Jotta raskaat kivet eivät alamäissä kulkisi liian kovasti, sidottiin kuusi latvasta kiinni kumpaankin rekeen vierimään maantiellä reen perässä.

Mäntsälän pitäjän Levannon kylässä ottivat kupsenkyläläiset yösijan. Siihen taloon, mihin he jäivät yöksi, kokoontui illalla myös Mäntsälän miehiä. Tupa oli täynnä miehiä. Olutta juotiin noin 20 kannua ja aikaa vietettiin mm. painimalla. Kerrotaan, että Mäntsälän Ali Vilppulan isäntä Johan ei kuitenkaan voittanut siksi, että hänen sormensa oli tarttunut koukkuun.

Levannon kylässä oli siihen aikaan myös Mäntsälän pitäjän pisin mies, joka voitti painissa muitakin paitsi Ali Vilppulan isännän. Ali Vilppulan isännän sormi oli lukkiutunut niin pahasti, ettei miehet saaneet sitä irti.

Tämän kertomuksen uusien myllynkivien hakumatkasta on kertonut entisen talollisen Nestor Pruunin poika Kupsenkylän Yli Pruunin talosta. Hän kertoi vuonna 1913 kertomuksen Harald Bengelsdorffille. Kupsenkylän ja Lahan rajasta mainitaan myös, että se kulkee kosken putouksessa jatkuvasti.