Kunnallisesti järjestetty asumislietteiden keräys käynnistyy Pornaisissa 1.3.2026. Kun kunnallisiin lietekuljetuksiin siirrytään, asukkaat eivät enää voi valita vapaasti lietesäiliöidensä tyhjentäjää. Palvelu tilataan Rosk’n Rollilta, joka vastaa urakoinnin laadusta. Muut urakoitsijat eivät myöskään saa siirtymän jälkeen tarjota alueella asumislietteiden käsittelypalveluita.
Rosk´n Rollin kuljetuspäällikkö Mika Toivari kertoo, että osalta Askolan ja Pornaisten asiakkaita odotellaan vielä säiliötietoja. Puuttuvat säiliötiedot voi ilmoittaa sähköisessä asioinnissa web.rosknroll.fi. Lomake täytetään palveluun kirjautumatta.
Toivari muistuttaa asiakkaita myös varautumaan talvikeleihin. Lietesäiliö on hyvä merkitä näkyvästi, jotta se erottuu lumen alta. Talvityhjennyksissä on huolehdittava lisäksi kiinteistölle johtavan ajoväylän kunnossapidosta. Säiliöiden ja putkistojen jäätymistä on syytä tarkkailla.
“Nyt on hyvä hetki tehdä lietesäiliöille myös perusteellisempi tarkastus ja varmistaa, ettei säiliö vuoda, sen kansi on tarkoituksenmukainen ja mahdolliset pinnanmittausanturit on säädetty hälyttämään riittävästi ennakoiden “, Toivari kehottaa.
Tyhjennykset yhdestä numerosta
Lietesäiliön tyhjennyksen voi tilata Rosk’n Rollin nettisivulla rosknroll.fi/liete sekä soittamalla asiakaspalvelunumeroon
020 637 7000.
Eri tyhjennyspalveluvaihtoehtoja on neljä, ja niistä edullisin on säännöllisesti tehtävä vakiotyhjennys. Vakiotyhjennyksen rytmiä voi muuttaa, kunhan muistaa ilmoittaa muutoksesta viimeistään seitsemän arkipäivää ennen haluttua tyhjennysviikkoa. Lisätietoa kunnallisesta lietekeräyksestä, tyhjennysmalleista ja hinnoista löytyy sivulta rosknroll.fi/liete.
Kuva: Rosk´n Roll Oy Ab