Uusimaa-päivä kutsuu jo toisen kerran nauttimaan kulttuurista, kohtaamisista ja lähiluonnosta yhdessä.
Poimi keväiset tapahtumaideat ja osallistu Juha Tapion tähdittämään konserttiin Vantaalla tai striimin äärellä torstaina 15. toukokuuta.
Uusimaa-päivä on oiva hetki löytää maakunnan hienous ja laittaa hyvä kiertämään omassa lähiympäristössä, vinkkaa kulttuuriasiantuntija Katriina Rosavaara Uudenmaan liitosta.
Meemikoulu ja kolme muuta keväistä tapahtumaideaa
Uusimaa-päivän tapahtumaideat on suunnattu eri ikäisille osallistujille. Valmiiden materiaalien avulla oman tapahtuman järjestäminen onnistuu jokaiselta. Tapahtumien järjestäjiksi olemme haastaneet esimerkiksi päiväkodit, koulut, yhdistykset ja kirjastot ympäri Uuttamaata.
- Lasten kevätretkillä bongataan Uudenmaan nimikkokukkia ja kevään merkkejä.
- Aikuisten kevätkahveilla juodaan porukalla kahvit kevään ja juhlapäivän kunniaksi.
- Kirjastoissa tutustutaan Uuteenmaahan kirjallisuuden ja kulttuurin kautta.
- Uusimaa-päivänä sukelletaan myös meemien maailmaan ja luodaan omia meemejä Uusimaa-teemalla. Meemikoulu on suunnattu nuorille ja materiaalit suunniteltu niin, että myös opettajien on helppo tarttua aiheeseen.
Yhteinen kevätjuhla Vantaalla Juha Tapion tähdittämänä
Vantaan päivän ikärajaton ilmaiskonsertti on tänä vuonna myös Uusimaa-päivän pääjuhla. Rakastettu laulaja-lauluntekijä Juha Tapio ja Vantaan Viihdeorkesteri Ensemblen esiintyvät yhdessä Tikkurilantorilla 15.5. kello 18.30 alkavassa tapahtumassa, jossa palkitaan myös ansiokkaita uusimaalaisia yhteisöjä. Juhlalähetystä voi seurata myös suorana verkossa.
Tilaisuus toteutetaan monikielisesti ja tulkataan viittomakielelle. Tapahtuman järjestävät Vantaan kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalvelut ja Uudenmaan liitto.
Tutustu ja seuraa:
Verkkosivut: uusimaapaiva.fi
Instagram-tili: @uusimaapaiva
Somessa: #uusimaapäivä
Lisätietoja:
Katriina Rosavaara, kulttuuriasiantuntija,
puh. 040 562 2314