Ruoka-avun alueellinen yhteistyö jatkuu Keski-Uudellamaalla

Ruoka-avun alueellinen yhteistyö jatkuu Keski-Uudellamaalla

Keski-Uudenmaan alueella vuonna 2024 käynnistetty ruoka-avun hankeyhteistyö saa jatkoa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on myöntänyt alueelle 213 800 euroa valtionavustusta vuosille 2025–2026. Rahoituksen turvin ruoka-aputoimintaa kehitetään edelleen yhteistyössä kuntien, hyvinvointialueen, seurakuntien ja järjestöjen kanssa.

Tuusulan kunta haki valtionavustusta yhteistyössä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Mäntsälän ja Pornaisten kanssa. Avustuksesta 181 000 euroa ohjataan suoraan 14 osatoteuttajalle, jotka vastaavat ruoka-avun käytännön toteutuksesta. Tuki kattaa muun muassa elintarvikkeiden kuljetus-, varastointi- ja jakelukustannuksia sekä yhteisöllisten ruokailujen järjestämistä.

Tuusula vastaa koordinoinnista

Tuusulan kunta jatkaa hankkeen hallinnoijana ja koordinaattorina. Hankekoordinaattori kokoaa alueen toimijat yhteen, edistää tiedonkulkua ja vahvistaa yhteistyötä. Koordinointi rahoitetaan puoliksi valtionavustuksella, puoliksi kuntien ja Keusoten omarahoituksella.

Yhteistyöllä hyvinvointia ja osallisuutta

Ruoka-apu on osa laajempaa hyvinvointityötä. Hankkeessa lisätään ruoka-apua saavien tietoisuutta palveluista ja tuetaan heidän osallisuuttaan. Toiminta tarjoaa myös mahdollisuuksia vapaaehtoistyöhön ja työllistymistä edistäviin tehtäviin.

Hankkeessa vahvistetaan verkostomaista yhteistyötä ja kehitetään alueellista logistiikkamallia. Ruoka-aputoimijoita tuetaan taloudellisesti ja toiminnallisesti, ja heidän osaamistaan vahvistetaan erityisesti ruokaturvallisuuden ja vastuullisen kohtaamisen osalta.

Hävikki hyötykäyttöön

Ruoka-avussa hyödynnetään hävikkiruokaa, joita ohjataan ihmisten ravinnoksi monin tavoin. Hankkeen myötä Tuusulassa ja Järvenpäässä hyödynnetään jo koulujen linjastohävikkiä ruoka-avussa, kuten yhteisöllisissä ruokailuissa.

Toimintaa koordinoi Yhdessä katettu -verkosto, jonka logistiikkakeskus mahdollistaa hävikkiruoan tehokkaan hyödyntämisen. Myös Mäntsälässä on aloitettu kokeilu koulujen ylijäämäruoan lahjoittamisesta ruoka-apuun.

Ruoka-aputoiminnan tunnuslukuja vuodelta 2024

  • 12 ruoka-aputoimijaa sai rahoitusta valtionavustushankkeesta Keski-Uudellamaalla.
  • Toimijat järjestivät yhteensä 3 421 ruoka-aputilaisuutta.
  • Tilaisuuksissa kirjattiin kaikkiaan 329 722 käyntikertaa.
  • Ruoka-apuna jaettiin 366 677 ruokakassia tai jakoerää sekä 46 297 ruoka-annosta.
  • Ruoka-aputoimintaa hoitaneet henkilöt tekivät 4 453 tuntia pääosin vapaaehtoistyötä.

Lisäksi kahdeksan toimijaa ilmoitti hyödyntäneensä hävikkiruokaa yhteensä 11,9 miljoonaa kiloa, mikä vastaa yli 238 000 kiloa viikossa. Tuusulan kunnan ruokapalveluista ohjattiin syys–joulukuussa ruoka-aputoimijoille 882 kiloa linjastohävikkiä.

Ruoka-aputoiminnan yhteydessä tarjottiin myös monipuolista tukea ja toimintaa, esimerkiksi:

  • keskusteluapua, vertaistukea ja neuvontaa
  • aineellista apua, kuten vaatteita ja tavaroitamahdollisuuksia ajanviettoon ja yhteisölliseen toimintaan
  • tietoa palveluista ja lomakkeiden täyttöapua
  • pääsyä internetiin.

Vuoden aikana järjestettiin lisäksi osallisuutta ja yhteisöllisyyttä vahvistavaa toimintaa, kuten retkiä, tapahtumia, yhteistä ruoanlaittoa ja ruokailua, tavara-avun jakoa, kielikerhoja sekä vuoden 2024 yhteinen joulujuhla.

Ruoka-aputoiminta tarjoaa paitsi konkreettista apua myös mahdollisuuksia osallistumiseen, vapaaehtoistyöhön ja työllistymistä edistäviin toimiin.

Mistä ruoka-apua saa?

Ajankohtaiset tiedot ruoka-avusta löytyvät paikkakuntakohtaisella haulla osoitteesta ruoka-apu.fi. Sivusto palvelee sekä ruoka-apua tarvitsevia että toimijoita. Osa toimijoista tiedottaa myös omilla internetsivuillaan ja esimerkiksi Facebookissa.

Lisätietoja (21.7. alkaen):

Henna Kärki, hankekoordinaattori

henna.karki@tuusula.fi

p. 040 314 3080

Tiedote osallistuvan budjetoinnin äänestystuloksesta 2025

Tiedote osallistuvan budjetoinnin äänestystuloksesta 2025

Kunnan osallistuvan budjetoinnin äänestys järjestettiin 5.–31.5.2025 ja kaiken kaikkiaan siihen osallistui 509 äänestäjää. Äänestysvilkkaus nousi viime vuodesta ollen yli 10% kunnan asukaslukuun nähden.Kunnan johtoryhmä on käynyt äänestyksen tuloksen läpi ja päätti sen pohjalta valita toteutettavaksi seuraavat, eniten ääniä saaneet ideat, jotka mahtuvat käytettävissä olevaan 20 000 euron määrärahaan.

Eniten kannatusta sai Willa Mustijoen Venetsialaiset 58%:n ääniosuudella (toteutukseen 3000 €). Venetsialaiset ovat osallistujille maksuton hyvän mielen tapahtuma, joka oli viime vuonna yleisömenestys. Tänä vuonna ehdotuksen tekijä haluaisi siirtää Venetsialaiset lähemmäksi kunnan keskustaa ja kuntalaisia.

Toiseksi suosituin idea Joulukatu sai 45%:n kannatuksen ja siihen on varattu 5000 €:n budjetti. Ehdotuksen tavoitteena on, että Kirkkotielle asennetaan pysyvät jouluvalot. Valojen sytyttämisen yhteydessä toteutetaan joulutapahtuma alueen yrittäjien ja yhdistysten kanssa. Ohjelma suunnitellaan kaikenikäisille ja perinteisten jouluisten teemojen lisäksi tapahtuman voisi mahdollisuuksien mukaan kruunata telttasauna.

Kaksipyöräisten korjauspaja nuorille saavutti 39%:n kannatuksen ja se pyritään toteuttamaan kunnan omana toimintana kevätlukukauden päätyttyä 2026. Korjauspaja pitää sisällään pienimuotoisen mopojen ja polkupyörien fiksausmahdollisuutta tarjoavan pajan nuorille. Avoinna 1–2 kertaa viikossa.

Hietasen kesäfestarit sai äänestyksessä noin 32%:n kannatuksen. Mikäli tapahtuman ehdottaja onnistuu kokoamaan valmisteluryhmän ja ohjelman, se toteutetaan 5000 €:n budjetilla loppukesällä Hietasen rannalla. Ilta päättyisi ilotulitukseen. Tapahtuma tarjoaisi mahdollisuuden alueen bändeille esiintymiseen ja loppuiltaan varattaisiin jo suosiota niittänyt esiintyjä.

Osallistuvan budjetoinnin määrärahan puitteisiin mahtui myös viidenneksi eniten ääniä saanut Kunnan ravintolapäivä (29% äänistä), joka pyritään järjestämään alkusyksyllä. Kunta kohdentaa tapahtumaan 2000€:n määrärahan, jota voi käyttää esimerkiksi järjestelykustannuksiin. Tapahtumassa kuntalaiset voivat myydä ruokia ja juomia – matalalla kynnyksellä. Ravintolapäivän ideana on, että kuka tahansa kuntalainen voi perustaa yhden päivän ajaksi kahvilan tai ravintolan itse valitsemaansa paikkaan.

Tapahtumat vaativat tarkempaa suunnittelua ja sopimista. Kunnan rooli on ensisijaisesti tapahtumien rahoittaminen osallistuvan budjetoinnin määrärahan puitteissa. Kunta pyytää ideoiden esittäjiä laittamaan tapaamispyynnön kesäkuun loppuun mennessä osoitteeseen kunta@pornainen.fi käytännön toteutukseen liittyen.

Strömborgska skolan voittoon Kierrätysexpertit-kisassa

Strömborgska skolan voittoon Kierrätysexpertit-kisassa

Rosk’n Rollin vuotuinen nelosluokkalaisille järjestämä kierrätysaiheinen kilpailu on ratkennut. Itä-Uudenmaan taitavimmat ja nopeimmat kierrätysosaajat tulevat tänä vuonna Porvoon Strömborgska skolanista.

Vauhtia riitti Peipon koulun 4B-luokan joukkueella. Emma Uustalon johdolla Saima Ravantti ja Monika Kolehmainen kiirehtivät rastilta seuraavaan.

”Jeeeeeeee!” Riemu ei meinaa ottaa loppuakseen, kun Rosk’n Rollin ympäristökouluttaja Johanna Lindholm paljastaa vuoden 2025 Kierrätysexpertti-kilpailun voittajajoukkueen nimen. Ilohuudahduksen takaa löytyvät Emil Klavér, Nea Melén ja Oscar Wikgren Strömborgska skolanista.

Klassiseen ”Miltä nyt tuntuu” -kysymykseen kolmikolta löytyy tyhjentävä vastaus: ”Aivan huippuhyvältä!”. Mutta pakitetaanpas hieman.

Kierrätysexpertit on Rosk’n Rollin järjestämä kaksiosainen kierrätysaiheinen kilpailu, joka on suunnattu nelosluokkalaisille. Kisan ensimmäisessä vaiheessa Rosk’n Rollin ympäristökouluttaja pitää luokalle oppitunnin, jonka jälkeen kerrytettyä tietämystä mitataan mobiilipelin muodossa.

”Osa opettajista on myös käyttänyt opetuskansiotamme Otto ja Ronja kierrättää ympäristökasvatuksen oppitunneilla”, Lindholm sanoo. ”On mukava huomata, että monessa luokassa osataan lajitella hyvin ja tunnetaan kierrätyksen perusidea.”

Osaavat oppilaat

Kotikenttäedulla Pornaisten Parkkojan koulua edustivat Sami Niemelä (vas.), Eeli Koponen ja Roni Kippilä.

Pornaisten jäteasemalla pidettävään finaaliin ylsivät tänä vuonna joukkue Strömborgska skolanista ja kaksi joukkuetta Peipon koulusta, molemmat Porvoosta. Kotikenttäedulla omaa kotikuntaa edustivat finaalissa joukkueet Parkkojan koulusta sekä Pornaisten Yhtenäiskoulusta.

”Itä-Uudellamaalla alkukarsinta oli tiukka ja tasainen. Finaaliin pääsy vaati kovat pisteet”, Johanna Lindholm kertoo.

Toisin sanoen viisi kierrätystietoa uhkuvaa kolmikkoa taisteli vuoden Kierrätysexpertit-kisan voitosta Pornaisten jäteasemalla. Jäteasema monipuolisena kierrätys- ja vastaanottopisteenä onkin luonnollinen kisapaikka kierrätysaiheiselle kilpailulle.

Nämä faktat olivat kisailevilla joukkueilla tiedossa, ja aika monelle oppilaista myös jäteasemamiljöö oli entuudestaan tuttu.

”On tullut käytyä”

Peipon koulun 4C-luokan Plamedy Umutoni, Saaga Pekkala ja Noel Lindberg vaarallisen jätteen tehtävän parissa.

”Kyllä täällä on tullut käytyä”, toteaa Roni Kippilä Parkkojan koulun joukkueesta.

Strömborgska skolanin Oscar Wikgrenille jäteasema on niin ikään tuttu paikka: hän on vienyt isänsä kanssa kuormia Porvoon asemalle. Eniten häntä on yllättänyt, että niin monia jätteitä saa tuoda jäteasemalle maksutta.

Strömborgskan ykkössija ei kuitenkaan irronnut helpolla, vaikka jäteasematuntemusta löytyikin. Rasteja oli yhteensä kuusi, eli lajitteluosaamisessa ja vauhdinpidossa ei saanut hellittää hetkeksikään. Kaikista joukkueista oli haastajiksi, ihan kalkkiviivoille asti.

”Meillä meni tosi paljon aikaa ensimmäisessä tehtävässä”, harmittelee Eeli Koponen Parkkojan koulusta.

”Rasti, jossa piti lajitella lasia, oli vaikea”, sanoo Noel Lindberg Peipon koulun 4C-luokan hienosti kisanneesta joukkueesta.

Jännitys huipentui voittoon

Kisan voittava konsepti oli Strömborgska skolanin Nea Melénin sanoin helppo: ”Lajitellaan muovit muoviin ja kartongit kartonkiin, se on siinä.” Kuvassa Nean kanssa joukkuetoverit Oscar Wikgren (keskellä) ja Emil Klavér.

Strömborgskan Nea Melénin mielestä parasta koko kisassa oli jännitys, ja maalintulon jälkeen hänelle ja muille kisaajille maistui mehu ja kisaeväät.

Kaikki finalistijoukkueiden kisaajat saivat palkinnoksi juomapullon sekä avainkaulanauhasta ja heijastimesta kootun mitalin.

Voittajajoukkue ei ollut uskoa silmiään, kun heille ojennettiin kisan varsinainen palkinto: 500 euron jättisekki omalle luokalle.

”Mitä aiotte tehdä palkintorahoilla?”

”Minä päätän, että lähdemme Tukholmaan”, sanoo Oscar Wikgren.

”Lähdemme jonnekin leirikouluun kuudennella luokalla, siihen säästämme nämä palkintorahat”, tarkentavat joukkuekaverit, jonka jälkeen riemunhuudot jatkuivat.

Itä-Uudellamaalla Kierrätysexpertti-kisaan osallistui yhteensä yli 120 joukkuetta 12 eri koulusta. Aikaisemmin viikolla käytiin Länsi-Uudenmaan nelosluokkalaisten finaali, jossa kilpaili niin ikään alueen alkukarsinnan viisi parasta joukkuetta.

Lisätietoja:

Petra Lind, Rosk’n Roll Oy Ab, viestintäkoordinaattori
petra.lind@rosknroll.fi
+358 (0)20 637 7044
www.rosknroll.fi

Meemejä, musiikkia ja lähiluonnon lumoa – vietä Uusimaa-päivää 15.5.

Meemejä, musiikkia ja lähiluonnon lumoa – vietä Uusimaa-päivää 15.5.

Uusimaa-päivä kutsuu jo toisen kerran nauttimaan kulttuurista, kohtaamisista ja lähiluonnosta yhdessä.

Poimi keväiset tapahtumaideat ja osallistu Juha Tapion tähdittämään konserttiin Vantaalla tai striimin äärellä torstaina 15. toukokuuta.

Uusimaa-päivä on oiva hetki löytää maakunnan hienous ja laittaa hyvä kiertämään omassa lähiympäristössä, vinkkaa kulttuuriasiantuntija Katriina Rosavaara Uudenmaan liitosta.

Meemikoulu ja kolme muuta keväistä tapahtumaideaa

Uusimaa-päivän tapahtumaideat on suunnattu eri ikäisille osallistujille. Valmiiden materiaalien avulla oman tapahtuman järjestäminen onnistuu jokaiselta. Tapahtumien järjestäjiksi olemme haastaneet esimerkiksi päiväkodit, koulut, yhdistykset ja kirjastot ympäri Uuttamaata.

  • Lasten kevätretkillä bongataan Uudenmaan nimikkokukkia ja kevään merkkejä.
  • Aikuisten kevätkahveilla juodaan porukalla kahvit kevään ja juhlapäivän kunniaksi.
  • Kirjastoissa tutustutaan Uuteenmaahan kirjallisuuden ja kulttuurin kautta.
  • Uusimaa-päivänä sukelletaan myös meemien maailmaan ja luodaan omia meemejä Uusimaa-teemalla. Meemikoulu on suunnattu nuorille ja materiaalit suunniteltu niin, että myös opettajien on helppo tarttua aiheeseen.  

Yhteinen kevätjuhla Vantaalla Juha Tapion tähdittämänä

Vantaan päivän ikärajaton ilmaiskonsertti on tänä vuonna myös Uusimaa-päivän pääjuhla. Rakastettu laulaja-lauluntekijä Juha Tapio ja Vantaan Viihdeorkesteri Ensemblen esiintyvät yhdessä Tikkurilantorilla 15.5. kello 18.30 alkavassa tapahtumassa, jossa palkitaan myös ansiokkaita uusimaalaisia yhteisöjä. Juhlalähetystä voi seurata myös suorana verkossa.  

Tilaisuus toteutetaan monikielisesti ja tulkataan viittomakielelle. Tapahtuman järjestävät Vantaan kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalvelut ja Uudenmaan liitto. 

Tutustu ja seuraa:
Verkkosivut: uusimaapaiva.fi
Instagram-tili: @uusimaapaiva
Somessa: #uusimaapäivä

Lisätietoja:
Katriina Rosavaara, kulttuuriasiantuntija,

puh. 040 562 2314

katriina.rosavaara@uudenmaanliitto.fi

Pornaisten kuntaan rakennetaan uusi monitoimihalli – urakoitsijaksi valittiin Tekova Oy

Valokuvaaja Juha Vääräkangas / Pornaisten kunta

Pornaisten kuntaan rakennetaan uusi monitoimihalli – urakoitsijaksi valittiin Tekova Oy

Pornaisten kunnanhallitus päätti 5.5.2025 pidetyssä kokouksessa uuden, noin 2 750 neliömetrin suuruisen monitoimihallin rakentamisesta.

Urakoitsijaksi valittiin Tekova Oy, jonka suunnitelmat ja 4 479 860 euron tarjous arvioitiin kilpailun parhaaksi.

Hankinta toteutettiin kilpailullisella neuvottelumenettelyllä, johon osallistui viisi rakennusliikettä. Tarjousvertailussa painotettiin hintaa (77 pistettä) ja laatua (23 pistettä), kuten suunnittelijoiden pätevyyttä sekä yhteistyötä paikallisten toimijoiden ja työllisyystoimien osalta. Tekova Oy:n ratkaisu vastasi hyvin kunnan tarpeita ja vaatimuksia.

Pornaisten kunnan talousarviosuunnitelmassa monitoimihallin investointiin oli varattu 7,5 miljoonaa euroa. Hankintapäätöksen myötä lopullinen hankintahinta jää alle 3 miljoonaa euroa varauksen alle.

Hankintasopimus allekirjoitetaan, kun päätös saa lainvoiman. Tiedotamme monitoimihallihankkeesta lisää projektin ja suunnitelmien edetessä.

Lisätietoja:

Tapani Tapiola, kuntakehitysjohtaja

p. 040 185 8648

tapani.tapiola@pornainen.fi

Katso panoraamakuvasta tulevan monitoimihallin sijainti

Kuntalainen: tervetuloa tutustumaan alueesi työllisyyspalveluihin 22. toukokuuta!

Kuntalainen: tervetuloa tutustumaan alueesi työllisyyspalveluihin 22. toukokuuta!

Avoimien ovien päivänä saat lisätietoa työllisyyspalveluista Keski-Uudenmaan TE-palveluiden ja kuntasi työllisyyspalveluiden asiantuntijoilta.

Työ- ja elinkeinopalvelut siirtyivät tämän vuoden alussa valtiolta kuntiin. Jatkossa Keski-Uudenmaan TE-palvelut tarjoaa laissa säädetyt työ- ja elinkeinopalvelut Hyvinkään, Järvenpään, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan asukkaille. Keski-Uudenmaan TE-palveluista työnhakijat saavat apua ja neuvoja esimerkiksi työnhaun käynnistämiseen, työpaikkojen etsimiseen, työllisyyssuunnitelman tekoon, osaamisen kehittämiseen tai yritystoiminnan käynnistämiseen.

Tämän lisäksi alueen asukkaat voivat halutessaan saada täydentävää lisätukea työllistymiseen oman kuntansa työllisyyspalveluista. Kuntien työllisyyspalveluissa työnhakijoita autetaan muun muassa työnhakutaitojen kehittämisessä ja koulutuspaikkojen hakemisessa. Kuntien Ohjaamoissa tarjotaan erityisesti nuorille, 18-29-vuotiaille suunnattuja palveluita.

Olet tervetullut tutustumaan alueemme työllisyyspalveluihin torstaina 22. toukokuuta, kun vietämme avoimien ovien päivää. Paikan päällä oman kuntasi palvelupisteessä saat lisätietoa alueemme työllisyyspalveluista ja voit keskustella Keski-Uudenmaan TE-palveluiden ja kuntasi työllisyyspalveluiden asiantuntijoiden kanssa. Pornaisissa avoimet ovet järjestetään kunnantalolla.

Tapahtumassa on kahvitarjoilu.

Lisätietoja:

Pauliina Johansson., työllisyys- ja ohjaamokoordinaattori

pauliina.johansson@pornainen.fi

p. 040 1745069

Lue lisää Keski-Uudenmaan ja kuntien tarjoamista työllisyyspalveluista työnhakijoille

Lue lisää yrityksille suunnatuista palveluistamme täältä

Siirry tapahtumakalenteriin tästä

Osallistuva budjetointi: Äänestä suosikki-ideaasi

Osallistuva budjetointi: Äänestä suosikki-ideaasi

Pornaisten kunta varaa tänä vuonna 20 000 euroa koko kuntaa koskevaan osallistuvaan budjetointiin ja sinä kuntalaisena päätät, mitä sillä määrärahalla toteutetaan.

Ideointivaihe käynnistyi 3.2.2025 ja kesti helmikuun loppuun asti. Kuka tahansa kuntalainen pystyi jättämään ehdotuksia. Kunnan johtoryhmä valitsi kokouksessaan 10.4. kuntalaisten ehdottamista ideoista (32) yhdeksän toteuttamiskelpoisinta kuntalaisäänestykseen. 

Osa esitetyistä ideoista jätettiin äänestyksen ulkopuolelle, koska osallistuvan budjetoinnin määräraha ei riittäisi niiden toteuttamiseen – joitakin näistä tullaan edistämään normaalin talousarvioprosessin puitteissa tuleville vuosille.

Kuntalaisten äänestys alkaa 5.5.2025 ja voit äänestää toukokuun loppuun asti. Eniten ääniä saaneet ideat julkistetaan 6.6.2025 ja ne toteutetaan 31.10.2025 mennessä käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa.

Äänestettävät ideat:

1. Willa Mustijoen Venetsialaiset (3 000 €)
Venetsialaiset ovat osallistujille maksuton hyvänmielen tapahtuma, joka oli viime vuonna yleisömenestys. Tänä vuonna Venetsialaiset halutaan siirtää lähemmäksi keskustaa ja kuntalaisia.

2. Pornainen Open – Meillä on väyliä (3 000 €)
Avoin golfkilpailu yhteistyössä uuden golfyhtiön ja -seuran kanssa.

3. Joulukatu (5 000 €)
Kirkkotielle asennetaan pysyvät jouluvalot. Valojen sytyttämisen yhteydessä toteutetaan joulutapahtuma alueen yrittäjien ja yhdistysten kanssa. Ohjelma suunnitellaan kaikenikäisille ja perinteisten jouluisten teemojen lisäksi tapahtuman kruunaa telttasauna.

4. Laukkosken työväentalon pysäköintialueen kunnostus ja laajennus (1 330 €)
Kunnostetaan ja laajennetaan Laukkosken työväentalon pysäköintialue niin, että sinne saadaan liityntäpysäköinti esimerkiksi uimahallikuljetuksia varten ja isompien tapahtumien järjestäminen alueella helpottuu.

5. Kepparistadion (2 000 €)
Rakennetaan pysyvä keppihevosrata alueen keppariharrastajille.

6. Hietasen kesäfestarit (5 000 €)
Hietasen rannalla järjestetään kesäfestarit, esimerkiksi venetsialaisviikonloppuna. Ilta päättyy ilotulitukseen. Mahdollisuus alueen bändeille esiintymiseen ja loppuiltaan varataan jo suosiota niittänyt esiintyjä.

7. Yhteisöllinen puutarha (3 000 €)
Yhteisöllinen puutarha kuntalaisille viljelyyn, sen oppimiseen ja yhdessäoloon. Mahdollisuuksien mukaan paikallisten muusikoiden konsertteja oheen ja lapsille leikkipaikka.

8. Kaksipyöräisten korjauspaja nuorille (5 000 €)
Keskeiselle paikalle pientä mopojen ja polkupyörien fiksausmahdollisuutta tarjoava paja nuorille. Avoinna 1–2 kertaa viikossa.

9. Kunnan ravintolapäivä (2 000 €)
Tapahtuma, jossa kuntalaiset voivat myydä ruokia ja juomia – matalalla kynnyksellä. Ravintolapäivän ideana on, että kuka tahansa kuntalainen voi perustaa yhden päivän ajaksi kahvilan tai ravintolan itse valitsemaansa paikkaan.

Lisätietoja:

Antti Kuusela, kunnanjohtaja

antti.kuusela@pornainen.fi

p. 040 185 5314

Antti Kärkkäinen, hallinto- ja talousjohtaja

Puh. 040 174 5055

antti.karkkainen@pornainen.fi

Lue arviointikriteerit

Lue, miten viime vuoden ideat toteutuivat.

Mustijoen valuma-aluekysely

Mustijoen valuma-aluekysely

Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys ry, Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry sekä Keski-Uudenmaan ympäristökeskus ovat käynnistäneet vesiensuojelun yleissuunnitelman laatimisen Mustijoen valuma-alueelle.

Suunnitelman painopistealueita ovat Mäntsälänjoki–Saarenjoki, Omitto-oja, Nummisten Savioja, Kotojärvi–Ruokijärvi, Grindängsbäcken ja Kungsbäcken.

Osana suunnittelutyötä kartoitetaan mahdollisia kohteita erilaisille vesiensuojelurakenteille, kuten kosteikoille ja viivytysaltaille. Tietoa kerätään kyselyn ja karttatarkastelun avulla. Maanomistajilla on tärkeä rooli alueensa asiantuntijoina, ja toivomme heidän jakavan havaintojaan uomien ja peltoalueiden vesienhallinnan haasteista sekä ehdotuksia kunnostukseen soveltuvista kohteista. Myös havainnot arvokkaista luontokohteista ovat tervetulleita.

Kyselyn vastaukset ovat luottamuksellisia ja näkyvät vain kyselyn järjestäjille. Ehdotettuja kohteita voidaan tarkastella maastossa yhdessä kiinnostuneiden maanomistajien kanssa. Kyselyyn vastaaminen ja mahdolliset maastokäynnit ovat täysin vapaaehtoisia, eivätkä sido maanomistajia toimenpiteisiin.

Siirry kyselyyn tästä.

Mikäli haluat, että sinuun otetaan yhteyttä myöhemmin, voit halutessasi jättää yhteystietosi kyselyn viimeisellä sivulla.

Kysely on osa Mustijoesta virtaa ja elinvoimaa -hanketta, joka on saanut rahoitusta EU:n maaseuturahastosta Kehittämisyhdistys SILMU ry:n kautta. Hankkeen tavoitteena on Mustijoen tilan parantaminen, virkistyskäytön ja elinkeinotoiminnan kehittäminen sekä tietoisuuden lisääminen Mustijoesta Mäntsälän, Pornaisten ja Porvoon alueilla.

Lisätietoja:
Juha Niemi, toiminnanjohtaja, Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys ry
p. 050 571 0335
juha.niemi@vesi-ilma.fi

ArvoTerveys vastaa Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen rintasyöpäseulonnoista – uusi toimipiste avautuu 8.4 Hyvinkäälle kauppakeskus Willaan

ArvoTerveys vastaa Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen rintasyöpäseulonnoista – uusi toimipiste avautuu 8.4 Hyvinkäälle kauppakeskus Willaan

ArvoTerveys Oy on valittu julkisen kilpailutuksen jälkeen toteuttamaan Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Pornainen, Nurmijärvi ja Tuusula) rintasyöpäseulonnat vuosina 2025-2027. Sopimus sisältää lisäksi kahden vuoden optiokauden vuosille 2028-2029.

Toimintaa varten ArvoTerveys avaa 8.4.2025 uuden toimipisteen Hyvinkäälle kauppakeskus Willaan (Hämeenkatu 9, 05800 Hyvinkää). Toimipisteessä toteutetaan Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen rintasyöpäseulontakuvaukset, minkä lisäksi saatavilla on myös laboratorio- ja mammografiatutkimuksia itsemaksaville asiakkaille.

”Rintasyöpä on länsimaisten naisten yleisin syöpätauti, ja sen varhainen havaitseminen on avainasemassa. Suomessa todetaan noin 5000 uutta rintasyöpätapausta vuosittain ja yli 90 % rintasyövistä paranee täysin. Rintasyövän seulonta on tärkeä osa terveyden ylläpitoa ja kutsumme kaikki seulontaan oikeutetut lämpimästi mukaan. Seulontamammografian tavoitteena on löytää mahdollinen rintasyöpä varhaisessa vaiheessa, jolloin hoidot voidaan aloittaa aikaisemmin ja paranemisennuste on hyvä”, toteaa radiologian erikoislääkäri Martti Kiuru.

Seulontaan kutsutaan vuonna 2025 naiset, jotka ovat syntyneet vuosina: 1957, 1959, 1961, 1963, 1965, 1967, 1969, 1971, 1973 ja 1975 ja joiden kotikunta on Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Pornainen, Nurmijärvi tai Tuusula. Kaikki 50-69-vuotiaat naiset saavat kutsun seulontaan seulonta-asetuksen mukaisesti kahden vuoden välein.

Mikäli seulontaan osallistuva haluaa, hänellä on mahdollisuus tulla tutkimukseen myös ArvoTerveyden Helsingin toimipisteeseen.

Lisätietoja:

Martti Kiuru

Radiologian erikoislääkäri, Dos, LT

martti.kiuru@arvoterveys.fi

p. 040 5811545

www.arvoterveys.fi

Keski-Uudenmaan työllisyysalueella ei tehdä toistaiseksi uusia päätöksiä taloudellisista avustuksista

Keski-Uudenmaan työllisyysalueella ei tehdä toistaiseksi uusia päätöksiä taloudellisista avustuksista

Keski-Uudenmaan työllisyysalue keskeyttää taloudellisten avustusten myöntämisen. 

Keskeytys koskee seuraavia tukimuotoja:

  • palkkatuki 
  • työolosuhteiden järjestelytuki 
  • starttiraha 
  • harkinnanvarainen kulukorvaus 
  • matka- ja yöpymiskustannusten korvaus

Keskeytys johtuu siitä, että vuodelle 2025 budjetoitu tukimääräraha joudutaan käyttämään jo vuonna 2024 tehtyjen vuodelle 2025 kohdentuvien päätösten mukaisiin tukiin. Keski-Uudenmaan TE-palveluissa selvitetään parhaillaan tarkemmin määrärahatilannetta ja -tarvetta sekä kuntien mahdollisuuksia osoittaa toimintaan lisämäärärahaa.

Aiemmin myönnettyjen tukien maksatus jatkuu normaalisti.  

Lisätietoja:

palvelupäällikkö
Varpu Siivonen
Keski-Uudenmaan TE-palvelut
varpu.siivonen@keskiuudenmaantepalvelut.fi
+358403151810

palvelualuejohtaja
Kristiina Soots
Järvenpään kaupunki
kristiina.soots@jarvenpaa.fi
+358407015207

Keski-Uudenmaan työllisyysalueen muodostavat Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen ja Tuusula. Työllisyysalueen vastuukuntana toimii Järvenpään kaupunki. Keski-Uudenmaan työllisyysalue tuottaa alueen kuntalaisille aiemmin valtion vastuulla olleet TE-palvelut.

www.keskiuudenmaatepalvelut.fi

Hei alle kouluikäisten huoltajat!

Hei alle kouluikäisten huoltajat!

Syksyllä vapautuvien varhaiskasvatuspaikkojen keskitetty haku päättyy 31.3.2025.

Hakemuksia käsitellään huhtikuussa ja huoltajat saavat tiedon paikasta viikolla 18.

Dinokerhossa on myös muutama paikka vapaana syksylle 2025!

Varhaiskasvatuspaikka täytyy hakea 4 kuukautta ennen tarpeen alkamista, huomioittehan tämän myös vanhempainvapaan päättyessä! Äkillisesti työllistyessä uuteen työpaikkaan tai opiskelujen alkaessa paikka pyritään järjestämään 2 viikon sisällä.

Lisätietoja:

Satu Komscha, varhaiskasvatuksen asiantuntija

satu.komscha@pornainen.fi

p. 040 174 5088

Lue lisätietoja Pornaisten kunnan nettisivuilta.

Pornaisten karttapalveluun on lisätty joukkoliikennelinjat

Pornaisten karttapalveluun on lisätty joukkoliikennelinjat

Pornaisten kunnan karttapalveluun on nyt viety kattavat tiedot joukkoliikennelinjoista ja pysäkeistä. Palvelusta löytyvät kaikki bussireitit, HSL-linjat sekä HSL:n pysäkit, joiden kautta voi helposti tarkastella ajantasaisia aikatauluja ja reittejä.

HSL:n linjojen ja pysäkkien kohdalla karttapalvelusta pääsee suoraan HSL:n reittioppaaseen, josta voi seurata bussien reaaliaikaista sijaintia. Muut bussireitit on linkitetty tarkempiin aikataulutietoihin, joista näkee reitin kulun ja aikataulut.

Karttapalvelu tarjoaa käyttäjille kätevän ja helppokäyttöisen tavan suunnitella matkojaan ja seurata joukkoliikenteen tilannetta Pornaisten alueella. Palvelu on hyödyllinen niin asukkaille kuin vierailijoillekin.

Tervetuloa tutustumaan uuteen liikenneominaisuuteen Pornaisten karttapalvelussa!

Toimi näin:

  1. Siirry karttapalveluun tästä.
  2. Valitse aineistot vasemmalta reunalta.
  3. Valitse liikenne.
  4. Valitse toivotut linjat tai reitit kartalla näytettäväksi.

Huom! Reitit ja aikataulut eivät päivity automaattisesti karttapalveluun, joten muista aina tarkistaa tiedot.

Lisätietoja:

Tapani Tapiola, kuntakehitysjohtaja
tapani.tapiola@pornainen.fi
p. 040 185 8648