Pornaisten kunnanhallitus on päättänyt jatkaa yhteistyötä Askolan kunnan kanssa. Tupatuki-toiminta vakiinnutetaan osaksi Pornaisten kunnan palveluita.
”Tupatuen ansiosta useat yli 75-vuotiaat ovat saaneet turvallista tukea itsenäiseen asumiseen. Hankkeen tavoitteena on ollut kehittää uusi toimintamalli, joka mahdollistaa senioreiden asumisen kotona mahdollisimman pitkään”, kuntakehitysjohtaja Tapani Tapiola aloittaa.
Tupatuki käy asukkaan luona kartoittamassa turvallisuutta, tarjoaa maksuttomia turvalaitteita, jotka myös tarvittaessa asennetaan valmiiksi sekä ohjaa asukkaan sopivien palveluiden piiriin.
”Olemme todella tyytyväisiä siihen, miten hyvin kolmen vuoden kehittämistyö on tuottanut tulosta ja miten myönteistä palautetta sekä kiinnostusta se on saanut osakseen eri tahoilta. Voimme suositella mallia myös muille kunnille”, Tapiola jatkaa.
”Erityisen tyytyväinen olen myös Pornaisten kunnan päättäjiin siitä, että he rohkeasti uskalsivat lähteä vakiinnuttamaan mallia”, hän hymyilee.
Yhdessä tekemällä tuloksia
Tupatuki ei olisi menestys ilman projektikoordinaattori Maria Ainolaa ja vapaaehtoisia, jotka tekevät arvokasta työtä ikäihmisten tukemiseksi.
”Kiitos kuuluu kaikille vapaaehtoisille, jotka ovat sydämellään mukana auttamassa meidän senioreitamme. Ilman teitä tämä ei olisi mahdollista”, Tapiola ja hankkeen projektikoordinaattori Maria Ainola kertovat yhteistuumin.
”Erityiskiitoksen ansaitsee myös Maria, jonka lämmin ja osaava hankkeen vetäminen on auttanut Tupatukea menestymään”, Tapiola toteaa loppuun ja kertoo Ainolan työpanoksen näkyvän suoraan ikäihmisten arjessa.
Tupatuki on saanut Pornaisissa kiitosta niin ikäihmisiltä kuin heidän läheisiltään. Palvelu on tuottanut konkreettisia tuloksia ja moni Pornaisissa asuva ikäihminen on saanut kaivattua tukea kotona asumiseen.
Kuntalaiset voivat jatkossakin luottaa siihen, että Tupatuki on matalan kynnyksen palvelu, joka tukee turvallista ja itsenäistä kotona asumista.
Lisätietoja:
Tapani Tapiola, kuntakehitysjohtaja
tapani.tapiola@pornainen.fi
p. 040 185 8648
Maria Ainola, projektikoordinaattori
maria.ainola@pornainen.fi
p. 040 6301647