Kirkkotien kiertoliittymän kehittäminen jatkuu ilman taideteosta

Kirkkotien kiertoliittymän kehittäminen jatkuu ilman taideteosta

Pornaisten kunnan Kirkkotien kiertoliittymään suunniteltu taideteos Kotiinpaluu jää toteuttamatta. Asiasta päätettiin eilen, kun projektin ohjausryhmä piti viimeisen kokouksensa. Taiteilija Jenna Seppänen ilmoitti, ettei hän voi toteuttaa teosta.

Ohjausryhmä pahoittelee tilannetta. Kotiinpaluu olisi ollut visuaalisesti ja sisällöllisesti luonteva osa Kirkkotien katukuvaa.

Kiertoliittymän kehittäminen siirtyy nyt kunnan tekniselle toimialalle, jolle annettiin vapaat kädet ideointiin ja toteutukseen. Kehittämiselle ei asetettu reunaehtoja eikä aikataulua.

Lisätietoja:

Antti Kuusela, kunnanjohtaja

antti.kuusela@pornainen.fi

p. 040 185 5314

Vanhustenviikon juhla kokoaa Mäntsälän ja Pornaisten ikäihmiset Pornaisiin

Vanhustenviikon juhla kokoaa Mäntsälän ja Pornaisten ikäihmiset Pornaisiin

Pornaisten ja Mäntsälän ikäihmiset kokoontuvat perjantaina 10. lokakuuta Pornaisten seurakuntakeskukseen viettämään vanhustenviikon juhlaa. Teemalla ”Onni asuu yhteisössä” järjestettävä tilaisuus tarjoaa musiikkia, puheita, yhteistä tekemistä ja mahdollisuuden tavata tuttuja sekä uusia ystäviä.

Perjantaina 10.10.2025 klo 10–13
Pornaisten seurakuntakeskuksen juhlasali, Kirkkopolku 4

Ohjelma alkaa Marttojen kahvitarjoilulla kello 10. Päivän pääpuheenvuoron pitää Sirkka-Liisa Kivelä, yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri, professori emerita ja tietokirjailija. Puheessaan Vanhenemisen laajat näköalat hän tarkastelee ikääntymistä elämän syvällisenä ja merkityksellisenä vaiheena, jossa korostuvat muistelun voima, yhteisön tuki ja ikäihmisten rooli kulttuurin siirtäjinä.

Tilaisuuden juontaa kunnanhallituksen puheenjohtaja Liljan-Kukka Runolinna. Ohjelmassa on musiikkia, runonlausuntaa, taukojumppaa sekä kunnan ja seurakunnan tervehdyksiä.

Ohjelma:

  • 10.00 Kahvitarjoilu – Pornaisten Martat
  • 11.00 Avaus & ikäihmisten neuvoston esittely
  • 11.10 Kunnan tervehdys –  Kunnanjohtaja Antti Kuusela
  • 11.25 Musiikkia –  Kanttori Jorma Martikainen
  • 11.40 Juhlapuhe – Professori emerita, lääkäri ja tietokirjailija Sirkka-Liisa Kivelä
  • 12.10 Taukojumppa – Raimo Kantanen
  • 12.20 Runonlausunta – Jukka Salonen
  • 12.30 Seniorikoordinaattorin terveiset – Seniorikoordinaattori Maria Ainola
  • 12.35 Kirkkoherran tervehdys – Kirkkoherra Mervi Rosnell
  • 12.45 Päätös

Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Lämpimästi tervetuloa!

Lisätietoja:
Maria Ainola, seniorikoordinaattori (Tupatuki-toiminta)
p. 040 630 1647
maria.ainola@pornainen.fi

Keski-Uudenmaan työllisyysalue alkaa myöntää starttirahaa uudelleen

Keski-Uudenmaan työllisyysalue alkaa myöntää starttirahaa uudelleen

Keski-Uudenmaan työllisyysalue käynnistää 12.8.2025 uudelleen starttirahan myöntämisen.

Harkinnanvaraisten avustusten mahdolliset myönteiset päätökset koskevat vain starttirahaa. Määrärahatilanteestamme johtuen emme toistaiseksi myönnä muita avustuksia, kuten palkkatukea, harkinnanvaraista kulukorvausta tai työolosuhteiden järjestelytukea.

Starttirahaa voivat hakea kaikki Keski-Uudenmaan TE-palveluiden asiakkaat 12.8.2025 alkaen. Viestimme erikseen muuttuneesta tilanteesta myös niille Keski-Uudenmaan TE-palveluiden asiakkaille, joille on maalis-heinäkuun aikana tehty kielteiset päätökset starttirahasta määrärahasyistä. Päätöksiä ei tehdä takautuvasti, mutta aiemmat hakijat voivat jättää työllisyysalueelle uuden hakemuksen.

Taloudellisen avustusten myöntäminen keskeytettiin huhtikuussa 

Keski-Uudenmaan työllisyysalueen harkinnanvaraisiin avustuksiin vuodelle 2025 varatut määrärahat loppuivat muun muassa valtiolta työllisyysalueille siirtyneiden vuoden 2024 kustannusten ja palveluvelan, alkuvuonna 2025 tehtyjen avustuspäätösten ja työllisyysalueelle kohdistuvan ylimääräisen maksuosuuden johdosta keväällä 2025. 

Työllisyysalue keskeytti harkinnanvaraisten taloudellisten avustusten myöntämisen 15. huhtikuuta 2025 johtokunnan päätöksellä. 

Lue lisää starttirahan hakemisesta: Starttiraha – Palvelu Keski-Uudenmaan työllisyysalue – Palvelut – Työmarkkinatori

Lisätietoja antavat: 

palvelupäällikkö 
Varpu Siivonen 
varpu.siivonen@keskiuudenmaantepalvelut.fi 
+358403151810  

viestinnän erityisasiantuntija 
Paula Larjo 
paula.larjo@keskiuudenmaantepalvelut.fi 
+358403153833 

Keski-Uudenmaan työllisyysalueen muodostavat Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen ja Tuusula. Työllisyysalueen vastuukuntana toimii Järvenpään kaupunki. Keski-Uudenmaan työllisyysalue tuottaa alueen kuntalaisille aiemmin valtion vastuulla olleet TE-palvelut.

Kuvakisa: Miksi Pornaisissa on hyvä asua?

Kuvakisa: Miksi Pornaisissa on hyvä asua?

Pornainen on meille jokaiselle erityinen paikka – mutta mikä tekee siitä juuri sinulle hyvän paikan asua? Kutsumme kaikki Pornaisissa asuvat mukaan kertomaan sen kuvalla.

Kilpailun teema on Miksi Pornaisissa on hyvä asua? Kuva voi olla lempipaikkasi, kaunis maisema tai arkinen onnenhetki – hetki, joka kertoo, mikä tekee Pornaisesta kodin.

Kilpailu on käynnissä 16.7.–30.9.2025.

Näin osallistut

  1. Ota tai valitse teemaan sopiva kuva.
  2. Lähetä kuva jpg- tai png-tiedostona sähköpostitse osoitteeseen viestinta@pornainen.fi.
  3. Liitä mukaan seuraavat tiedot:
    • Kuvaajan nimi
    • Lyhyt kuvateksti
    • Luvat kuvassa esiintyviltä täysi-ikäisiltä henkilöiltä
    • Alaikäisten kuvien osalta huoltajan lupa, jos kuvassa esiintyy alaikäisiä.

Palkinnot

Kolme parasta kuvaa palkitaan. Palkinnot jaetaan 1.10.2025:

  • 1. sija 200 euron arvoinen pihasuunnittelulahjakortti (Pihamaina Oy)
  • 2. sija 25 euron arvoinen Design by Sanna -lahjakortti (Sannatuote Art Design)
  • 3. sija Paikallinen 500g hunajapurkki (Luontotarhurin hunaja)

Osallistumalla kilpailuun kuvaaja antaa Pornaisten kunnalle oikeuden julkaista kuvan ja siihen liittyvän kuvauksen kunnan viestinnässä (verkkosivut, sosiaalinen media, painotuotteet) kilpailun yhteydessä sekä myöhemmin kotiseutuhenkisessä käytössä. Kuvaajan nimi mainitaan aina, kun kuvaa käytetään.

Lisätietoja:

Annu Kovalainen, viestintä- ja markkinointisuunnittelija
annu.kovalainen@pornainen.fi
p. 040 174 5027

Tarkista vapaa-ajan asuntosi paloturvallisuus – itsearviointi on käynnissä nyt Keski-Uudenmaan alueella 

Tarkista vapaa-ajan asuntosi paloturvallisuus – itsearviointi on käynnissä nyt Keski-Uudenmaan alueella 

Ingressi: Keski-Uudenmaan pelastuslaitos on käynnistänyt vapaa-ajan asuntojen paloturvallisuuden itsearvioinnin. Itsearvioinnin tavoitteena on auttaa mökkiläisiä tunnistamaan ja ehkäisemään paloturvallisuusriskejä erityisesti syrjäisillä alueilla, joille avun saaminen voi kestää.
 
Keski-Uudenmaan pelastuslaitos on käynnistänyt vapaa-ajan asuntojen paloturvallisuuden itsearvioinnin [JS1] alueellaan. Yli 400 kiinteistönomistajalle on lähetetty saatekirje, jossa heitä ohjataan täyttämään sähköinen Webropol-itsearviointikysely, joka on saatavilla pelastuslaitoksen verkkosivuilla. Kysely on saatekirjeen saaneille pakollinen. Velvollisuus perustuu pelastuslakiin (379/2011).

Miksi itsearviointi on tärkeää?
Vapaa-ajan asunnot, kuten kesämökit, sijaitsevat usein syrjäisillä alueilla, joihin avun saapuminen voi kestää pitkään. Siksi on tärkeää, että vapaa-ajan asuntojen paloturvallisuus on kunnossa ja jokainen osaa ehkäistä häiriö- ja vaaratilanteita.
Paloturvallisuuden itsearviointilomake tukee tätä tavoitetta: se auttaa tunnistamaan mahdolliset turvallisuuspuutteet ja korjaamaan ne ajoissa. Lomake toimii myös neuvovana työkaluna, sillä jokainen kysymys sisältää ohjeistuksen siitä, miten paloturvallisuus tulisi kiinteistöllä huomioida. Toimintaohjeet löytyvät siis kätevästi yhdestä paikasta.

Pelastuslaitos hyödyntää vastauksia alueellisen paloturvallisuuden parantamisessa
Keski-Uudenmaan pelastuslaitos hyödyntää itsearviointilomakkeen vastauksia alueellisen paloturvallisuuden kehittämisessä. Vastaukset analysoidaan ja niiden pohjalta suunnitellaan ja kohdennetaan turvallisuusviestintää tuleville vuosille.
Itsearviointilomaketta on kiitetty erityisesti sen helppokäyttöisyydestä sekä konkreettisista ideoista oman kiinteistön paloturvallisuuden parantamiseen. Kyselyyn on lisäksi sisällytetty ajankohtaista tietoa muun muassa varautumisesta sekä palovaroittimia koskevista säädösmuutoksista.

Arvioi vapaa-ajan asuntosi paloturvallisuus nyt
Sähköinen paloturvallisuuden itsearviointilomake on saatavilla Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen verkkosivuilla[JS2] .
Jos et ole saanut saatekirjettä, mutta haluat arvioida vapaa-ajan asuntosi paloturvallisuuden, voit hyödyntää lomaketta itsearvioinnin apuna. Tällöin lomaketta ei tarvitse lähettää.
Paperisen tai ruotsinkielisen lomakkeen voi tilata sähköpostitse osoitteesta pela.itsearviointi(at)vakehyva.fi
Lisää mökkiturvallisuudesta voit lukea artikkelista ”Turvallisesti mökillä – mökkeilijän muistilista[JS3] .
 
Seuraa Keski-Uudenmaan pelastuslaitosta sosiaalisessa mediassa:
Facebook: @keskiuudenmaanpelastuslaitos
Instagram @kupelastuslaitos
Threads: @kupelastuslaitos
Bluesky: @kupelastuslaitos.bsky.social
LinkedIn: Keski-Uudenmaan pelastuslaitos

 [JS1]https://pelastustoimi.fi/keski-uusimaa/palvelut/valvontatoiminta#osio2
 [JS2]https://pelastustoimi.fi/keski-uusimaa/palvelut/valvontatoiminta#osio2
 [JS3] https://pelastustoimi.fi/-/turvallisesti-mokilla-mokkeilijan-muistilista

Pornaisten uusi tonttikampanja tukee paikallisuutta ja kutsuu rakentamaan yhteisöä

Pornaisten uusi tonttikampanja tukee paikallisuutta ja kutsuu rakentamaan yhteisöä

Pornaisten kunta käynnisti kesäkuussa 2025 uuden tonttikampanjan, jonka tavoitteena on lisätä asukaslukua ja vahvistaa paikallisten yritysten roolia uusien asukkaiden rakentamishankkeissa.

Kampanjan aikana kunnan omistamien asuintonttien ostajille tarjotaan 5 000 euron arvoinen tuote- tai palvelupaketti, joka koostuu paikallisten yritysten palveluista tai tuotteista. Näin uuden kodin rakentaminen tukee samalla Pornaisten elinvoimaisuutta.

Keskeiset ehdot

Kampanja on voimassa 1.6.–31.12.2025 tai niin kauan kuin erikseen myönnetty määräraha riittää.

Kampanja koskee kunnan omistamia asuintontteja, joiden myyntihinta on yli 20 000 euroa.

Kaupan toteutuessa ostajalle kohdennetaan 5 000 euroa, jolla ostaja voi hankkia tuotteita ja palveluita Pornaisten hankintarenkaassa mukana olevilta yrityksiltä.

Kampanja ei koske yritystontteja eikä yksityisten omistamia tontteja.

Paikallispaketin palvelut tai tuotteet tulee hyödyntää viimeistään 30.6.2026 mennessä.

Tervetuloa Pornaisiin – rakennetaan yhdessä

Tonttikampanjassa korostetaan yhteisöllisyyttä ja luonnonläheisyyttä. Kunta on kerännyt paikallisia tuotteita ja palveluita yrittäjiltä – tarjolla voi olla esimerkiksi rakennusalan ammattilaispalveluja, maansiirtotöitä tai muita rakentamista tukevia palveluja.

Pornaisten kunta kannustaa kaikkia, jotka suunnittelevat uutta kotia rauhallisessa ja viihtyisässä ympäristössä, tutustumaan vapaisiin tontteihin.

Siirry katsomaan tontteja

Lisätietoja:

Tapani Tapiola, kuntakehitysjohtaja

p.  040 185 8648

tapani.tapiola@pornainen.fi

Mustijoen melontareitti on nyt uudistettu

Mustijoen melontareitti on nyt uudistettu

Mustijoki virtaa Mäntsälästä Pornaisten kautta Porvooseen ja matkaa latvavesiltä merelle kertyy noin 65 kilometriä.

Joki on ollut melontaharrastajien käytössä aiemminkin, mutta nyt joki on uudistettu tarjoamaan paremman melontakokemuksen rantautumispaikkoja parantamalla sekä viestintää kehittämällä.

Mustijoen melontareitti tarjoaa oivallisen luonnonläheisen irtioton arjesta aivan pääkaupunkiseudun läheisyydessä. Koko joen melontaan on hyvä varata aikaa kaksi päivää kajakilla meloen ja kolme päivää aikaa kanootilla meloen. Joen varrella on yli 20 koskea, joista noin seitsemän koskea on laskettavissa taitavan melojan toimesta. Muuten kosket pitää ohittaa rannan kautta ja juuri ohitusten helpottamiseksi on nyt tehty paljon parannustöitä. Rantautumispaikkojen ja ohitusreittien maanomistajien kanssa on myös sovittu käyttölupa ja kohteet on hyvin merkitty.

Mustijoki tarjoaa myös useita eri mittaisia päiväretkiosuuksia. Melomaan voi lähteä siten vaikka yhdeksi päiväksi tai puoleksi päiväksi. Joen varrella on myös poikkeuksellisen paljon palveluita. Majoittua voi melontaretkellä vaikka lakanoiden välissä tai teltassa tulipaikan ääressä. Myös kaupat ja kahvilat ovat tärkeä tuki melojalle ja niitä on etenkin Mäntsälän ja Pornaisten alueella sopivasti.

Uusi Luontoon.fi tuo kaikki melontareitit saman portaalin alle

Metsähallitus on avannut uuden Luontoon.fi -palvelun aktivoimaan kansalaisia liikkumaan luonnossa. Palvelusta löytyy nyt periaatteessa kaikki Suomen ulkoilureitit, joita kunnat voivat viestiä Lipas-tietokannan kautta. Käytännössä melontareittien osalta viestintätyö on vasta alkanut ja Mustijoen melontareitti toimii mallireittinä Suomessa kaikille melontareittien kehittäjille. Pääset tutustumaan Mustijoen melontareitin tietoihin palvelussa.

Mustijoen merkityt rantautumispaikat ja koskien varoitusmerkit tarjoavat melonnan harrastajille turvallisen ja laadukkaan virkistyskohteen. Kunnat haluavat kiittää kaikkia melontareitin varrella olevia maanomistajia, joiden kanssa lupa rantautumiseen ja reitin kehittämiseen on sovittu. Harva joki Suomessa on varmistettu sopimuksin näin laajasti ja kunnat ovat sopineet myös melontareitin ylläpidosta ja huollosta Koillisväylän tuki yhdistyksen kanssa.

Reitin vetovoimatekijät

Mustijoki on läpi vuoden runsasvetinen ja helposti melottava. Vaikka moni koskista ei ole laskukelpoinen, on koskikohteet jo itsessään nähtävyyksiä. Moni viettää aikaa vaikkapa Lahankoskella maisemia ja myllyrakenteita ihaillen. Kallioinen Itälänkoski on myös paikallisten suosiossa ulkoilupaikkana. Mäntsälässä kesäisin avoinna oleva Alikartano esittelee kuuluisen tutkimusmatkailijan Adolf Erik Nordenskiöldin historiaa Nummisissa sekä tietoa ja tarinoita tutkimusretkistä. Mäntsälän Lukkokosken ympäristön on juuri valmistunut mukava luontopolku koskiympäristöä hyödyntäen.

Melontakaluston vuokraus on tärkeä tuki harrastamiseen

Mustijoella on jopa neljä yritystä, jotka tarjoavat kanootteja ja kajakkeja vuokralle. Kotoluonto Pornaisten Laukkoskella on aivan joen rannalla ja sieltä käsin voi tehdä vaikkapa päiväretken Pornaisten keskustaan ja takaisin. Kotoluonto vuokraa kanootteja ja kajakkeja. Mäntsälässä Nummisten kylässä vanhassa kyläkoulussa sijaitseva Kuohuvirran kartano vuokraa kanootteja myös aivan joen rannassa Nummistenkoskella. Nummistenkosken ja Halkiankosken väli on yksi reitin parhaimmista päiväretkikohteista ja edestakainen pituus on 9 km.

Vega Adventure pystyy toimittamaan kajakkeja ja kanootteja eri paikkoihin, erityisesti Alikartanon rantaan Hedda Noora kahvilan luokse. Joen pohjoisosassa Soukkiossa tukikohtaa pitää Elämyksen taika yritys ja kanoottien vuokrauksen lisäksi se tarjoaa suosittuja jokamies-melontaretkiä. Kaikki yritykset tarjoavat opastettuja melontaretkiä tilauksesta.

Melontakaluston vuokraus Mäntsälässä:

www.elamyksentaika.fi

www.sparticus.fi (Kuohuvirran kartano)

www.vegaadventure.fi

Pornainen:

www.kotoluonto.fi

Reitin kehittäminen

Koillisväylän tuki ry on perustettu ylläpitämään ja kehittämään Mustijoen melontareittiä. Ylläpito- ja kehitystyötä tehdään vuosittain kuntien antamalla pienellä tukisummalla. Siten rantautumispaikat kehittyvät vuosi vuodelta. Ylläpito- ja huoltotyöhön kuuluu mm. rantautumispaikkojen ja ohitusreittien niitto kolme kertaa vuodessa ja tarpeen tullen tehdään muitakin huoltotöitä. Jos käyttäjät havaitsevat joella sään ym. aiheuttamia haasteita, voi Luontoon.fi-sivujen sähköpostin kautta ilmoittaa akuuteista huoltotarpeista.

Lisätietoja:

Antti Tähkäpää, reittivastaava, Koillisväylän tuki ry

p. 040 5509318

antti.tahkapaa@outlook.com

Tutustu melontareitteihin täältä

Ruoka-avun alueellinen yhteistyö jatkuu Keski-Uudellamaalla

Ruoka-avun alueellinen yhteistyö jatkuu Keski-Uudellamaalla

Keski-Uudenmaan alueella vuonna 2024 käynnistetty ruoka-avun hankeyhteistyö saa jatkoa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on myöntänyt alueelle 213 800 euroa valtionavustusta vuosille 2025–2026. Rahoituksen turvin ruoka-aputoimintaa kehitetään edelleen yhteistyössä kuntien, hyvinvointialueen, seurakuntien ja järjestöjen kanssa.

Tuusulan kunta haki valtionavustusta yhteistyössä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Mäntsälän ja Pornaisten kanssa. Avustuksesta 181 000 euroa ohjataan suoraan 14 osatoteuttajalle, jotka vastaavat ruoka-avun käytännön toteutuksesta. Tuki kattaa muun muassa elintarvikkeiden kuljetus-, varastointi- ja jakelukustannuksia sekä yhteisöllisten ruokailujen järjestämistä.

Tuusula vastaa koordinoinnista

Tuusulan kunta jatkaa hankkeen hallinnoijana ja koordinaattorina. Hankekoordinaattori kokoaa alueen toimijat yhteen, edistää tiedonkulkua ja vahvistaa yhteistyötä. Koordinointi rahoitetaan puoliksi valtionavustuksella, puoliksi kuntien ja Keusoten omarahoituksella.

Yhteistyöllä hyvinvointia ja osallisuutta

Ruoka-apu on osa laajempaa hyvinvointityötä. Hankkeessa lisätään ruoka-apua saavien tietoisuutta palveluista ja tuetaan heidän osallisuuttaan. Toiminta tarjoaa myös mahdollisuuksia vapaaehtoistyöhön ja työllistymistä edistäviin tehtäviin.

Hankkeessa vahvistetaan verkostomaista yhteistyötä ja kehitetään alueellista logistiikkamallia. Ruoka-aputoimijoita tuetaan taloudellisesti ja toiminnallisesti, ja heidän osaamistaan vahvistetaan erityisesti ruokaturvallisuuden ja vastuullisen kohtaamisen osalta.

Hävikki hyötykäyttöön

Ruoka-avussa hyödynnetään hävikkiruokaa, joita ohjataan ihmisten ravinnoksi monin tavoin. Hankkeen myötä Tuusulassa ja Järvenpäässä hyödynnetään jo koulujen linjastohävikkiä ruoka-avussa, kuten yhteisöllisissä ruokailuissa.

Toimintaa koordinoi Yhdessä katettu -verkosto, jonka logistiikkakeskus mahdollistaa hävikkiruoan tehokkaan hyödyntämisen. Myös Mäntsälässä on aloitettu kokeilu koulujen ylijäämäruoan lahjoittamisesta ruoka-apuun.

Ruoka-aputoiminnan tunnuslukuja vuodelta 2024

  • 12 ruoka-aputoimijaa sai rahoitusta valtionavustushankkeesta Keski-Uudellamaalla.
  • Toimijat järjestivät yhteensä 3 421 ruoka-aputilaisuutta.
  • Tilaisuuksissa kirjattiin kaikkiaan 329 722 käyntikertaa.
  • Ruoka-apuna jaettiin 366 677 ruokakassia tai jakoerää sekä 46 297 ruoka-annosta.
  • Ruoka-aputoimintaa hoitaneet henkilöt tekivät 4 453 tuntia pääosin vapaaehtoistyötä.

Lisäksi kahdeksan toimijaa ilmoitti hyödyntäneensä hävikkiruokaa yhteensä 11,9 miljoonaa kiloa, mikä vastaa yli 238 000 kiloa viikossa. Tuusulan kunnan ruokapalveluista ohjattiin syys–joulukuussa ruoka-aputoimijoille 882 kiloa linjastohävikkiä.

Ruoka-aputoiminnan yhteydessä tarjottiin myös monipuolista tukea ja toimintaa, esimerkiksi:

  • keskusteluapua, vertaistukea ja neuvontaa
  • aineellista apua, kuten vaatteita ja tavaroitamahdollisuuksia ajanviettoon ja yhteisölliseen toimintaan
  • tietoa palveluista ja lomakkeiden täyttöapua
  • pääsyä internetiin.

Vuoden aikana järjestettiin lisäksi osallisuutta ja yhteisöllisyyttä vahvistavaa toimintaa, kuten retkiä, tapahtumia, yhteistä ruoanlaittoa ja ruokailua, tavara-avun jakoa, kielikerhoja sekä vuoden 2024 yhteinen joulujuhla.

Ruoka-aputoiminta tarjoaa paitsi konkreettista apua myös mahdollisuuksia osallistumiseen, vapaaehtoistyöhön ja työllistymistä edistäviin toimiin.

Mistä ruoka-apua saa?

Ajankohtaiset tiedot ruoka-avusta löytyvät paikkakuntakohtaisella haulla osoitteesta ruoka-apu.fi. Sivusto palvelee sekä ruoka-apua tarvitsevia että toimijoita. Osa toimijoista tiedottaa myös omilla internetsivuillaan ja esimerkiksi Facebookissa.

Lisätietoja (21.7. alkaen):

Henna Kärki, hankekoordinaattori

henna.karki@tuusula.fi

p. 040 314 3080

Tiedote osallistuvan budjetoinnin äänestystuloksesta 2025

Tiedote osallistuvan budjetoinnin äänestystuloksesta 2025

Kunnan osallistuvan budjetoinnin äänestys järjestettiin 5.–31.5.2025 ja kaiken kaikkiaan siihen osallistui 509 äänestäjää. Äänestysvilkkaus nousi viime vuodesta ollen yli 10% kunnan asukaslukuun nähden.Kunnan johtoryhmä on käynyt äänestyksen tuloksen läpi ja päätti sen pohjalta valita toteutettavaksi seuraavat, eniten ääniä saaneet ideat, jotka mahtuvat käytettävissä olevaan 20 000 euron määrärahaan.

Eniten kannatusta sai Willa Mustijoen Venetsialaiset 58%:n ääniosuudella (toteutukseen 3000 €). Venetsialaiset ovat osallistujille maksuton hyvän mielen tapahtuma, joka oli viime vuonna yleisömenestys. Tänä vuonna ehdotuksen tekijä haluaisi siirtää Venetsialaiset lähemmäksi kunnan keskustaa ja kuntalaisia.

Toiseksi suosituin idea Joulukatu sai 45%:n kannatuksen ja siihen on varattu 5000 €:n budjetti. Ehdotuksen tavoitteena on, että Kirkkotielle asennetaan pysyvät jouluvalot. Valojen sytyttämisen yhteydessä toteutetaan joulutapahtuma alueen yrittäjien ja yhdistysten kanssa. Ohjelma suunnitellaan kaikenikäisille ja perinteisten jouluisten teemojen lisäksi tapahtuman voisi mahdollisuuksien mukaan kruunata telttasauna.

Kaksipyöräisten korjauspaja nuorille saavutti 39%:n kannatuksen ja se pyritään toteuttamaan kunnan omana toimintana kevätlukukauden päätyttyä 2026. Korjauspaja pitää sisällään pienimuotoisen mopojen ja polkupyörien fiksausmahdollisuutta tarjoavan pajan nuorille. Avoinna 1–2 kertaa viikossa.

Hietasen kesäfestarit sai äänestyksessä noin 32%:n kannatuksen. Mikäli tapahtuman ehdottaja onnistuu kokoamaan valmisteluryhmän ja ohjelman, se toteutetaan 5000 €:n budjetilla loppukesällä Hietasen rannalla. Ilta päättyisi ilotulitukseen. Tapahtuma tarjoaisi mahdollisuuden alueen bändeille esiintymiseen ja loppuiltaan varattaisiin jo suosiota niittänyt esiintyjä.

Osallistuvan budjetoinnin määrärahan puitteisiin mahtui myös viidenneksi eniten ääniä saanut Kunnan ravintolapäivä (29% äänistä), joka pyritään järjestämään alkusyksyllä. Kunta kohdentaa tapahtumaan 2000€:n määrärahan, jota voi käyttää esimerkiksi järjestelykustannuksiin. Tapahtumassa kuntalaiset voivat myydä ruokia ja juomia – matalalla kynnyksellä. Ravintolapäivän ideana on, että kuka tahansa kuntalainen voi perustaa yhden päivän ajaksi kahvilan tai ravintolan itse valitsemaansa paikkaan.

Tapahtumat vaativat tarkempaa suunnittelua ja sopimista. Kunnan rooli on ensisijaisesti tapahtumien rahoittaminen osallistuvan budjetoinnin määrärahan puitteissa. Kunta pyytää ideoiden esittäjiä laittamaan tapaamispyynnön kesäkuun loppuun mennessä osoitteeseen kunta@pornainen.fi käytännön toteutukseen liittyen.

Strömborgska skolan voittoon Kierrätysexpertit-kisassa

Strömborgska skolan voittoon Kierrätysexpertit-kisassa

Rosk’n Rollin vuotuinen nelosluokkalaisille järjestämä kierrätysaiheinen kilpailu on ratkennut. Itä-Uudenmaan taitavimmat ja nopeimmat kierrätysosaajat tulevat tänä vuonna Porvoon Strömborgska skolanista.

Vauhtia riitti Peipon koulun 4B-luokan joukkueella. Emma Uustalon johdolla Saima Ravantti ja Monika Kolehmainen kiirehtivät rastilta seuraavaan.

”Jeeeeeeee!” Riemu ei meinaa ottaa loppuakseen, kun Rosk’n Rollin ympäristökouluttaja Johanna Lindholm paljastaa vuoden 2025 Kierrätysexpertti-kilpailun voittajajoukkueen nimen. Ilohuudahduksen takaa löytyvät Emil Klavér, Nea Melén ja Oscar Wikgren Strömborgska skolanista.

Klassiseen ”Miltä nyt tuntuu” -kysymykseen kolmikolta löytyy tyhjentävä vastaus: ”Aivan huippuhyvältä!”. Mutta pakitetaanpas hieman.

Kierrätysexpertit on Rosk’n Rollin järjestämä kaksiosainen kierrätysaiheinen kilpailu, joka on suunnattu nelosluokkalaisille. Kisan ensimmäisessä vaiheessa Rosk’n Rollin ympäristökouluttaja pitää luokalle oppitunnin, jonka jälkeen kerrytettyä tietämystä mitataan mobiilipelin muodossa.

”Osa opettajista on myös käyttänyt opetuskansiotamme Otto ja Ronja kierrättää ympäristökasvatuksen oppitunneilla”, Lindholm sanoo. ”On mukava huomata, että monessa luokassa osataan lajitella hyvin ja tunnetaan kierrätyksen perusidea.”

Osaavat oppilaat

Kotikenttäedulla Pornaisten Parkkojan koulua edustivat Sami Niemelä (vas.), Eeli Koponen ja Roni Kippilä.

Pornaisten jäteasemalla pidettävään finaaliin ylsivät tänä vuonna joukkue Strömborgska skolanista ja kaksi joukkuetta Peipon koulusta, molemmat Porvoosta. Kotikenttäedulla omaa kotikuntaa edustivat finaalissa joukkueet Parkkojan koulusta sekä Pornaisten Yhtenäiskoulusta.

”Itä-Uudellamaalla alkukarsinta oli tiukka ja tasainen. Finaaliin pääsy vaati kovat pisteet”, Johanna Lindholm kertoo.

Toisin sanoen viisi kierrätystietoa uhkuvaa kolmikkoa taisteli vuoden Kierrätysexpertit-kisan voitosta Pornaisten jäteasemalla. Jäteasema monipuolisena kierrätys- ja vastaanottopisteenä onkin luonnollinen kisapaikka kierrätysaiheiselle kilpailulle.

Nämä faktat olivat kisailevilla joukkueilla tiedossa, ja aika monelle oppilaista myös jäteasemamiljöö oli entuudestaan tuttu.

”On tullut käytyä”

Peipon koulun 4C-luokan Plamedy Umutoni, Saaga Pekkala ja Noel Lindberg vaarallisen jätteen tehtävän parissa.

”Kyllä täällä on tullut käytyä”, toteaa Roni Kippilä Parkkojan koulun joukkueesta.

Strömborgska skolanin Oscar Wikgrenille jäteasema on niin ikään tuttu paikka: hän on vienyt isänsä kanssa kuormia Porvoon asemalle. Eniten häntä on yllättänyt, että niin monia jätteitä saa tuoda jäteasemalle maksutta.

Strömborgskan ykkössija ei kuitenkaan irronnut helpolla, vaikka jäteasematuntemusta löytyikin. Rasteja oli yhteensä kuusi, eli lajitteluosaamisessa ja vauhdinpidossa ei saanut hellittää hetkeksikään. Kaikista joukkueista oli haastajiksi, ihan kalkkiviivoille asti.

”Meillä meni tosi paljon aikaa ensimmäisessä tehtävässä”, harmittelee Eeli Koponen Parkkojan koulusta.

”Rasti, jossa piti lajitella lasia, oli vaikea”, sanoo Noel Lindberg Peipon koulun 4C-luokan hienosti kisanneesta joukkueesta.

Jännitys huipentui voittoon

Kisan voittava konsepti oli Strömborgska skolanin Nea Melénin sanoin helppo: ”Lajitellaan muovit muoviin ja kartongit kartonkiin, se on siinä.” Kuvassa Nean kanssa joukkuetoverit Oscar Wikgren (keskellä) ja Emil Klavér.

Strömborgskan Nea Melénin mielestä parasta koko kisassa oli jännitys, ja maalintulon jälkeen hänelle ja muille kisaajille maistui mehu ja kisaeväät.

Kaikki finalistijoukkueiden kisaajat saivat palkinnoksi juomapullon sekä avainkaulanauhasta ja heijastimesta kootun mitalin.

Voittajajoukkue ei ollut uskoa silmiään, kun heille ojennettiin kisan varsinainen palkinto: 500 euron jättisekki omalle luokalle.

”Mitä aiotte tehdä palkintorahoilla?”

”Minä päätän, että lähdemme Tukholmaan”, sanoo Oscar Wikgren.

”Lähdemme jonnekin leirikouluun kuudennella luokalla, siihen säästämme nämä palkintorahat”, tarkentavat joukkuekaverit, jonka jälkeen riemunhuudot jatkuivat.

Itä-Uudellamaalla Kierrätysexpertti-kisaan osallistui yhteensä yli 120 joukkuetta 12 eri koulusta. Aikaisemmin viikolla käytiin Länsi-Uudenmaan nelosluokkalaisten finaali, jossa kilpaili niin ikään alueen alkukarsinnan viisi parasta joukkuetta.

Lisätietoja:

Petra Lind, Rosk’n Roll Oy Ab, viestintäkoordinaattori
petra.lind@rosknroll.fi
+358 (0)20 637 7044
www.rosknroll.fi

Meemejä, musiikkia ja lähiluonnon lumoa – vietä Uusimaa-päivää 15.5.

Meemejä, musiikkia ja lähiluonnon lumoa – vietä Uusimaa-päivää 15.5.

Uusimaa-päivä kutsuu jo toisen kerran nauttimaan kulttuurista, kohtaamisista ja lähiluonnosta yhdessä.

Poimi keväiset tapahtumaideat ja osallistu Juha Tapion tähdittämään konserttiin Vantaalla tai striimin äärellä torstaina 15. toukokuuta.

Uusimaa-päivä on oiva hetki löytää maakunnan hienous ja laittaa hyvä kiertämään omassa lähiympäristössä, vinkkaa kulttuuriasiantuntija Katriina Rosavaara Uudenmaan liitosta.

Meemikoulu ja kolme muuta keväistä tapahtumaideaa

Uusimaa-päivän tapahtumaideat on suunnattu eri ikäisille osallistujille. Valmiiden materiaalien avulla oman tapahtuman järjestäminen onnistuu jokaiselta. Tapahtumien järjestäjiksi olemme haastaneet esimerkiksi päiväkodit, koulut, yhdistykset ja kirjastot ympäri Uuttamaata.

  • Lasten kevätretkillä bongataan Uudenmaan nimikkokukkia ja kevään merkkejä.
  • Aikuisten kevätkahveilla juodaan porukalla kahvit kevään ja juhlapäivän kunniaksi.
  • Kirjastoissa tutustutaan Uuteenmaahan kirjallisuuden ja kulttuurin kautta.
  • Uusimaa-päivänä sukelletaan myös meemien maailmaan ja luodaan omia meemejä Uusimaa-teemalla. Meemikoulu on suunnattu nuorille ja materiaalit suunniteltu niin, että myös opettajien on helppo tarttua aiheeseen.  

Yhteinen kevätjuhla Vantaalla Juha Tapion tähdittämänä

Vantaan päivän ikärajaton ilmaiskonsertti on tänä vuonna myös Uusimaa-päivän pääjuhla. Rakastettu laulaja-lauluntekijä Juha Tapio ja Vantaan Viihdeorkesteri Ensemblen esiintyvät yhdessä Tikkurilantorilla 15.5. kello 18.30 alkavassa tapahtumassa, jossa palkitaan myös ansiokkaita uusimaalaisia yhteisöjä. Juhlalähetystä voi seurata myös suorana verkossa.  

Tilaisuus toteutetaan monikielisesti ja tulkataan viittomakielelle. Tapahtuman järjestävät Vantaan kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalvelut ja Uudenmaan liitto. 

Tutustu ja seuraa:
Verkkosivut: uusimaapaiva.fi
Instagram-tili: @uusimaapaiva
Somessa: #uusimaapäivä

Lisätietoja:
Katriina Rosavaara, kulttuuriasiantuntija,

puh. 040 562 2314

katriina.rosavaara@uudenmaanliitto.fi