Kesäseteli
Kesätyösetelin ehdot:
Saajana on yritys, yhdistys tai säätiö (tukea ei myönnetä yksityisille kotitalouksille, kunnille tai valtiolle).
Työllistettävänä on pornaislainen nuori (syntynyt vuosina 2008-2010). Työnantaja voi toimia myös toisessa kunnassa kuin Pornaisissa.
Kesätyösetelin arvo on:
420 euroa, kun työsuhteen kesto on vähintään yksi kuukausi ja maksettava palkka vähintään 840 euroa.
210 euroa, kun työsuhteen kesto on vähintään 10 päivää ja maksettava palkka vähintään 420 euroa.
Työllistämisen tulee ajoittua ajalle 1.5.-30.9.2026.
Tuki maksetaan jälkikäteen palkkatositteita vastaan. Palkkatositteet tulee toimittaa kuntaan viimeistään 31.10.2026.
Yhdelle työnantajalle voidaan myöntää tuki enintään kahden nuoren
työllistämiseen. Mikäli määrärahaa jää käyttämättä, tukea voidaan myöntää useamman nuoren työllistämiseen määrärahan puitteissa.
Työnantaja ja nuori hakevat tukea yhdessä kunnan sähköisellä hakulomakkeella viimeistään 31.5.2026.
Tuki myönnetään hakemusten saapumisjärjestyksessä.