Pornaisten kunta on käynnistänyt tammikuussa hankkeen, jonka tavoitteena on saada kuntaan lisää yrityksiä.
Hankkeeseen on kiinnitetty konsultiksi Patrio Oy Ab, joka hakee Pornaisten profiiliin sopivia yrityksiä ensisijaisesti pääkaupunkiseudulta.
Yritysten suorahakuun kunnilla ei ole yleensä omia resursseja ja tämän vuoksi Pornainen päätti käyttää apuna ulkopuolista konsulttia. Patrio Oy Ab on toteuttanut tuloksekkaasti yrityshakuja kuntiin eri puolilla Suomea.
Yrityshaun konsepti perustuu johdon ja asiantuntijoiden suorahaussa toimiviksi havaittuihin menetelmiin ja se toteutetaan yhteistyössä kunnan johdon kanssa.
Hakua ohjaa johtavista luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista koostuva ohjausryhmä.
Yrittäjille ja sijoittajille sopiva sijainti
Pornainen tarjoaa erinomaiset puitteet yrityksille, jotka arvostavat edullista tonttimaata, osaavaa työvoimaa, sujuvaa ja joustavaa lupaprosessia hyvien liikenneyhteyksien päässä Helsingistä.
Pornainen on hyvä sijoittumispaikka erityisesti logistiikkayrityksille ja tilaa vaativille valmistavan teollisuuden yrityksille. Pornaisilla on yritysystävällisen kunnan maine kunnassa toimivien yritysten piirissä.
Kunta on laajentanut Pornaisten Portin teollisuusaluetta aktiivisella maanhankinnalla.
Tulevina vuosina toteutuvat Fingridin 400 kV:n sähköverkon vahvistaminen ja Gasgridin vetyverkko. Ne tulevat kulkemaan joko Pornaisten Portin läpi tai välittömässä läheisyydessä.
Pornaisten kunta tähtää hiilineutraaliuteen ja hyödyntää uusiutuvaa energiaa kaikissa investointihankkeissaan. Tämä vahvistaa Pornaisten houkuttelevuutta niin kutsutun puhtaan siirtymän yritysten näkökulmasta.
Pornainen jatkaa kuntien välistä yhteistyötä Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus KEUKE Oy:n omistajana ja on osa dynaamista KUUMA-seutua, jonka puitteissa toimivan Helsinki Ring of Industryn toimintaan kunta osallistuu aktiivisesti.
Lisätietoja:
Antti Kuusela, kunnanjohtaja
antti.kuusela@pornainen.fi
p. 040 185 5314