Laukkoski

”Täällä on tehty Kotimaisia elokuvia, kuten Akaton mies, ja Akallinen mies. Kirjailija Mika Waltarin kesähuvila löytyy hienoista maisemista Mustijoen ranta viivoilta. Ala-asteen koulu on nimetty Waltarin mukaan, kuten myös kapea kävelysilta, joka ylittää Mustijoen Laukkosken keskustassa.
Näyttelijä Regina Linnanheimon huvilakin löytyy täältä.
Täällä on hienot maisemat!
Hieno Golf kenttä Kotojärvellä.
Täällä järjestetään aktiivisesti myös lapsille paljon ohjelmaa lähinnä Laukkosken Taimen toimesta. On urheilukoulua, hiihtokoulua ym.
Täällä on rauhallista asustella tutussa ja turvallisessa ympäristössä, ainakin toistaiseksi vielä.”

”Tääl on viihdytty yli 40 vuotta. Puhdasta luontoa villeine elukoineen. Käet kukkuu, pöllöt huutaa, ketut tietä kipittää, oven kun avaa voi nähdä hukankin..Peurat jänöt villeinä vilistää.”

Jokimäki: ”Täällä on heittämällä kauniimmat maisemat. Vaihteleva maasto. On peltoa, mäkeä ja Mustijoki. Itälän koski ihan mieletön. Rauhallista seutua. Ei mopot pärise. Aktiviteetit vieressä. Kesä-Mopo joka tuo sopivasti elämää kylälle. Tänne muuttavat viihtyvät pitkään. Viihdytty yli 40 vuotta. ”

Vähä-Laukkoski: ”Meillä niin kauniit maisemat. Naapurit ihan parhaat. Aina löytyy juttu tai kahviseuraa. Eläimiä näkyy päivittäin hevosia , koiria, välillä kettu pihallakin käynyt istuskelee lasten iloksi. Susia nähty luontopolulla. Mikä ihan paras täällä . Kuntolaitteita, uimaranta kuntopolku , portaat. Että kuntoilla saa niin paljon kun haluaa ja talvella hiihtää. Ladutkin joku huolehtii aina kuntoon. Marja aikaa saa poimia mustikkaa , puolukkaa ja vadelmia. Ja mikä parasta kun pystyy myymään vielä marjoja monet vanhukset niin iloisia kun saa luomu marjoja. Kyllä meillä ihan huippu paikka. Saadaan tuolta naapuri pitäjästäkin porukkaa käymään täällä vähä-laukkoskella usein kun tuo pururata vetää porukkaa. Lasten koulu matkat toimii hyvin täältä. Ja kauppaankaan ei pitkä työmatka. Eikä työpaikallekkaan. Voiko parempaa paikkaa enään ollakkaan?”

Vähä-Laukkoski: ”Upea maalaismaisema, vanhoja rakennuksia säilytetty, kauniit viljapellot ja järvi missä saa kalastaa, kaunis luontopolku jossa näkymä kotojärvelle, uimaranta jossa kesällä kioski, kuntoiluvälineet löytyy uimarannan risteyksestä, kuntoraput jonka varrella laavu, upeat hoidetut hiihtoladut jokaiselle löytyy, kunnon mukaan. Kesällä marja ja siemimetsät lähellä. Kaiken kaikkiaan luonto lähellä missä myös luonnon eläimiä näkee läheltä. Rauhallinen paikka elää ja mukavat naapurit. ”

”Hyvä ja yhteisöllinen koulu, aktiivinen vanhempainverkosto koululla, liustinrata ja ulkokuntosali, koululla harrastuksia useampana päivänä iltaisin. Kesämopo kesällä on koko kylän keskus. Juhannusjuhlat joka kesä koskella.”

Laukkosken ojamylly 1699–1947
Kalervo Ruotsalainen ©Pornainen-seura ry

Vähä-Laukkosken, Metsäkipparin, molempien Krouvarien, ja Junnan isännät rakensivat yhdessä ojamyllyn Kotojärvestä alas virtaavan puron koskeen.

Ojamylly oli tyypillinen puromylly, jota käytettiin runsasvetiseen aikaan, eli kevät- ja syystulvien, sekä kesäsateiden aiheuttamien tulvien aikaan. Paikallisesti puhuttiin isonveden ajasta kun oli tulva. Myllyä voitiin käyttää vain silloin, kun vesi virtasi vapaana, koska sillä ei ollut padottua vesiallasta.

Mylly oli tyypillinen härkinmylly. Yksinkertaisen vesimyllyn koneiston tärkein osa oli vaakasuoraan parruun tuettu pysty siipitukki, jonka alaosaan oli kiinnitetty, niin ikään pystysuoraan asentoon säteittäiset siivet eli härkinlaudat. Tämän vesivirran pyörittämän osan ulkomuodon perusteella koko laitosta on kutsuttu härkin- tai hierrinmyllyksi, sillä siipitukki muistuttaa entisaikaista vispilää, tai taikinan sekoituskeppiä. Termillä puromylly tarkoitettiin niin ikään härkinmyllyä, sillä se oli ainoa myllytyyppi, jonka pyörittämiseen pienikin vesimäärä riitti.

Sulkulaite oli myllyn jauhatuksen kannalta tärkeä osa, koska sillä säädettiin virtaavan veden määrää, joka taas vaikutti kivien pyörimisnopeuteen. Sulkulaite oli tehty juurakosta, johon oli kiinnitetty sulkulaudat, ja se oli tuettu myllyn seinään. Sulkulaitteeseen kohdistuivat suuret vesivoimat sen ollessa suljettu. Toimintaperiaate oli ylös alas oleva liike, joka saatiin aikaan vipuriu`ulla. Kun luukku oli avattuna, asennettiin vipuriu`un päälle painohirsi.

Ylempi jauhinkivi asennettiin siipirattaan akselin yläpäähän ilman minkäänlaista välitysmekanismia. Padolta ränniä myöten johdettu vesivirta ohjattiin osumaan akselin toiselle sivulle siipiin. Virtaus työnsi siivet pois tieltään, pannen samalla akselin ja sen yläpäähän kiinnitetyn ylemmän jauhinkiven pyörimään akselin kierrosnopeudella. Hierrinmyllyn kierrosnopeus oli suuri, mutta teho vähäinen verrattuna käytettyyn vesimäärään.

Jauhettavat jyvät kaadettiin kivien yläpuolelle ripustettuun kartiomaiseen tuuttiin, josta ne valuivat ulkomuotonsa mukaan porsaaksi nimettyyn koveraan astiaan, ja sitä kautta kivien väliin. Jyvien valumisnopeutta säädettiin porsaaseen kiinnitetyn karistinkepin avulla. Kepin alapää raapi yläkiven rosoista pintaa, ja tämä tärinä ohjautui kepin välityksellä porsaaseen saaden sen pudottamaan jyviä. Kivien kehyksenä oli matala laatikko, kaha, tai reunat, josta jauhot lakaistiin talteen.

Myllynkivet olivat kooltaan 80–90 cm ja ne oli tehty graniitista, jonka kovuus oli jauhinkiviksi luonteva. Kivilaatu ei saanut olla liian kova, sillä silloin se mureni helposti, mutta ei myöskään liian pehmeä, sillä tällöin se kului liian nopeasti. Myllynkivien tehtävä oli jauhaa jyvät jauhoksi. Sen vuoksi kiviin oli hakattu urat, rihlat, jotka leikkasivat jyvät rikki ja jauhoivat ne. Rihlaus oli yläkivessä sellainen, että se vei jyviä eteenpäin ja alakiven osat jauhoivat ne. Kivet jouduttiin teroittamaan noin kolmen viikon välein tai 60–80 säkin välein. Kivet vaihdettiin sitten, kun ne olivat kuluneet niin kevyiksi, etteivät ne jaksaneet halkaista jyviä. Kivet kestivät kuitenkin kymmeniä vuosia.

Yläkiveä piti paikallaan alakiven läpi ohjatun akselin päähän kiinnitetty, ja yläkiveen tehtyihin koloihin osutettu levy, siilirauta. Kivien keskinäinen välyksen säätö tapahtui yksinkertaisimmin lyömällä kiiloja nostopalkin alle, jolloin siilirauta kohotti yläkiveä. Toimenpidettä kutsutaan myllyn tällämiseksi. Tällä toimenpiteellä oli myös ratkaiseva vaikutus jauhojen hienouteen tai karkeuteen, pyörimisnopeuden ja jyvien syöttönopeuden lisäksi.

Pystysuora akseli kulki alakiven silmänreiän läpi, jossa se oli tiivistetty puurasialla. Siilin alapuolella olevan navan ympärys sudittiin, eli pussattiin mahdollisimman tiiviiksi. Kun sieltä alkoi napaa myöden valua jyviä koskeen, sanottiin pussauksen vuotavan, ja tällöin pussi tukittiin pikimmiten. Jyvien mahdollista juoksemista koskeen tarkkailtiin jatkuvasti. Sitä varten oli tehty pieni ikkuna siipitukin kohdalle. Kun navan ympäryskiekko tehtiin paksusta nahasta, oli sen kuluminen hidasta.

Myllyssä jauhettiin pääasiassa ruista, koska se oli yleisin leipäviljalaji. Sen lisäksi jauhettiin ohraa, ja kauraakin. Jauhatus tapahtui syksyisin, kun uutisvilja oli valmistunut. Keväällä jauhettiin viimeiset viljat mitä oli, tai niin sanotut kesäjauhot.
Myllyn läheisyydessä oli ja on edelleen humalalehto sillä humala kuului entisaikoina tärkeisiin kasveihin. Myöhäisemmässä vaiheessa myllyn yhteydessä toimi myös pärehöylä, jolla höylättiin kattopäreitä lähitaloihin kateaineiksi.

Kaksikerroksinen rakennus  
Mylly oli kaksikerroksinen, ja siksi sinne johtaa ulkopuolelta yläkertaan silta eli luiska, jota myöten jyväsäkit kuljetettiin tuutin korkeudelle. Kulkusiltaa rakennusrungon seinällä kannattanut vaakahirsi suojattiin lahoamista vastaan tuohilevyillä. Kulkusillassa oli askelpuut tai pykäläpuut estämässä liukastumista.

Rakennus noudatti sen ajan paikallista talousrakennustapaa. Kooltaan sen on arvioitu olleen noin 4 x 4 metriä, joskin pituutta on voinut olla kaksi metriä enemmänkin, mutta varmuutta koosta ei ole. Myllyn katto oli satulakatto. Se tukeutui päätyseinästä toiseen kulkeviin hirrestä tehtyihin vuolaisiin, joita oli upotettu joka toisen hirsikerran väliin.

Alakerrassa oli siipitukki, joka roiskutti vettä tehden paikan märäksi. Alakertaan jouduttiin menemään useasti tarkastuksille tai korjaamaan, ja sitä varten oli tehty porrastukki, johon oli veistetty askelmat. Välikerroksesta mentiin myllyyn sisään, josta myös jyvät tuotiin sisään ja valmiit jauhot vietiin ulos.

Mylly oli sijoitettu koskeen niin, että ovet olivat myllytielle päin eli koilliseen, koska koillispuolella oleva tasanne oli myllypiha, ja samalta puolelta meni ajosilta myllyyn.

 Myllytupa

Myllyrakennuksen yhteydessä oli myös myllytupa, joka oli varustettu kivistä tehdyllä tulisijakorsteenilla. Siinä voitiin polttaa kynsivalkeita, joka oli kylminä kevät- ja syysöinä hyvä lämmön ja valon lähde, että näki lapioida jauhoja säkkiin, ja kaataa uutta viljaa tuuttiin. Yön kuluksi oli kuulemma tapana paistella paasikoita mukana tuoduista sianrasvasta ja ohrajauhoista, joista tehtiin taikina niin kuin lättytaikina, ja mausteeksi tuntuva suola.

Myllylle oli aikojen kuluessa haettu koko joukko lautasen kokoisia liuskekiviä, toiset melko ohuitakin. Nämä kuumennettiin tulessa ja nostettiin sitten kuumina pihdeillä yksi kerrallaan korsteenin nokalle. Kuumien kivien päälle tiputettiin nokare sianrasvaa ja kun se suli, kaadettiin kauhalla ohuelti taikinaa ja annettiin paistua. Sitten jatkettiin toistenkin kivien päälle taikinaa niin moneen kuin taikina riitti. Kun kaikki oli paistettu, alettiin niitä syödä, ja aijai kuinka hyviä ne olivat. Savu meni ulos korsteenissa olevasta piisistä.

Myllytupa näytteli tärkeää osaa myllyn toiminnassa, koska siellä voitiin huoltaa kulloinkin vuorossa olevat työmiehet ja järjestää lepotauot, tai odottaa jauhokuorman valmistumista. Pikkupojat viettivät mielellään aikaa myllyllä, koska tekniikka kiinnosti heitä, ja he toimittelivat myös mylläreiden asioita.

Myllyllä oli usein nuoria riuskoja miehiä, jotka jaksoivat käsitellä raskaita jyvä- ja jauhosäkkejä. Monet hempeät tarinat varmaan voitaisiin kertoa nuoren lemmen syttymisestä myllyllä, kun talon tyttäret ja piiat toivat einestä myllyllä olleille mylläreille.

Veden riittäminen ja myllyn käytön loppuminen

Padottomassa myllyssä oli ainainen huoli veden riittämisestä. Myllärin tuli katsoa, että jyvät valuivat tasaisesti kivensilmään eivätkä tulleet kokonaisina ulos. Toinen silmällä pidettävä paikka oli akselin tiiviste, eli pussi, josta jyvät saattoivat valua jokeen.

Myllyä saattoivat myös uhata veden mukana ajelehtivat puut tai roskat, tulva, tai kuumenneiden jauhojen itsesytytyksen kautta aiheuttama pölyräjähdys. Mikäli jyvät olivat kosteita, oli vaarana, että jauho tukkii kivien urat. Myllärin korva herkistyi ajan oloon kuulemaan kaikki poikkeukselliset kolkutukset, natinat, lorinat ja risahdukset, jotka ilmaisivat, että jauhatusprosessi vaati jollakin kohdin säätämistä, tai laitteet ja rakenteet korjaamista.

Mylly oli mylläritön mylly, eli talot huolehtivat itse viljansa jauhamisesta, jonka vuoksi mylly pyöri ympäri vuorokauden ja taloilla oli vuorojärjestys. Se, joka oli edellisenä vuonna ollut ensimmäinen, oli nyt viimeinen.

Myllyn yhteisomistuksesta johtuen sen kunnostukseen ei kiinnitetty tarpeeksi huomiota vaan se korjattiin usein viime tingassa. Mylly pääsi rappeutumaan ja yhteisomistus koitui tämänkin myllyn kohtaloksi. Mylly oli vielä muistelusten mukaan käytössä 1900-luvun alussa ja purettiin noin 1947.