Näin Keski-Uudenmaan TE-palvelut avautuvat ensi vuoden alussa

Näin Keski-Uudenmaan TE-palvelut avautuvat ensi vuoden alussa

Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy valtiolta kunnille 1.1.2025. Valtion TE-toimistot, eli ”työkkärit” lakkautetaan. Kunnat vastaavat jatkossa sekä henkilö- että yritysasiakkaiden työvoimapalveluista.

Keski-Uudenmaan työllisyysalueen kuusi kuntaa järjestävät työvoimapalvelut asukkailleen yhdessä.

”Kuntien asukkaat saavat TE-palveluja sekä lähipalveluina että erilaisina etäpalveluina”, työllisyysaluejohtaja Annukka Jamisto kertoo.

Asiakkaat hoitavat työnhakuun liittyviä asioitaan myös ensi vuonna valtakunnallisessa, digitaalisessa Työmarkkinatori-asiointipalvelussa. Työmarkkinatorin Asiointi-palvelussa henkilöasiakas voi ilmoittautua työnhakijaksi, ilmoittaa muutoksesta työhaussa, jättää yhteydenottopyynnön omavalmentajalle tai yritys voi ilmoittaa siellä avoimista työpaikoistaan.

Keski-Uudenmaan TE-palveluiden toimipaikat sijaitsevat Järvenpäässä ja Hyvinkäällä. Muissa neljässä kunnassa on toimipisteet, jotka ovat auki sovittuina aikoina.

Jos mahdollista, hoida keskeneräiset asiat TE-palveluissa kuntoon tämän vuoden aikana

Siirtyminen uuteen malliin tietojärjestelmien, asiakassiirtojen ja käyttöoikeuksien osalta tapahtuu käytännössä yhden yön aikana.

”Mittavaan uudistukseen voi liittyä alkumetreillä katkoksia palvelussa. Muun muassa sähköisessä Työmarkkinatori-asiointipalvelussa on vuoden vaihteessa käyttökatkos. Muutoksien vuoksi uudet TE-palvelut saattavat ensi vuoden alussa ruuhkautua”, Jamisto sanoo.

Jos mahdollista, keskeneräiset asiat TE-palveluissa kannattaakin hoitaa eteenpäin nyt loppuvuoden aikana.

”Esimerkiksi työttömäksi tai lomautetuksi voi ilmoittautua jo aiemmin, jos tietää päivämäärän etukäteen.”

MUISTILISTA: Näin Keski-Uudenmaan TE-palveluiden avautuvat ja saat meihin yhteyden

27.12.2024 Järvenpään ja Hyvinkään TE- toimistojen aulat ovat viimeisen kerran avoinna asiakkaille.

30.12.2024–2.1.2025 Työmarkkinatori.fi on suljettu käyttökatkon vuoksi. Se avautuu 2.1.2015 klo 8. Työmarkkinatorin asiointipalvelussa voi ilmoittautua työnhakijaksi, ilmoittaa muutoksesta työhaussa tai jättää yhteydenottopyynnön omavalmentajalle.

3.1.2025 Keski-Uudenmaan TE-palveluiden oma sähköposti ja puhelinnumerot alkavat toimia:

Sähköposti: info@keskiuudenmaantepalvelut.fi

Puhelinnumero työnhakijoille 040 315 1700

Puhelinnumero yrittäjille 040 315 1800

3.1.2025 Keski-Uudenmaan TE-palveluiden puhelinneuvonta ja asiakaspalvelu avataan. Asiakaspalvelu alkaa rajatusti Järvenpään Bulevardikorttelin 3. kerroksen Järvenpää-infossa. www.keskiuudenmaantepalvelut.fi

Osoite: Sibeliuksenkatu 8, 3. krs

7.1.2025 7.1.2025 Keski-Uudenmaan TE-palvelut alkavat palvella asiakkaita Hyvinkään Villatehtaan palvelutorilla.
www.hyvinkaa.fi/palvelutori

Osoite: Kankurinkatu 4-6, 05800 Hyvinkää. Sisäpiha, ovi B13

Lisätietoja:

www.keskiuudenmaantepalvelut.fi

Työllisyysaluejohtaja, Annukka Jamisto, annukka.jamisto@jarvenpaa.fi, p. 040 315 17777

Viestinnän erityisasiantuntija, Paula Larjo, paula.larjo@jarvenpaa.fi, p. 040 315 3833

Pornaisten kunta mukana vetoamassa: In-house-yhtiöiden mekaaninen sääntely uhkaa hyvin toimivia palveluja ja tulee kalliiksi 

default

Pornaisten kunta mukana vetoamassa: In-house-yhtiöiden mekaaninen sääntely uhkaa hyvin toimivia palveluja ja tulee kalliiksi 

Pääkaupunkiseutua ympäröivät Kuuma-seudun kunnat ja kaupungit eli Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Tuusula ja Vihti vetoavat yhdessä Kuntaliiton kanssa maan hallitukseen, että se ei veisi eteenpäin hankintalain uudistusta sellaisessa muodossa, joka rajaa mekaanisesti kuntien yhteisten yhtiöiden käyttöä. Hallituksen suunnitelman mukaan kunnan tulisi omistaa vähintään kymmenen prosenttia yhtiön osakkeista voidakseen käyttää sen palveluja. 

– Käytännössä kaikki pääkaupunkiseudun ympäristökunnat ovat osakkaina yhtiöissä, joita tulisi purkaa ja joiden tuottamat palvelut tulisi järjestää uudelleen eri tavoin. Näiden yhtiöiden avulla järjestetään kuntalaisille ja toimivan yhteiskunnan kannalta elintärkeitä palveluita esimerkiksi jätehuollossa ja ICT-palveluissa, Hyvinkään kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen avaa tilannetta. 

 – Yhteisten yhtiöiden käytölle kunnissa on hyviä syitä, esimerkiksi osaavan henkilökunnan varmistaminen tai investointikustannusten jako järkevällä tavalla, Luukkonen lisää. 

Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä korostaa, että kuntien yhtiöt käyttävät nykyäänkin markkinoita ja hankkivat palveluja erityisesti pieniltä paikallisilta yrityksiltä. Jo tällä hetkellä kuntien in-house-yhtiöt ostavat jopa 50–75 prosenttia liikevaihdostaan yksityiseltä markkinalta. Yhtiöt myös kilpailuttavat hankintansa laajasti. 

– Hankinnoilta edellytetään koko ajan enemmän kustannustehokkuutta ja vaikuttavuutta. Lakimuutos kuitenkin vahvistaisi myyjän asemaa markkinoilla, mikä voi johtaa kalliimpiin hankintoihin, markkinoiden keskittymiseen ja paikallistalouden heikentymiseen, Outi Mäkelä varoittaa. 

– Kunnille paikallisten yrittäjien menestyminen on erittäin tärkeää. Pelkona on, että uudistuksessa ajaudutaan ojasta allikkoon esimerkiksi siten, että kunnat palaisivat omaan tuotantoon tai kotimaisten ja paikallisten yritysten sijaan markkinat valuisivat kansainvälisille suuryhtiöille.

Esimerkiksi Keski-Uudellamaalla ja Länsi- ja Itä-Uudellamaalla jätehuollosta huolehtivat Kiertokapula Oy ja Rosk’n Roll Oy eivät voisi enää tuottaa jätehuollon palveluja kaikille omistajilleen. Yhtiöiden omistukset tulisi järjestellä uudelleen ja näiden tilalle tulisi perustaa uusia organisaatioita sekä tehdä uudet investoinnit jätehuollon järjestämiseksi.

Lainvalmistelun aikana kunnat ja Kuntaliitto ovat nostaneet esiin näkökohtia, jotka helpottaisivat kuntien tilannetta.  Myös markkinoiden toimivuutta valvova Kilpailu- ja kuluttajavirasto on esittänyt huolensa muutoksen seurauksista. 

Kuuma-seudun kaupungin- ja kunnanjohtajien mielestä hankintalainsäädännön uudistuksessa tulisi välttää jäykkää sääntelyä, joka rajoittaa kuntien toimintavapautta. 

– Lakimuutoksen vaikutusten arviointi tulisi tehdä huomattavasti perusteellisemmin. On vaikea ymmärtää, miksi tässä taloustilanteessa julkiselle sektorille valmistellaan uudistusta, joka näyttäisi aiheuttavan lähinnä valtavia kustannuksia ja suhteellisesti vain vähäisiä hyötyjä, Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen toteaa. 

Lisätietoja: 

Hyvinkään kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen, p. 040 673 2001 

Järvenpään kaupunginjohtaja Iiris Laukkanen, p. 040 315 3155 

Keravan kaupunginjohtaja Kirsi Rontu, p. 040 318 2888 

Kirkkonummen kunnanjohtaja Virpi Sailas, p. 040 528 9558 

Mäntsälän kunnanjohtaja Hannu Laurila, p. 040 314 5200 

Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä, p. 040 317 2100

Pornaisten kunnanjohtaja Antti Kuusela, p. 040 185 5314 

Sipoon kunnanjohtaja Mikael Grannas, p. 040 752 9803 

Tuusulan pormestari Kalle Ikkelä, p. 040 314 3001  

Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola, p. 044 467 5231 

Kuntaliitosta lisätietoja antaa toimitusjohtaja Minna Karhunen, p. 050 380 5907 

Pornaisten kunta osallistuu Oranssit päivät -kampanjaan

default

Pornaisten kunta osallistuu Oranssit päivät -kampanjaan

Pornaisten kunta tukee UN Women Suomen vetoomusta seksuaalisen häirinnän kitkemiseksi osana Oranssit päivät -kampanjaa.

Maailmanlaajuinen Oranssit päivät -kampanja, joka käynnistyy vuosittain naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä 25. marraskuuta ja päättyy 10. joulukuuta, nostaa esiin naisiin kohdistuvan väkivallan ja seksuaalisen häirinnän kitkemisen tärkeyden. Pornaisten kunta on sitoutunut kampanjan tavoitteisiin ja kannustaa kaikkia asukkaitaan mukaan toimimaan turvallisemman yhteisön puolesta.

UN Women Suomi luovutti vetoomuksensa kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikoselle naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä 25.11.2024. Vetoomus on saanut tuekseen yli 5000 allekirjoitusta yli 220 suomalaisesta kunnasta, mukaan lukien Pornaisten kunta.

Pornaisten kunnan viesti asukkailleen

”Jokaisella on oikeus elää arkeaan ilman pelkoa häirinnästä. Pornaisten kunta on ylpeä voidessaan osallistua Oranssit päivät -kampanjaan ja tukea tätä tärkeää työtä. Kutsumme kaikki kuntalaiset mukaan luomaan turvallisempaa ympäristöä kaikille,” toteaa kunnanjohtaja Antti Kuusela.

Kampanjan aikana kuntalaisia kannustetaan tutustumaan aiheeseen ja osallistumaan keskusteluun sekä tapahtumiin, jotka edistävät tietoisuutta naisiin kohdistuvan väkivallan ja häirinnän torjunnasta.

Lisätietoja:

Antti Kuusela, kunnanjohtaja

antti.kuusela@pornainen.fi

p. 040 185 5314

Lue tiedote siitä, miten UN Women Suomi luovutti vetoomuksen kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikoselle seksuaaliseen häirintään puuttumiseksi kunnissa

Vesiensuojelukosteikko valmistunut Isojärven kunnostushankkeessa

Vesiensuojelukosteikko valmistunut Isojärven kunnostushankkeessa

Mäntsälän ja Pornaisten kuntien alueilla sijaitseva Isojärvi on rehevöitynyt ja luokiteltu huonoon ekologiseen tilaan. Järven valuma-alueelle Halkianojan varrelle on nyt valmistunut merkittävä vesiensuojelukosteikko pidättämään rehevöittävää kuormitusta. Vesiensuojelun lisäksi kosteikoilla tavoitellaan luonnon monimuotoisuuden lisääntymistä.

Suurimman Isojärveen laskevan uoman, Halkianojan, varteen on valmistunut noin viiden hehtaarin kokoinen vesiensuojelukosteikko. Voimakkaasta tulvimisesta ja märkyydestä kärsivälle pellolle kaivettiin vettä viivyttäviä altaita. Kun alueelle palautuu kasvillisuus kaivutöiden jäljiltä, se alkaa puhdistaa Isojärveen kulkevaa vettä ravinteista. Myös karkeampi, veden sameutta aiheuttava kiintoaines laskeutuu altaisiin.

Kosteikkoa lähdettiin kunnostushankkeessa suunnittelemaan maanomistajan ehdotuksesta. Koska pelto oli märkää ja hankalasti viljeltävissä, muut käyttötarkoitukset alkoivat kiinnostaa. ”Pelto oli ollut käytöstä pois jo useamman vuoden. Ajatuksena oli, että saataisiin kosteikosta hyöty linnuille ja järven tilan parantamiselle”, kertoo alueen omistava Tero Latostenmaa.

Kosteikkosuunnittelun lähtökohtia olivatkin vesiensuojelun lisäksi luonnon monimuotoisuus. Kaivumaista rakennettiin veden ympäröimiä saaria linnuston pesimäpaikoiksi. Kaivutöiden aikana kiinnitettiin erityistä huomiota siihen, että alkuperäistä kasvillisuutta säästyi alueella. Altaiden, tulvaniityn ja saarten muodostama monimuotoinen elinympäristö tarjoaa elinalueen monenlaiselle lajistolle, lintujen lisäksi muun muassa korennoille ja sammakoille.

Kesällä 2025 on vielä tiedossa kosteikon viimeistelytöitä. Isojärven kunnostushankkeessa jatketaan kuormituksen hallintaa myös tulevina vuosina. Seuraavan kosteikkokohteen suunnittelu on käynnistymässä talven aikana. Lisäksi hankkeessa seurataan vedenlaatua ja järjestetään vesiensuojeluaiheisia tilaisuuksia Isojärven valuma-alueella.

Isojärven kunnostushanketta 2024-2026 hallinnoi Mäntsälän kunta ja koordinoi Keski-Uudenmaan ympäristökeskus. Pornaisten kunta toimii hankkeen yhteistyökumppanina. Kaikki hankepartnerit ovat osoittaneet hankkeelle omarahoitusta, jota vastaan ympäristöministeriö on myöntänyt hankeavustusta 73 800 euroa, kattaen 50 % kustannuksista.

Lisätietoja Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksesta:
Ekaterina Ikonen, ympäristösuunnittelija, puh. 040 314 4735, sähköposti etunimi.sukunimi@tuusula.fi.
Liisa Garcia, ympäristösuunnittelija, puh. 040 314 4740, sähköposti etunimi.sukunimi@tuusula.fi.

Kotitalousvettä saatavilla Pornaisten paloasemalla

Kotitalousvettä saatavilla Pornaisten paloasemalla

Hyvä Pornaisissa asuva, joka olet ilman sähköjä. Mikäli tarvitset kotitalousvettä, voit hakea sitä Pornaisten paloaseman vierestä osoitteesta Välitie 2.

Sähkökatkon varalta Suomi.fi on antanut seuraavat ohjeet

Sähkökatkon aikana:

  • Sammuta kaikki sähkölaitteet, erityisesti lämpöä tuottavat laitteet turvallisuuden varmistamiseksi.
  • Kerää puhtaaseen astiaan vettä, mikäli hanasta tulee vettä.
  • Vältä viemäreiden käyttöä ja wc:n vetämistä.
  • Huolehdi kodin lämpimänä pysymisestä.

Sähkökatkon päätyttyä:

  • Käynnistä sähkölaitteet asteittain, älä kaikkia yhtä aikaa.
  • Tarkista, etteivät lämpöä tuottavat laitteet ole tarpeettomasti päällä tulipaloriskin välttämiseksi.

Lisää varautumisohjeita löydät Suomi.fi:n muistilistasta.

Lisää siitä, miten varaudut sähkökatkoon täältä.

Lisätietoja:

Jari Koskela, tekninen isännöitsijä

jari.koskela@pornainen.fi

p. 040 5582969

Uusi Häiriö- ja kriisitilanteisiin varautuminen -opas on julkaistu

Uusi Häiriö- ja kriisitilanteisiin varautuminen -opas on julkaistu

Koko väestölle suunnattu Häiriö- ja kriisitilanteisiin varautuminen -opas on julkaistu Suomi.fi-verkkopalvelussa.

Opas kokoaa yhteen paikkaan laajasti tietoa ja ohjeet häiriöihin ja kriiseihin varautumisesta. Oppaasta saa tietoa normaaliajan häiriöistä sekä kriisitilanteista, jotka vaikuttaisivat merkittävästi yhteiskuntaan ja yhteisöihin sekä siten ihmisten arkeen.

  • Verkko-opas on luettavissa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
  • Oppaan pääkohdista on tehty viittomat suomalaisella ja suomenruotsalaisella viittomakielellä.

Tutustu oppaaseen

Matkusta maksutta -viikko 9.-14.12.2024

Matkusta maksutta -viikko 9.-14.12.2024

Pornaisten kunta tarjoaa maksuttomat bussikyydit 9.-14.12.2024 välisenä aikana.

Palvelubussi palvelee vauvasta vaariin, joten kerrothan kampanjaviikosta perheellesi, ystävillesi ja tutuillesi. Erityisesti heille, jotka eivät vielä käytä Palvelubussia!

Miten mukaan? Hyppää Palvelubussin kyytiin 9.-14.12.2024 välisenä aikana sekä kutsu muita mukaan! Myös matkailijat voivat kiertää Pornaisten kunnan ympäri maksutta.

Lisätietoja:

Palvelubussin kuljettaja p. 044 230 8051

Palvelubussin reitin ja aikataulun löydät täältä.

Annu Kovalainen

Viestintä- ja markkinointisuunnittelija, Kuntakehitys

040 174 5027

annu.kovalainen@pornainen.fi Kaikki yhteystiedot

Tero Tyyskä rakensi menestystarinansa Pornaisiin

Tero Tyyskä rakensi menestystarinansa Pornaisiin

Kuvassa esiintyy vasemmalta katsottuna Pornaisten kunnan kuntakehitysjohtaja Tapani Tapiola, Pornaisten vuoden yrittäjä Tero Tyyskä ja hänen vaimonsa Kaisa Uimonen RimpulaWheels Oy:sta sekä Pornaisten Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Juha Vääräkangas.

Tero Tyyskä nimettiin vuoden yrittäjäksi Pornaisten Yrittäjät ry:n toimesta. Yrityksen juuret ja kasvu kumpuavat Pornaisten maaperästä.

RimpulaWheels Oy on saavuttanut merkittävää suosiota korkealaatuisilla palveluillaan, erityisesti vanteiden kunnostuksessa.

Tero Tyyskä on osoittanut esimerkillistä yrittäjähenkeä ja hänen asiakaslähtöinen toimintansa on saanut paljon kiitosta.

Tyyskä aloitti yrittäjänä vuonna 2010, jolloin hän perusti Uudenmaan Soodapuhdistuksen. Sittemmin soodapuhdistus jäi taakse ja vanteiden kunnostuksesta tuli yrityksen päätoimiala. 

Tänään RimpulaWheels tunnetaan erityisesti ympäristöystävällisestä lähestymistavastaan ja laajasta asiakaskunnastaan.

Yrityksen puhalluksissa käytetään ainoastaan alumiinioksidia ja puhallushuoneen koneistot mahdollistavat puhallusmateriaalin uudelleenkäytön. Tämä ympäristöystävällinen lähestymistapa on tärkeä osa yrityksen filosofiaa.

Tyyskä on uskonut menestyksen mahdollisuuksiin nimenomaan Pornaisista käsin ja hän edustaa esimerkillisesti yrittäjyyden arvoja.

Hänen työpanoksensa on tehnyt Pornaisista osaltaan vetovoimaisemman paikan yrittäjyydelle. 

Onnea Tero Tyyskälle ja RimpulaWheels Oy:lle!

Tutustu vuoden yrittäjän yritykseen tästä

Listätietoja:

Tapani Tapiola, kuntakehitysjohtaja
tapani.tapiola@pornainen.fi
p. 040 185 8648
Juha Vääräkangas, Pornaisten Yrittäjä ry:n puheenjohtaja
juha.vaarakangas@gmail.com
p. 040 5332137