Pornaisten kunnan seurakahvit järjestettiin tiistaina 8. huhtikuuta Yhdistystalo Pytingissä. Tilaisuuden kokosi yhteen kunnan vapaa-aikapalvelut, ja sen tavoitteena oli tuoda kunta ja paikalliset seurat yhteisen pöydän ääreen keskustelemaan ajankohtaisista asioista.
Illan aikana käsiteltiin muun muassa liikuntatilojen vakiovuorojen jakoa sekä kunnan myöntämiä avustuksia. Yksi tilaisuuden pääkohdista oli kunnan uuden tapahtumakalenterin esittely. Kalenteria on odotettu pitkään, ja nyt seurat pääsevät viimein hyödyntämään sitä omien tapahtumiensa näkyvyyden lisäämiseen. Kalenteri on helppokäyttöinen ja löytyy Pornaisten kunnan verkkosivuilta. Seurat sitoutuivat ottamaan kalenterin aktiiviseen käyttöön. Palautteena toivottiin, että kalenteri lisättäisiin kunnan verkkosivujen pikalinkkivalikkoon helpottamaan sen löytymistä.
Seurakahvit tarjosivat paitsi ajankohtaista tietoa, myös mahdollisuuden verkostoitumiseen ja ajatustenvaihtoon. Seurat jakoivat kokemuksiaan, toiveitaan ja haasteitaan – arvokasta tietoa, jonka avulla kunta voi kehittää omaa tukeaan entistä osuvammaksi.
Tilaisuudessa nousi esiin useita kehitysehdotuksia, kuten kunnan edustajien vierailut seurojen toimintaan sekä lyhyiden videoesittelyiden toteuttaminen eri seuroista. Näin kunta voisi tuoda esiin paikallista harrastustoimintaa laajemmin ja tukea seurojen näkyvyyttä.
Erityisen kiinnostavana ideana nousi esiin ehdotus avoimista ja maksuttomista ”höntsä”-vuoroista kaikilla kunnan kouluilla viikonloppuisin. Tämä matalan kynnyksen toiminta edistäisi liikkumista ja hyvinvointia kaikenikäisille sekä tarjoaisi mielekästä tekemistä vapaa-ajalle – samalla hyödyntäen koulujen tiloja, jotka ovat viikonloppuisin usein tyhjillään. Vastaavanlaista toimintaa toteutetaan jo perheliikuntavuorojen muodossa. Kunnan tarjoamat avoimet perheliikuntavuorot ovat olleet erittäin suosittuja.
Keskustelua käytiin myös harrastesetelin uudistamisesta, jotta sen hakeminen olisi jatkossa helpompaa ja saavutettavampaa. Lisäksi nostettiin esiin hyväksi koettuja toimintatapoja, kuten seurojen järjestämät ”kaveripäivät”, jotka houkuttelevat uusia harrastajia mukaan toimintaan.
Seurakahveista saatu palaute oli myönteistä. Tilaisuuksia toivottiin järjestettävän jatkossa 2–3 kertaa vuodessa – sopivina ajankohtina esimerkiksi kevät- ja syyskausien alussa, jolloin tulevia tapahtumia voidaan myös koordinoida yhdessä.
Pornaisten kunta kiittää lämpimästi kaikkia osallistuneita seuroja aktiivisesta mukanaolosta ja arvokkaista kehitysideoista. Yhdessä rakennamme entistä elinvoimaisempaa seuratoimintaa!