Teknisen lautakunnan päätöstiedote 3.2.2026

Pornaisten tekninen lautakunta kokoontui 3.2.2026. Kokouksessa tehtiin useita päätöksiä, joilla on vaikutusta kunnan palveluihin, ympäristöön ja arjen toimivuuteen. Alla yhteenveto kuntalaisten kannalta keskeisistä asioista.

Portin teollisuusalueelle rakennetaan paineenkorottamo

Lautakunta hyväksyi Portin alueelle rakennettavan paineenkorottamon suunnitelmat. Portin teollisuusalueen vedenpaine on poikennut muista kunnan alueista, ja uuden paineenkorottamon avulla varmistetaan riittävä ja tasainen vedenpaine kaikille alueen toimijoille. Hankkeeseen on varattu vuoden 2026 talousarviossa 100 000 euroa.

Skeittipuisto kunnostetaan ja valaistusta parannetaan

Lautakunta hyväksyi skeittipuiston saneerauksen suunnitelmat. Suunnitelma sisältää nykyisen skeittipuiston kunnostamisen sekä valaistuksen parantamisen. Hankkeeseen on varattu vuoden 2026 talousarviossa 120 000 euroa.

Teknisen toimialan vuoden 2026 käyttösuunnitelma hyväksyttiin

Lautakunta vahvisti teknisen toimialan vuoden 2026 käyttösuunnitelman. Käyttösuunnitelma perustuu valtuuston hyväksymään talousarvioon ja ohjaa teknisen toimialan toimintaa kuluvan vuoden aikana.

Muut esille nousseet asiat

Kokouksessa keskusteltiin lisäksi muun muassa Yhtenäiskoulun uudistamisen aikataulusta, vanhan puhdistamorakennuksen tulevaisuudesta, kiertoliittymän taideteoksesta sekä kevyen liikenteen katuvaloista ja esteettömän luontopolun opasteista.