Pornaisten kunta käynnisti kesäkuussa 2025 uuden tonttikampanjan, jonka tavoitteena on lisätä asukaslukua ja vahvistaa paikallisten yritysten roolia uusien asukkaiden rakentamishankkeissa.
Kampanjan aikana kunnan omistamien asuintonttien ostajille tarjotaan 5 000 euron arvoinen tuote- tai palvelupaketti, joka koostuu paikallisten yritysten palveluista tai tuotteista. Näin uuden kodin rakentaminen tukee samalla Pornaisten elinvoimaisuutta.
Keskeiset ehdot
Kampanja on voimassa 1.6.–31.12.2025 tai niin kauan kuin erikseen myönnetty määräraha riittää.
Kampanja koskee kunnan omistamia asuintontteja, joiden myyntihinta on yli 20 000 euroa.
Kaupan toteutuessa ostajalle kohdennetaan 5 000 euroa, jolla ostaja voi hankkia tuotteita ja palveluita Pornaisten hankintarenkaassa mukana olevilta yrityksiltä.
Kampanja ei koske yritystontteja eikä yksityisten omistamia tontteja.
Paikallispaketin palvelut tai tuotteet tulee hyödyntää viimeistään 30.6.2026 mennessä.
Tervetuloa Pornaisiin – rakennetaan yhdessä
Tonttikampanjassa korostetaan yhteisöllisyyttä ja luonnonläheisyyttä. Kunta on kerännyt paikallisia tuotteita ja palveluita yrittäjiltä – tarjolla voi olla esimerkiksi rakennusalan ammattilaispalveluja, maansiirtotöitä tai muita rakentamista tukevia palveluja.
Pornaisten kunta kannustaa kaikkia, jotka suunnittelevat uutta kotia rauhallisessa ja viihtyisässä ympäristössä, tutustumaan vapaisiin tontteihin.
Lisätietoja:
Tapani Tapiola, kuntakehitysjohtaja
p. 040 185 8648