Pornaisiin rakennetaan modernit oppimistilat

Pornaisten Yhtenäiskoulun uudistaminen on käynnissä. Uudistus tuo koululaisille terveelliset ja turvalliset tilat, jotka palvelevat monikäyttöisinä tiloina myös kaikkia kuntalaisia.

Toukokuun kokouksessaan Pornaisten kunnanvaltuusto hyväksyi suunnittelun käynnistämisen Yhtenäiskoulun alueen uudistamiseksi. Yhtenäiskoulun uudistamiseen päädyttiin vuonna 2023 suoritetun kosteus- ja sisäilmateknisen kuntotutkimuksen tulosten vuoksi.

Tavoitteena terveelliset tilat

Tutkimustulosten mukaan yläkoulurakennuksessa on kosteus- ja mikrobivaurioita eri puolella rakennusta. Vaurioituneiden tilojen käyttöä vähennetään mahdollisimman paljon muihin tiloihin tukeutuen ennen uudistetun koulun valmistumista.

”Suunnittelun ensisijaisena tavoitteena on rakentaa terveelliset ja turvalliset tilat oppilaille vuosikymmeniksi”, sivistysjohtaja Jari Wäre aloittaa. Wäre vastaa Pornaisten kunnan viranhaltijoista koulujen toiminnasta.

”Uudistuksen myötä Pornaisten kouluverkko on valmis tarjoamaan erinomaiset puitteet oppilaille”, hän jatkaa.

”Olemassa olevien koulutilojen kunnossapidosta tulee huolehtia sekä nyt että tulevaisuudessa, jotta oppilaiden ympäristö pysyy laadukkaana ja turvallisena”, Wäre toteaa loppuun.

Pornaisten kunnassa on tilaa toivottaa tervetulleeksi myös muuttavat perheet ja terveysturvalliset tilat takaavat jatkossa myös uusien oppilaiden turvallisen oppimisympäristön.

Suunnitteilla on Yhtenäiskoulun kanssa samanaikaisesti myös varhaiskasvatuksen käytössä oleviin tiloihin parannuksia, mikä luo laadukkaat ja hyvinvointia tukevat puitteet kunnassa kaikenikäisille lapsille toimintapaikasta riippumatta.

”Uudistamisella saavutetaan tilat jotka ovat sekä terveet että toiminnallisesti aikaisempaa paremmat”, kertoo rakennusten ylläpidosta vastaava tekninen johtaja Antti Ikonen.

”Voimme optimoida tilatarpeet, jolloin säästämme tulevaisuudessa kiinteistön ylläpitokuluissa”, Ikonen jatkaa.

 

Suunnitelmissa on yhteisöllinen olohuone

Vaikka koulun uudistamisen päätavoite onkin oppilaiden käyttöön suunnattujen tilojen rakentaminen, tiloista voidaan suunnittelun kautta tehdä monikäyttöisiä, jolloin ne palvelevat kaikkia kuntalaisia.

”Kunnasta puuttuu tällä hetkellä esimerkiksi esittävälle taiteelle hyvin soveltuvat tilat, jotka saadaan sovitettua kouluun rakennettavaan auditorioon”, Wäre kertoo.

”Jatkossa Pornaisissa on hyvät tilat esimerkiksi teatteri- tai musiikkiesityksiin isommillekin yleisöille. Elokuvia voidaan katsoa myös isolta kankaalta leffailloissa”, hän listaa mahdollisuuksia.

Kansalaisopistolle mahdollistuvat vain mielikuvituksen rajaamat kurssi-ideat monipuolisten tilojen tukemana. Musiikkiopiston on mahdollista järjestää soitonopetusta ja esityksiä tarpeidensa mukaan.

”Koulun uudistaminen mahdollistaa kuntalaisille yhteisen olohuoneen rakentamisen, jossa torimaiseen keskustilaan sijoitetaan iltakäyttäjien tarvitsemat tilat hyödyntäen ruokalan, auditorion ja luokkatilojen neliöitä”, Wäre toteaa.

Tavoitteena on, että tilat ovat iltaisin ja viikonloppuisin niin nuorten, aikuisten kuin ikäihmisten yhteisessä käytössä. Tulevia koulun ja kuntalaisten tiloja tukee erinomaisesti myös lähelle rakentuva monitoimihalli.

”Nyt on käynnissä tarveselvityksen laatiminen, joka valmistuu ensi vuoden maaliskuuhun mennessä. Tämän jälkeen suunnittelu jatkuu hankesuunnitelman laatimisella. Tavoite on saada tilat käyttöön vuoden 2028 aikana”, Ikonen avaa loppuun aikataulua.