Keskeisten kyläalueiden kehittämishanke

Keskeisten kyläalueiden asutuksen tiivistäminen

Mitoitus- ja poikkeamisohjeet

Pornaisten kunta on laatinut mitoitus- ja poikkeamisohjeen keskeisten kyläalueiden asutuksen tiivistämistä varten. Poikkeamisohje mahdollistaa osayleiskaavaa tehokkaamman rakentamisen eteläisten ja pohjoisten kylien kehittämisalueilla.

Pohjoisten kylien kehittämishanke

Eteläisten kylien kehittämishanke

Mitoituksen soveltamisen edellytyksenä on, että
• Kysymyksessä on vakituiseen asumiseen tarkoitettu yksiasuntoinen rakennus.
• Rakennuspaikka liitetään keskitettyyn vedenjakelu- ja viemäriverkkoon.
• Rakennuspaikan vähimmäiskoko on 2000 m2.
• Rakennuspaikalle on rasiteoikeuteen tai muuhun pysyvään oikeuteen perustuva valmis tieyhteys
tai mahdollisuus sellaisen järjestämiseen.
• Rakennuspaikan rakennusoikeuden määrä (k-m²) on kunnan rakennusjärjestyksen mukainen.
• Rakentamistavan ja rakennusten sijoituksen tulee toteuttaa yleiskaavan AT-aluetta koskevat
määräykset.

Lisäksi lupahakemuksen yhteydessä tulee selvittää, että lupahakemus täyttää
• poikkeamisluvan edellytykset (MRL 171 §) ja
• suunnittelutarveratkaisun edellytykset (MRL 137 §).