Järjestö- ja seurantaloavustukset haettavana, hakuaika päättyy 31.8.2026

Kunta on myöntänyt järjestö- ja seurantaloavustuksia myöntämiskriteerit täyttäville yhdistyksille. Valtuuston 25.5.2026 hyväksymän talouden tasapainottamissuunnitelman 2026-2028 pohjalta tätä avustusmuotoa on myönnettävissä 5.000 euroa.
Kunnanhallituksen päätöksen (1.6.2026 § 121) mukaisesti vapaamuotoinen hakemus tulee jättää viimeistään 31.8.2026.

Järjestö- ja seurantaloavustusta ei myönnetä:
– museorakennuksille, seurakuntien kiinteistöille ja urheiluseurojen kiinteistöille
– kiinteistön peruskorjaukseen tai kunnostukseen
– yhdistykselle, jonka pääasiallisena toimintana on kiinteistön vuokraus
– yhdistykselle, joiden kotipaikka ei ole Pornainen

Kuulutus (PDF)

Välittämisen teon palkinto toi arvovaltaisia vieraita Tupatuen toiminnalliseen päivään

Välittämisen teon palkinto toi arvovaltaisia vieraita Tupatuen toiminnalliseen päivään

Tupatuen vapaaehtoistyö sai vuonna 2025 valtakunnallisen Välittämisen teon palkinnon, jonka myönsivät Valli ry ja Geroclub ry. Palkinto on arvokas tunnustus Tupatuen tekemälle työlle ikääntyneiden hyvinvoinnin, osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistamiseksi. Palkinnon myöntämisen yhteydessä sovittiin myös vierailusta Askolaan tutustumaan Tupatuen toimintaan käytännössä.

Vierailupäivä koitti 3.6., jolloin Tupatuessa vietettiin toiminnallista päivää. Päivän aikana toimintaan olivat tutustumassa psykologi Pirkko Lahti, Geroclub ry:n puheenjohtaja Ritva-Liisa Luomaranta sekä Valli ry:n suunnittelija Kati Harkimo. Askolan kunnasta mukana oli hallintojohtaja Petriina Wäre. Pornaisten kunnasta vierailuun osallistuivat kunnanhallituksen puheenjohtaja Liljan-Kukka Runolinna sekä Pornaisten ikäihmisten neuvoston edustaja Terhi Niinikoski.

Vierailu oli Tupatuen toiminnassa mukana oleville tärkeä ja iloinen hetki ja siihen haluttiin valmistautua erityisellä huolella. Tilat laitettiin koreiksi, kuten askolalaisittain kauniisti sanotaan. Kahvit nautittiin posliinikupeista, pöytiä koristivat itse tehdyt pöytäliinat ja tilaan oli tuotu luonnosta kerättyjä kukkia kauniiksi asetelmiksi.

Päivään sisältyi tavallista enemmän ohjelmaa ja yhdessä tekemisen iloa. Vierailun aikana laulettiin tuttu laulu ”Kevät toi muurarin”, ja lisäksi Eila esitti laulun ”Peipon pesä”. Anneli kertoi omakohtaisista kokemuksistaan Tupatuen kotikäynneistä ja ryhmätoiminnasta. Birgit lausui runon ja Linnea esitti runon ruotsiksi. Vierailijat osallistuivat päivän ohjelmaan myös käytännössä, kun heidät kutsuttiin mukaan pelaamaan bingoa.

Lisäksi tupatuen vapaaehtoiset pääsivät ääneen kertomalla omista kokemuksistaan vapaaehtoistyössä sekä siitä, miten tärkeä merkitys sillä on yhteisöllisyyden, osallisuuden ja hyvinvoinnin vahvistamisessa, myös vapaaehtoiselle itselleen.

Geroclub ry:n puheenjohtaja Ritva-Liisa Luomaranta kuvasi vierailua vaikuttavaksi. ”Jäi hyvä mieli, että valintamme oli osunut oikeaan. Toimintaa voisi helposti monistaa muihinkin kuntiin. Erityisen tärkeää on kertoa, että kunta on antanut tilat toiminnan käyttöön maksutta. Sote-aikana kuntien tehtävä on ikääntyneiden toimintakyvyn tukeminen, ja Askola-Pornaisissa sitä tehdään hienosti. Kunta on jopa vakuuttanut vapaaehtoistoiminnan ja palkannut koordinaattorin. Näin sitä pitää!”

Myös Pirkko Lahti kuvaili vierailua lämpimin sanoin. ”Hienon hyvinvoinnin ja hyvän mielen hetken sai aistia. Sain todella hyvän mielen vierailulla luonanne.” Pirkko Lahden juttuun päivästä voi tutustua kokonaisuudessaan täällä.

Vierailu vahvisti osaltaan sitä, että Tupatuen toiminta vastaa tärkeään tarpeeseen. Se tarjoaa ikääntyneille merkityksellisiä kohtaamisia, yhteisöllisyyttä ja mahdollisuuksia osallistua aktiivisesti oman hyvinvointinsa ylläpitämiseen. Tupatuen kotikäynnit tuovat puolestaan turvaa arkeen ja asumiseen pienin turvalaittein, neuvonnalla sekä ohjauksella juuri niiden palvelujen pariin, joita ikäihminen itse tarvitsee ja toivoo.

Tupatuen toiminta on hieno esimerkki siitä, kuinka välittäminen muuttuu käytännön teoiksi – yhdessä tehden, kohdaten ja kuunnellen.

Lisätietoa toiminnasta ja kotikäynneistä:
Maria Ainola, seniorikoordinaattori
p. 040 630 1647
maria.ainola@pornainen.fi

Pornaisten kunnanhallituksen päätöstiedote 1.6.2026

Pornaisten kunnanhallitus kokoontui maanantaina 1.6.2026. Kokouksessa päätettiin muun muassa yritysalueiden kaavoituksen käynnistämisestä, järjestö- ja seurantaloavustusten hakumenettelystä sekä talouden tasapainottamisohjelmaan liittyvien muutosneuvotteluiden käynnistämisestä.

Yritysalueiden kaavoitusta edistetään kahdella kaavoitussopimuksella

Kunnanhallitus hyväksyi kaavoituksen käynnistämissopimukset Destia Oy:n sekä Oy Vuor-Pihan kanssa. Sopimuksilla käynnistetään asemakaavoituksen valmistelu yritysalueiksi tarkoitettavilla alueilla yhteistyössä maanomistajien kanssa. Tavoitteena on edistää alueiden yritystoimintaa, liikennejärjestelyjä sekä yhdyskuntarakenteen kehittämistä.

Vaikutukset kuntalaisille:
Kaavoituksen eteneminen tukee elinkeinoelämän kehittämistä, uusien työpaikkojen syntymistä sekä kunnan elinvoiman vahvistumista.

Circulation Oy:n maanvuokrasopimusta jatketaan

Kunnanhallitus päätti jatkaa Circulation Oy:n maanvuokrasopimusta Hevonselän alueella viidellä vuodella ajalle 1.5.2026–30.4.2031. Sopimus liittyy entisen kaatopaikka-alueen sulkemiseen ja maisemointiin sekä ympäristöluvan velvoitteiden toteuttamiseen.

Vaikutukset kuntalaisille:
Päätös mahdollistaa ympäristöluvan mukaisten jälkihoitotoimenpiteiden jatkamisen alueella.

Valtuuston päätökset 25.5.2026 pannaan täytäntöön

Kunnanhallitus totesi, että kunnanvaltuuston 25.5.2026 tekemät päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja ne voidaan panna täytäntöön. Päätökset koskivat muun muassa vuoden 2025 tilinpäätöstä, talouden tasapainottamissuunnitelmaa sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmän kehittämislinjauksia.

Vaikutukset kuntalaisille:
Valtuuston hyväksymät päätökset etenevät toimeenpanoon kunnan eri toimialoilla.

Järjestö- ja seurantaloavustukset haettavaksi elokuun loppuun mennessä

Kunnanhallitus päätti julistaa vuoden 2026 järjestö- ja seurantaloavustukset haettavaksi 31.8.2026 mennessä. Avustuksiin on käytettävissä yhteensä 5 000 euroa.

Vaikutukset kuntalaisille:
Avustuksilla tuetaan järjestö- tai seurantaloja omistavien paikallisten yhdistysten toimintaa ja yhteisöllisyyttä edistäviä kokoontumistiloja.

Muutosneuvottelut käynnistetään talouden tasapainottamiseksi

Kunnanhallitus päätti käynnistää yhteistoimintalain mukaiset muutosneuvottelut valtuuston hyväksymän talouden tasapainottamissuunnitelman toimeenpanemiseksi. Suunnitelman tavoitteena on saavuttaa noin 900 000 euron pysyvät säästöt vuosina 2026–2028. Arvioitu henkilöstövähennysten tarve on enintään noin 12,5 henkilötyövuotta.

Vaikutukset kuntalaisille:
Tavoitteena on turvata kunnan talouden kestävyys tulevina vuosina. Mahdolliset vaikutukset henkilöstöön tarkentuvat neuvotteluprosessin aikana.

Seuraava kunnanhallituksen kokous elokuussa

Kunnanhallitukselle ilmoitettiin, että 15.6.2026 suunniteltua kokousta ei pidetä. Seuraava kunnanhallituksen kokous järjestetään 17.8.2026.

Vaikutukset kuntalaisille:
Kunnanhallituksen päätöksenteko jatkuu syyskaudella normaalin kokousrytmin mukaisesti.

Kunnanhallituksen tulevat kokoukset : 17.8., 7.9., 21.9., 5.10., 19.10., 2.11., 16.11., 30.11., 14.12.

Lisätietoja:
Pornaisten kunta
Sähköposti: kunta@pornainen-fi

Verkkosivut: www.pornainen.fiTarkempia tietoja päätöksistä ja pöytäkirjoista löytyy Pornaisten kunnan verkkosivuilta osoitteesta:
www.pornainen.fi/kunta-ja-asiointi/hallinto-ja-paatoksenteko/esityslistat-poytakirjat-ja-viranhaltijapaatokset/

Aurinkomäen asemakaavamuutoksen vireilletulo sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä 2.6.-1.7.2026

Suunnittelualue sijaitsee Pornaisten kirkonkylällä Kirkkotien varrella Aurinkomäen palvelukeskuksen ympäristössä. Suunnittelualue käsittää pääosin kunnan omistuksessa olevia alueita Kirkkotien, Aurinkomäentien ja Mäntymäentien ympäristössä.

Asemakaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa alueelle esimerkiksi ikäihmisten välimuotoista asumista sekä tutkia alueen rakennusoikeuden lisäämistä. Lisäksi selvitetään mahdollisuuksia osoittaa Helsingintien ja Aurinkomäentien väliselle alueelle kerros- ja rivitaloasumista.

Tutustu aineistoon tästä linkistä.

Mielipiteet ja lausunnot

Osallisilla on mahdollisuus esittää mielipiteensä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta nähtävillä oloaikana. Mielipide tai lausunto tulee toimittaa osoitteeseen:
Sähköpostitse: kunta@pornainen.fi tai
Postitse: Pornaisten kunta/kunnanhallitus, Kirkkotie 176, 07170 Pornainen

Kunnanhallitus päätti asemakaavamuutoksen vireilletulosta 18.5.2026 § 100.

Lisätietoja antavat:
Tapani Tapiola, kuntakehitysjohtaja: 040 185 8648 / tapani.tapiola@pornainen.fi  
Filemon Wolfram, Sweco Finland Oy 0400 608 264 / filemon.wolfram@sweco.fi

Pornaisten kunnanvaltuuston päätöstiedote 25.5.2026

Pornaisten kunnanvaltuusto kokoontui maanantaina 25.5.2026. Kokouksessa hyväksyttiin muun muassa vuoden 2025 tilinpäätös, Uurastajantien läntisen alueen asemakaavamuutos, talouden tasapainottamissuunnitelma vuosille 2026–2028 sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmän kehittämislinjaukset.

Vuoden 2025 tilinpäätös hyväksyttiin

Valtuusto hyväksyi Pornaisten kunnan vuoden 2025 tilinpäätöksen ja myönsi tilivelvollisille vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.–31.12.2025. Tarkastuslautakunnan mukaan tilintarkastuskertomus ei sisältänyt huomautuksia, jotka olisivat edellyttäneet lisäselvityksiä.

Vaikutukset kuntalaisille:
Tilinpäätöksen hyväksyminen vahvistaa vuoden 2025 talouden ja toiminnan toteuman sekä mahdollistaa uuden suunnittelukauden etenemisen.

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus merkittiin tiedoksi

Valtuusto merkitsi tiedoksi tarkastuslautakunnan vuoden 2025 arviointikertomuksen, jossa arvioidaan valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista sekä kunnan toiminnan tuloksellisuutta.

Vaikutukset kuntalaisille:
Arviointikertomus tukee kunnan toiminnan kehittämistä ja päätöksenteon läpinäkyvyyttä.

Henkilöstöraportti vuodelta 2025 tiedoksi

Valtuusto merkitsi tiedoksi vuoden 2025 henkilöstöraportin, joka kokoaa yhteen kunnan henkilöstöä koskevat tunnusluvut ja kehittämistoimenpiteet.

Vaikutukset kuntalaisille:
Hyvinvoiva ja osaava henkilöstö on keskeinen edellytys laadukkaiden kuntapalveluiden tuottamiselle.

Talousarvion ensimmäisen neljänneksen toteutuma käsiteltiin

Valtuusto merkitsi tiedoksi osavuosikatsauksen ajalta 1.1.–31.3.2026. Ensimmäisen neljänneksen tulos oli noin 764 000 euroa alijäämäinen, ja koko vuoden tilinpäätösennuste osoittaa tällä hetkellä noin 679 000 euron alijäämää. Määrärahamuutoksia ei tässä vaiheessa esitetty.

Vaikutukset kuntalaisille:
Kunnan talouden kehitystä seurataan tarkasti vuoden aikana, ja mahdolliset talouden tasapainottamistoimet vaikuttavat tulevien vuosien palveluiden järjestämiseen.

Uurastajantien läntisen alueen asemakaavamuutos hyväksyttiin

Valtuusto hyväksyi Uurastajantien läntisen alueen asemakaavamuutoksen Pornaisten Portin yritysalueella.

Vaikutukset kuntalaisille:
Kaavamuutos tukee yritystoiminnan kasvua, työpaikkojen kehittymistä sekä elinvoiman vahvistumista Pornaisissa.

Syyskauden 2026 kokousaikataulu merkittiin tiedoksi

Valtuusto merkitsi tiedoksi kunnanhallituksen hyväksymän syyskauden 2026 kokousaikataulun. Syyskauden aikana järjestetään neljä valtuuston kokousta sekä yhdeksän kunnanhallituksen kokousta.

Vaikutukset kuntalaisille:
Päätös lisää päätöksenteon ennakoitavuutta ja helpottaa kuntalaisten mahdollisuuksia seurata kunnan toimintaa.

Vuonna 2025 ei jätetty kuntalaisaloitteita

Valtuusto merkitsi tiedoksi, että vuonna 2025 ei jätetty yhtään hallintosäännön mukaista kuntalaisaloitetta.

Vaikutukset kuntalaisille:
Kuntalaisaloite on edelleen yksi kuntalaisten käytettävissä olevista vaikuttamiskanavista kunnan toimintaan.

Valtuustoaloitteiden käsittelytilanne merkittiin tiedoksi

Valtuusto merkitsi tiedoksi vuosina 2020–2025 jätettyjen valtuustoaloitteiden käsittelytilanteen. Vuonna 2025 jätetyistä viidestä aloitteesta neljän käsittely on kesken.

Vaikutukset kuntalaisille:
Päätös lisää avoimuutta valtuutettujen tekemien aloitteiden etenemisen seurannassa.

Kotojärven virkistysalueen kehittämistä koskeva aloite käsiteltiin loppuun

Valtuusto hyväksyi annetun vastauksen Kotojärven virkistysalueen ympärivuotista käyttöä koskevaan valtuustoaloitteeseen ja totesi aloitteen loppuun käsitellyksi. Vastauksessa tuotiin esiin muun muassa alueen opastuksen, esteettömyyden, talvikäytön ja tapahtumatoiminnan kehittämistoimia.

Vaikutukset kuntalaisille:
Kotojärven virkistysalueen käyttömahdollisuuksia kehitetään edelleen ympärivuotisena ulkoilu- ja kohtaamispaikkana.

Helsingin seudun liikennejärjestelmän kehittämislinjaukset hyväksyttiin

Valtuusto hyväksyi Helsingin seudun liikennejärjestelmän kehittämislinjaukset osana valmisteltavaa MAL 2027 -suunnitelmaa. Linjaukset ohjaavat seudun liikennejärjestelmän kehittämistä vuoteen 2045 saakka.

Vaikutukset kuntalaisille:
Päätös vaikuttaa pitkän aikavälin liikenne- ja saavutettavuusratkaisuihin sekä joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn kehittämiseen seudulla.

Talouden tasapainottamissuunnitelma hyväksyttiin

Valtuusto hyväksyi talouden tasapainottamissuunnitelman vuosille 2026–2028. Suunnitelman tavoitteena on noin 900 000 euron menojen vähentäminen sekä kunnan talouden saattaminen kestävälle pohjalle.

Vaikutukset kuntalaisille:
Suunnitelma ohjaa tulevien vuosien taloudenpitoa ja sisältää toimenpiteitä, joilla pyritään turvaamaan kunnan palvelut pitkällä aikavälillä.

Seuraavaa valtuuston kokousta ei pidetä kesäkuussa

Valtuuston puheenjohtaja ilmoitti, että 15.6.2026 suunniteltua valtuuston kokousta ei järjestetä.

Vaikutukset kuntalaisille:
Valtuuston seuraava kokous pidetään syyskauden kokousaikataulun mukaisesti 24.8.2026.

Lisätietoja:
Pornaisten kunta
Sähköposti: kunta@pornainen.fi
Verkkosivut: www.pornainen.fi

Tarkempia tietoja päätöksistä ja pöytäkirjoista löytyy Pornaisten kunnan verkkosivuilta osoitteesta:
www.pornainen.fi/kunta-ja-asiointi/hallinto-ja-paatoksenteko/esityslistat-poytakirjat-ja-viranhaltijapaatokset/

Paperilaskun laskutuslisä käyttöön 1.6.2026 alkaen

Pornaisten kunta ja kunnan vesilaitos ottavat käyttöön paperilaskujen laskutuslisän 1.6.2026 alkaen. Osaan kunnan paperilaskuista lisätään 5 euron laskutuslisä. Lisä ei koske sellaisia maksuja, joihin laskutuslisää ei voida lainsäädännön perusteella periä.

Muutos perustuu kunnanhallituksen 4.5.2026 hyväksymään uuteen laskutus- ja perintäohjeeseen. Laskutuslisällä katetaan paperilaskujen tulostamisesta, kuorittamisesta, postittamisesta ja käsittelystä aiheutuvia kustannuksia. Samalla kannustetaan siirtymään sähköisiin laskutustapoihin, jotka ovat sekä asiakkaalle että kunnalle sujuvampia ja ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja.

Laskutuslisä peritään paperisena toimitettavista laskuista. Sähköiset laskutustavat, kuten e-lasku ja verkkolasku, säilyvät asiakkaille maksuttomina.

Vältä laskutuslisä ottamalla käyttöön e-lasku

E-lasku toimitetaan suoraan verkkopankkiin, jolloin paperilaskun lisämaksua ei peritä. E-laskun käyttöönotto onnistuu omassa verkkopankissa, ja tarvittaessa lisätietoja saa omasta pankista.

Laskutuslisän määrä

Paperilaskusta peritään 5 euron laskutuslisä laskua kohden niissä laskuissa, joissa lisän periminen on voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti mahdollista.

Lisätietoja laskutuksesta ja sähköisistä laskutusvaihtoehdoista saa kunnan hallinto- ja talouspalveluista.

Katusuunnitelmaehdotus, Liikuntakatu

Liikuntakadun katusuunnitelmaehdotus on nähtävillä kunnan verkkosivuilla (ajankohtaiset tiedotteet) ja kunnantoimiston ilmoitustaululla (Kirkkotie 176) ajalla 27.5. – 12.6.2026.

Mahdolliset muistutukset on jätettävä kirjallisena 12.6.2026 klo 16.00 mennessä osoitteella: Pornaisten kunta, Kirkkotie 176, 07170 Pornainen tai kunta@pornainen.fi.

Tästä linkistä katusuunnitelmaan

Lisätiedot: tekninen johtaja Antti Ikonen, antti.ikonen@pornainen.fi.

Pornaisten kulttuuristipendit 2026

Pornaisten kulttuuristipendit 2026

Pornaisten kunta jakoi kunnanvaltuuston 25.5. pidetyn kokouksen yhteydessä vuoden 2026 kulttuuristipendit Harri ”Wallu” Vaaliolle, Matias Vainionpäälle ja Lotta Grönroosille.
Lämpimät onnittelut stipendien saajille!

Kuvassa vasemmalta kunnanvaltuusto puheenjohtaja Tea Nieminen, kunnanjohtaja Antti Kuusela, Harri Vaalio, Matias Vainionpää, Lotta Grönroos ja sivistysjohtaja Jari Wäre.

Pornaisten kunnanhallituksen päätöstiedote 18.5.2026

Pornaisten kunnanhallitus kokoontui maanantaina 18.5.2026. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa kaavoitusta, talouden tasapainottamista, valtuustoaloitteita sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmän kehittämistä.

Kotojärven virkistysalueen kehittämistä koskeva valtuustoaloite etenee valtuustoon

Kunnanhallitus hyväksyi sivistys- ja hyvinvointilautakunnan valmistellun vastauksen Kotojärven virkistysalueen kehittämistä koskevaan valtuustoaloitteeseen ja esittää valtuustolle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi. Aloitteessa esitettiin virkistysalueen ympärivuotisen käytön kehittämistä.

Vaikutukset kuntalaisille:
Päätös tukee Kotojärven virkistysalueen kehittämistä ja alueen käyttömahdollisuuksien parantamista eri vuodenaikoina. Lopullisen päätöksen tekee kunnanvaltuusto.

Uurastajantien läntisen alueen asemakaavamuutos etenee valtuustoon

Kunnanhallitus hyväksyi osaltaan Uurastajantien läntisen alueen asemakaavamuutoksen ja esittää asian edelleen valtuuston hyväksyttäväksi. Kaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa AT-Tuote Oy:n aerosolitehtaan laajentaminen Pornaisten Portin yritysalueella.

Vaikutukset kuntalaisille:
Kaavamuutos tukee yritystoiminnan kasvua ja työpaikkojen kehittymistä Pornaisissa. Lopullisen päätöksen tekee kunnanvaltuusto.

Syyskauden 2026 kokousaikataulu hyväksyttiin

Kunnanhallitus hyväksyi syyskauden 2026 kunnanhallituksen ja valtuuston kokousaikataulun.

Vaikutukset kuntalaisille:
Päätös helpottaa kunnan päätöksenteon ennakoitavuutta ja kokousten valmistelua.

Aurinkomäen asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville

Kunnanhallitus hyväksyi Aurinkomäen asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä päätti asettaa sen nähtäville.

Vaikutukset kuntalaisille:
Kaavatyö vaikuttaa tulevaan maankäyttöön ja tarjoaa kuntalaisille mahdollisuuden osallistua alueen suunnitteluun.

Valtuustoaloitteiden käsittelytilanne etenee valtuustolle

Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle tiedoksi vuosina 2020–2025 jätettyjen valtuustoaloitteiden käsittelytilanteen. Vuonna 2025 jätetyistä viidestä aloitteesta neljän käsittely on kesken.

Vaikutukset kuntalaisille:
Päätös lisää avoimuutta valtuustoaloitteiden käsittelyyn ja kuntalaisten tekemien aloitteiden seurantaan. Lopullisen päätöksen tekee kunnanvaltuusto.

Talouden tasapainottamissuunnitelman valmistelu jatkuu

Kunnanhallitus käsitteli talouden tasapainottamissuunnitelmaa vuosille 2026–2028. Suunnitelmaa on valmistellut kunnanhallituksen nimeämä työryhmä.

Vaikutukset kuntalaisille:
Tasapainottamistoimet vaikuttavat kunnan talouden suunnitteluun ja tulevien vuosien palveluiden järjestämiseen. Lopullisen päätöksen tasapainottamissuunnitelman hyväksymisestä tekee kunnanvaltuusto.

Helsingin seudun liikennejärjestelmän kehittämislinjaukset etenevät valtuustoon

Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle Helsingin seudun liikennejärjestelmän kehittämislinjausten hyväksymistä osana MAL 2027 -suunnitelman valmistelua.

Vaikutukset kuntalaisille:
Liikennejärjestelmän kehittämislinjaukset vaikuttavat pitkän aikavälin liikenneratkaisuihin ja seudulliseen saavutettavuuteen. Lopullisen päätöksen tekee kunnanvaltuusto.

Otto-oikeutta ei käytetty

Kunnanhallitus päätti, ettei se käytä otto-oikeuttaan nuorisovaltuuston, tarkastuslautakunnan, yhteistyö- ja työsuojelutoimikunnan tai viranhaltijoiden päätöksiin.

Vaikutukset kuntalaisille:
Päätös tarkoittaa, että alempien toimielinten ja viranhaltijoiden tekemät päätökset jäävät voimaan sellaisinaan.

Muut asiat

Kunnanhallitus merkitsi tiedoksi seuraavan kokouksen ajankohdan, varautumiseen liittyvää keskustelua sekä KUUMA-seudun hallitusohjelma- ja edunvalvontatavoitteita.

Vaikutukset kuntalaisille:
KUUMA-seudun tavoitteet ja varautumiseen liittyvä valmistelu vaikuttavat kunnan pitkän aikavälin kehittämiseen ja yhteistyöhön seudullisesti.

Kunnanhallituksen tulevat kokoukset: 1.6. ja 15.6.

Lisätietoja
Pornaisten kunta
Sähköposti: kunta@pornainen.fi
Tarkempia tietoja päätöksistä ja pöytäkirjoista löytyy Pornaisten kunnan verkkosivuilta osoitteesta:
www.pornainen.fi/kunta-ja-asiointi/hallinto-ja-paatoksenteko/esityslistat-poytakirjat-ja-viranhaltijapaatokset/

Pornainen Uudenmaan ykköseksi yrittäjien Kuntabarometrissä

Suomen Yrittäjien kuntabarometri kartoitti yrittäjien mielipiteitä kotikuntansa yrittäjämyönteisyydestä ja elinkeinopolitiikan kehittymisestä. Taloustutkimus kysyi Suomen Yrittäjien toimeksiannosta yrittäjiltä mielipiteitä yrityksen kotikunnan toiminnasta. Kysely tehtiin 11.2.–16.3.2026, ja vastaajia oli 11 985 eri puolilta Suomea.

Barometri toteutettiin verkkokyselynä ja siinä käytettiin avointa vastauslinkkiä.

Alueelliset ja kuntakohtaiset tulokset julkistettiin 20. toukokuuta Kunnallisjohdon seminaarissa Jyväskylässä. Tuloksiin voi tutustua tarkemmin osoitteessa  https://survey.taloustutkimus.fi/dashboard/kuntabarometri_2026/

Yrittäjien kuntabarometrissa arvioitiin muun muassa sitä, missä kunnissa on paras yrittää.

Suurten, yli 50 000 asukkaan kuntien ykkönen on Hämeenlinna Kanta-Hämeestä.

Keskikokoisten (10 000–50 000) kuntien ykkönen on Kauhava Etelä-Pohjanmaalta.

Pienimpien, alle 10 000 asukkaan kuntien ykkönen on Utajärvi Pohjois-Pohjanmaalta.

Pornaisten kunta sijoittui Uudenmaan kuntien joukossa ykköseksi keskiarvolla 3.81/5. Koko maan tilastossa alle 10 000 asukkaan kuntien joukossa Pornainen oli sijoitukseltaan 8-9.

Pornaisten kunta palkitsi parhaan Taitaja9-voittajajoukkueen

Taitaja9-menestys tuo pornaislaisnuorille mahdollisuuden tutustua kunnan työtehtäviin palkallisen kesäjakson aikana.

Pornaisissa kahden hengen voittajajoukkueen muodostivat Lydia Göös ja Alesia Holappa. Pornaisten kunta tarjoaa tulevana kesänä nuorille palkallisen työhöntutustumisjakson. Lisäksi voittajat palkittiin sarjalipuilla elokuviin.

”Kesätyöjakson avulla Pornaisten kunnan Taitaja9- kilpailussa menestyneille oppilaille halutaan antaa mahdollisuus tutustua haluamaansa kunnan työtehtävään. Lydia ja Alesia tutustuvat kesäkuun aikana päiväkodissa tehtävään työhön ja kiinteistöhuollon tehtäviin”, toteaa sivistysjohtaja Jari Wäre.

Taitaja9-kilpailu linkittyy ammattiosaamisen SM-kilpailun Taitaja2026:n teemoihin: tulevaisuuden osaamiseen ja yhteisölliseen tekemiseen.

Taitaja2026-tapahtuma järjestetään Tuusulan Urheilukeskuksessa 18.-21.5.2026. Tapahtumassa kisaa kaikkiaan 400 opiskelijaa 48 ammatillista osaamista testaavassa ammattitaitolajissa. Tapahtuma on avoin kaikille kiinnostuneille ja sinne on vapaa pääsy.

Lisätietoja:
Jari Wäre
, sivistysjohtaja
jari.ware@pornainen.fi
p. 040-1745015