Monitoimihalli vauhdittaa Pornaisten kasvua

Monitoimihalli toimii investointina, joka parantaa kunnan elinvoimaisuutta ja tuo pitkän aikavälin hyötyjä niin asukkaille, yrittäjille kuin kunnalle itselleen.

”Tiedetään, että laadukkaat liikuntatilat ja -palvelut houkuttelevat uusia asukkaita”, kuntakehitysjohtaja Tapani Tapiola aloittaa ja kertoo Pornaisten kunnan asukasluvun pysyneen vuositasolla noin 5 000:ssa asukkaassa, vaikkakin kuukausittaisia heilahduksia suuntaan tai toiseen tuleekin.

”Monitoimihalli vetoaa erityisesti lapsiperheisiin ja ihmisiin, jotka nauttivat aktiivisesta elämäntyylistä. Useat viime vuosina paikkakunnalle muuttaneista ovat joko golffareita, liikunnallisia tai etsivät turvallista paikkaa kasvattaa lapsiaan”, Tapiola toteaa ja toivoo, että samat arvot vaikuttavat jatkossakin.

”Kuntalaisten hyvinvointi heijastuu myönteisesti myös kyliin ja sitä kautta koko kunnan toimintaan”, hän jatkaa sekä muistuttaa, että liikunnalla, luovuudella ja innovointikyvyllä on olemassa vahva yhteys. Jos kunnassa emme kehitä mitään uutta, jäämme vääjäämättä jälkeen.

Liikunnan lisääntyminen parantaa myös kuntalaisten terveyttä ja hyvinvointia, jolla on myös myönteinen taloudellinen vaikutus.

Kehittyvä keskusta hyödyttää kaikkia

”Pornaislaisille monitoimihalli ei vain tarjoa liikunnan myötä syntyvää hyvinvointia, vaan myös yhteisöllisyyttä ja uutta liiketoimintaa, joka herättää keskustamme eloon”, Tapiola jatkaa ja suuntaa katseen Kirkkotielle.

”Monitoimihallin odotetaan tuovan tullessaan sekä suoraan että välillisesti uutta yritystoimintaa, yrittäjiä ja yrityksiä sekä se vahvistaa paikallisten palveluntarjoajien, kuten kauppojen ja ravintoloiden, tulevaisuuden näkymiä”, hän jatkaa.

”Hallissa voidaan järjestää erilaisia tapahtumia, jotka toivottavasti houkuttelevat ulkopaikkakuntalaisia Pornaisiin. Tästä seuraa matkailutuloja ja paikallisten yritysten lisämyyntiä”, Tapiola veikkaa lähimatkailun lisäksi myös muun matkailun piristyvän monitoimihallin myötä.

Tapahtumatuottajille ja liikuntapalveluiden tarjoajille avautuu erityisen hyviä mahdollisuuksia toimia alueella ilman suuria riskejä. Mahdolliset yhteistyökuviot matkailualan yrittäjien kanssa tehostavat entisestään alueellista kehitystä.

Kustannukset kuriin ja kohti investointeja

Monitoimihallin monipuoliset tilat mahdollistavat paikallisten urheiluseurojen kasvua sekä tilojen vuokraaminen tuottaa kunnalle pieniä lisätuloja.

”Monitoimihallin avulla saamme keskitettyä eri toimintoja yhteen paikkaan ja luomaan eri liikuntamahdollisuuksia, mikä tehostaa tilojen käyttöastetta. Energiatehokkailla ratkaisuilla puolestaan pyrimme vähentämään hallin ylläpitokustannuksia. Tämä on kaiken kaikkiaan järkevää pitkällä tähtäimellä ajateltuna”, Tapiola summaa.

”Kunnan urheiluelämä saa yhtä lailla kunnan ohessa näkyvyyttä ja urheilijoiden mahdollinen menestys puolestaan nostaa kunnan tunnettuutta”, hän hymyilee.

”Pornainen on Uudellamaalla edelleen tuntematon. Monitoimihalli voi tehdä meistä paremmin tunnetun kuntarajojen ulkopuolella. Se nostaa tonttien arvoa ja saattaa houkutella lisää teollisia investointeja ja innovaatioita tänne”, Tapiola toteaa loppuun.

Harrastusmahdollisuudet moninkertaistuvat

Pornaisten kunnan keskustaan tuleva monitoimihalli tuo suuria mahdollisuuksia kuntalaisten hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden lisäämiseen.

Tämä on havainnekuva Pornaisten kuntaan tulevan monitoimihallin julkisivusta.

Vapaa-aikapalveluiden päällikkö Anne Partanen näkee hallin olevan merkittävä edistysaskel kuntalaisten liikuntaolosuhteiden parantamisessa.

”Monitoimihallissa tilat ovat laadukkaampia ja suurempia, mikä innostaa uusia liikkujia ja tuo monipuolisuutta liikkumiseen”, Partanen kertoo.

Esimerkiksi salibandyn suosio on ollut suurta Pornaisissa, mutta lajin harrastajat ovat siirtyneet lähikuntiin tilojen puutteen vuoksi.

Monitoimihallin täysimittainen salibandykenttä mahdollistaa lasten ja nuorten paluun harrastusten pariin oman kunnan alueella.

”Monipuolinen urheilutarjonta sekä suuremmat tilat tuovat varmasti lisää harrastajia”, hän jatkaa.

Säästä riippumaton harrastusympäristö

Monitoimihallin ympärivuotiset, säästä riippumattomat tilat houkuttelevat kaikenikäisiä kuntalaisia aktiiviseen elämäntyyliin. Erityisesti ikäihmiset ja erityisryhmät hyötyvät laadukkaasta kuntosalista ja ohjatuista ryhmistä, jotka auttavat ylläpitämään toimintakykyä.

”On tärkeää, että voimme tarjota kaikille mahdollisuuksia liikkua ja pysyä aktiivisena. Myös seurojen tarpeet on huomioitu hyvin”, Partanen hymyilee.

Monitoimihallissa sijaitseva ryhmäliikuntatila soveltuu erilaisiin liikuntalajeihin, kuten joogaan ja tanssiin.

Monitoimihalli kohtauspaikkana

Monitoimihalli tarjoaa uusia mahdollisuuksia eri liikunta-alan yrittäjille. ”Yrittäjät hyötyvät, kun heidän ei ole pakko investoida omiin tiloihin. Uskon, että aikuisten liikunta- ja hyvinvointitarjonta laajenee monitoimihallin ja uusien yrittäjien myötä”, Partanen iloitsee.

Ulkopuolelle on ideoitu esimerkiksi luistelukaukaloa ja ulkokuntosalia – mahdollisuudet ovat loputtomat!
Monitoimihallin käyttö ei rajoitu vain liikuntaan. Tilaa tulee olemaan myös tapahtumille, konserteille, teatteriesityksille ja messuille.

Liikuntasaliin on suunniteltu esiintymislava ja AV-tekniikan ansiosta ryhmäliikuntatila taipuu myös luentopaikaksi.

”Toivomme, että monitoimihallista tulee Pornaisten sydän, jossa eri ikäryhmät kohtaavat ja paikallistapahtumat lisääntyvät. Tulevat urheiluturnaukset varmasti tuovat säpinää kylälle,” Partanen visioi.

”Itse odotan eniten tulevia tanssikursseja. Halliin on suunniteltu peileillä varustettua salia”, hän hymyilee.

Tulevan kahvion ja mahdollisten yritystilojen myötä monitoimihalli keskittää paljon toivottuja urheilu- ja kulttuuritoimintoja sekä palveluita saman katon alle ja tuo ihmisiä yhteen. Tilojen monikäyttöisyys ja esteettömyyssuunnitelma takaavat sen, että ne ovat myös kaikkien saavutettavissa.

”Tämä tulee ehdottomasti tuomaan potkua myös kunnan tarjoamiin liikuntapalveluihin”, Partanen toteaa loppuun.

Monitoimihallin odotetaan valmistuvan loppuvuodesta 2026 tai alkuvuodesta 2027. Monitoimihalli tulee palvelemaan niin liikuntaa kuin kulttuuria harrastavia – aina vauvasta vaariin asti.

Myös Yhtenäiskoulun oppilaiden liikuntatunnit siirtyvät halliin.

Tapani Tapiola

Kuntakehitysjohtaja, Kuntakehitys

0401 858 648

tapani.tapiola@pornainen.fi Kaikki yhteystiedot